lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kevään korvalla



Aika pysähtyä ja olla hiljaa.
Aika keskittyä siihen, mikä on tärkeää  ja unohtaa muu. 


Rauhaisaa ja kaunista pääsiäisen aikaa!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Joenpohjalla kenkäillen

Erään melontareitin  varrella  rannan laavu tuli niin yllättäen  näköpiiriin, että joen virtauksessa kajakki hujahti siitä nopeasti ohi. Mutta nyt karttaa tutkiessani huomasin, että sinnehän voisi lumikenkäillä.

Kumpuileva maasto aamuauringossa huikaisevan sinitaivaan alla toi mielleyhtymiä jostain muusta seudusta. Lumen pinnan kuviointi, moottorikelkkojen urat hangella, maaston nousevat ja laskevat  muodot.














Ja sitten satumainen tunnelma jokimutkien pajukoissa ja talventörröttäjissä. Matka taittui rauhallista tahtia, oli niin paljon nähtävää ja koettavaa.











Välillä piti katsoa  alhaalta joenpohjalta ylöspäin, välillä laskeutua kontilleen alas tutkimaan maanrajan kiinnostavia näkymiä.










Oli mukava nähdä melontareitti talvisaikaan joenpohjalta käsin  ja pysähtyä laavulle. Yleensä pidän ympyräreiteistä, mutta kyllä tässä maisemassa riitti aistittavaa ja elämyksiä  mennen tullen upeana kevättalven aamupäivänä.




















keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Lumikenkäillen lintuja kuuntelemaan






Lumikengät jalkaan ja suunta kohti Vantaa-joen tuntemattomampaa osuutta. Seurailin mutkittelevaa jokea rantaviivan tuntumassa, lumikengillä paksussa hangessa oli kohtuullisen helppoa edetä. Sen sijaan vesikkoinen  maasto antoi oman haasteensa, mutta minähän tykkään rehkimisestä eli tuollaisista paikoista läpi vaan.






Kevättalvi on ihanaa aikaa, pidän siitä entistä enemmän. Ei minua haittaa pakkasyöt eikä paksut kinokset. Linnut ovat heränneet kevääseen, ensimmäistä kertaa tänä vuonna kuulin harmaapäätikan  soidinlaulua.

Ensimmäisellä taukopaikalla istuin isoon kuuseen nojaten ja annoin hengityksen tasaantua. Ei mennyt kuin hetki, kun kaksi pyrstötiaista tuli lähipuihin toviksi lennähtelemään. Niiden ääni  oli todella lähteissä kuvatun kaltainen särisevä tsrr tsrr.  Pyrstötiaisen näkeminen sykähdyttää yhä, sen verran harvoin sen olen nähnyt.






Eräässä puussa vastarannalla oli telkän pönttö, ihmettelin mikä  sieltä kurkistaa, näin selvästi jonkin liikkuvan siellä. Sitten näin pöntön katollakin liikettä. Talitiaispari se siellä tutki pönttöä sillä silmällä, aika suurelta se niille näytti...=)

Äänimaailmassa löysin lisäksi tuttujen sini- ja talitiaisen keväisiä äännähdyksiä. Koskikara näyttäytyi, mutta pysytteli hiljaa. Vain pari kertaa olen viime vuonna kuullut sen ääntä.

Jännittävää, miten joki on erilainen eri kohdissaan. Koskipaikoissa äänekäs,  osin sula ja kuohuva, kapeissa kohdissa jään peitossa ja äänetön,  kevään aiheuttamia silloin tällöin kuuluvia rätinöitä  lukuunottamatta.






Kun rehkiminen alkoi väsyttää, istahdin taas puun juurelle. Paksu villapaita ja pipo  alkoivat  olla liikaa. Kuuma mehu ja eväsleivät esiin. Auringon lämmittäessä poskea siinä oli ihana istuskella, tukka sekaisin ja onnellisena.


















