sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tulvivaa

Vantaajoki ja sen pauhaavat  koskiosuudet pysäyttävät ihmettelemään.  Pauhaavan kosken äärellä on helppo ymmärtää sen voima ja mahti. Elinvoimainen  joki pursuaa vettä ja tulvii rannoille. Kevät rynnistää jokiuomaa ja rantoja pitkin ja voin vain katsella ja kunnioittaa sitä.

























Rannat ovat vielä osin lumen peitossa. Piti katsoa tarkkaan mihin astuu, eräässä kohdassa kuvatessani huomasin äkkiä seisovani liian lähellä vesirajaa. Lumeen oli sulanut aukko ja sieltä pilkisti vauhdikkaasti virtaavaa vettä. Hups.

Joen lisäksi näin ja kuulin kevään. Punarinnan helisevän laulun ja tienpenkalla kukkivan yksinäisen pystykiurunkannuksen. Kävelytiellä hitaasti taapertavan leppäkertun ja yli lentävän isokuovin huudon.

Mikä viikonloppu. Vahvasti sykkivä  ja kiihkeä ja kuitenkin herkkä ja hentoinen. Kuten elämä.

10 kommenttia:

  1. Vedellä on mahtava voima!
    Tänään tuntui todella keväälle, ei olisi malttanut sisälle tulla!

    VastaaPoista
  2. Vettä näyttää olevan todella paljon.

    Vantaanjoki tuo minulle aina lapsuuden muistot mieleen:)

    VastaaPoista
  3. Vikki, niin on, vesi uurtaa tiensä vaikka kallioon ajan kanssa. Oli todella keväinen päivä, huikean aurinkoinen.

    Sussi, viime viikonloppuna oli ilmeisesti tulvahuippu. Mitenhän paljon vettä Pohjanmaan joissa onkaan....

    Lapsuudenmuistot ovat suloisia, tuovat aina mieleen auringonpaisteen ja ihanat leikit....=)

    VastaaPoista
  4. Huh, huh, noita vesimassoja. Keväistä säätä on ollut muutaman päivä täällä pohjoisemmassakin, vaan huomiseksi jo luvassa sateita.

    VastaaPoista
  5. No nyt on vesi irrallaan. Hieno kuvasarja.

    VastaaPoista
  6. Aimarii, vettä joessa on paljon ja koskipaikat vaikuttavia kuohuineen. Sateet sulattavat lumet ja antavat tilaa keväälle, päästään keväiseen metsään.

    Seita, vedet virtaavat valtoimenaan. Sielläkin joet varmaan huikea näky, Kitkajoki sun muut.

    VastaaPoista
  7. Pekka, niin vie, pois alta risut ja männynkävyt.

    VastaaPoista

  8. Hienot kuvat! Metsässäkin virtaa. Lukija/katsoja saa käsityksen kevään voimasta.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Ari! Hämmästyn yhä uudelleen veden voimasta, juurikin koskipaikoilla. Siinä tajuaa, miksi vesivoimaa on valjastettu ihmisen hyväksi jo kauan sitten.

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!