perjantai 11. tammikuuta 2013

Nisäkäsbongaus

Sunnuntaina 6.1. Juha Laaksonen ja Riku Lumiaro avasivat nisäkäsbongauksen    radion Luontoretki-ohjelmassa.  Bongauksessa saa nisäkkään näkemisestä 2 pistettä, jäljistä ja äänestä yhden pisteen. Omista luontohavainnoistani  kirjaa pitävänä innostuin ideasta. Nähtyinä eläiminä ja myös jälkinä  tässä vaiheessa ovat ne tavallisimmat  rusakko, kettu, orava ja hirvi.

Kuvan jäljet näyttävät lauhan kelin suurentamilta rusakonjäljiltä, ei ole jäänyt penkille istuksimaan vaan ohi on loikkinut.






Pidätkö sinä kirjaa luontohavainnoistasi? Kirjaatko kaiken vai vain tietyt havainnot esim. linnuista,  kasveista tai joistakin luonnonilmiöistä?

On  hauskaa lueskella vanhoja havaintomerkintöjään, kirjaukset palauttavat tilanteen usein hyvin mieleen.

Mukavaa talvista viikonloppua, nautitaan ulkoilusta ja pidetään silmät ja korvat auki nisäkkäiden ja muiden eläinten varalta....

3 kommenttia:

  1. Sattui aamulla ikävästi, kun lintuparvi lensi autooni. Onneksi vauhti oli hidas tuossa kotikujalla, mutta yksi kopsahdus kuului. En varsinaisesti pidä kirjaa, mutta tarkkailen kyllä.

    Oli aivan ihanaa löytää netistä lapsuuden kunnan keräämät hiirenkorvakuvat. Siellä oli oman yo-vuoteni hiirenkorvakin : )

    VastaaPoista
  2. Minä pidän talvella erityisesti jälkien tarkkailusta. Joskus olen nähnyt kotipihalla esimerkiksi kärpän jäljet. Vielä kun näkisi itse jälkien tekijänkin:)

    VastaaPoista
  3. Mayo, nuo ovat kurjia hetkiä, jos törmää autolla eläimeen, olen nähnyt oravan jäävän auton alle lähietäisyydeltä ja se oli todella ikävää ja järkyttävää.

    Oi, nostalgisia kuvia hiirenkorvista....=)

    Sussi, minunkin katseeni kiinnittyy jälkiin lumessa. Onko teillä kärppä pihapiirissä? Vau, ihanaa, onnea eläimen näkemiseen!

    Itse olen nähnyt kärpän vilaukselta kolme kertaa lumettomana aikana. Sen jälkiä en tunnekaan, täytyypä tutkia kirjasta....

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!