Kyllä ilmassa on kevättä, olkoonkin kylmiä öitä vielä. Kevättä, päivä päivältä  enemmän.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Vesi ja jää

Istuskelin tutun kosken penkalla ja odottelin koskikaraa. Se kalasti  kauempana vaihtaen paikkaa välillä. Odotellessa sitä lähemmäksi katseeni vangitsi veden ja jään muodostelma siinä lähellä. Käsivaralla otin siitä lyhyen videon, josta huomaa kuinka äänekäs pienikin koski on.




Ja sama kohta kuvana.






Koskikara ei tullut tarpeeksi lähelle kameraani ajatellen, mutta ehkä joku toinen kerta. Nyt tiedän ainakin sen lempikiven, jossa se seisoskeli auringonpaisteessa keikutellen.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Aamulla varhain kun aurinko nousi

Halusin olla jokivarressa ennen auringonnousua. Taivas oli pilvessä ja maiseman väriskaala niukka. Tunnelma oli viileän hiljainen, tosin mustarastaan kaunis huilumainen laulu yllätti jo ennen auringonnousua.











Jään monimuotoisuus joessa ihastutti.










Jokipenkalla lumen ja jään alla sammalen vihreys.






Saapuessani tulistelupaikalle pilviverho alkoi rakoilla ja aurinko tuli esiin tehden kahvitteluhetkestä ja sen koskimaisemasta  keväisen.

































Rentouttavaa viikonlopun jatkoa sinulle!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Merellä

Hiihtoreissuillani järven jäälle olen kaihoten katsellut pilkkijiä ja ajatellut, että tuosta minäkin voisin pitää. Kun sitten sain kutsun pilkkiretkelle merelle, vastausta ei tarvinnut kahta kertaa miettiä.

Erästä asiaa olen kyllä ihmetellyt - miten pilkkijät jaksavat istua tuntikausia paikoillaan. Mutta niin vain kävi, että istuin tyytyväisenä pilkkimässä viidettä tuntia merenlahdella aika pienellä alueella vain hieman siirtyen.


 





Pilkkiretken hauskimpia kokemuksia oli merikoiran toimien seurailu. Se asusti ilmeisesti lähisaaressa ja huomasi paikalle tulomme välittömästi ilmaisten sen haukkumalla nasevasti. Kaiku kertasi haukut komeasti. Merikoira piti omasta äänestään ja antoi tulla lisää ääntä kaikumaan. Oli hymyn huulille nostattava näky nähdä merikoiran lopulta istahtavan lumen peittämälle kalliolle haukkumaan ihan toiseen suuntaan kuin muina miehinä.

Erinäisten haukkusessioiden jälkeen merikoira päätti kerätä rohkeutensa ja juosta viipotti häntä heiluen ja koiramaisesti hymyillen luoksemme. Se tarkisti pilkkijät ja viimeiseksi nuuhkutti lähtiessään eväsrepun tuoksut.

Sain elämäni ensimmäisen ahvenen pilkkimällä, se suuri  kala pääsi karkuun ja vei reippaasti nykäisten toukat ja koukunkin mennessään. Näinkö ne kalajutut syntyvät....









Kokenut pilkkijä veti kalaa merestä ihan mukavasti,  minua saaliin vähyyteni ei haitannut. Uusi kokemus, upea kevättalven päivä ja kahveet merenlahdella - voiko sunnuntai paljonkaan paremmaksi tulla?



























perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kantohangelle

Nyt kun hiihtokausi alkaa kohta olla lopuillaan, yritän käyttää kaikki tilaisuudet hiihtämiseen. Niinpä taas eräänä aamuna laitoin lämmintä ylle,  evästä reppuun ja sukset kohti saarta.

Pakkasta 14 astetta, aurinko nousemassa ja kantohanki järven jäällä. Liukua rahisevalla, kuoppapintaisella jäällä. Näkyvissä ei ketään, ei edes yhden yhtä pilkkijää, joita tällä järvellä yleensä aina näkee. Rannan veneet lepäsivät unohdettuina lumipeitteen alla.

















Saareen tultuani sukset irti ja saaren ympärikävely. Jostain syystä pienehköt saaret on aina käveltävä ympäri ja kantohangella se  on helppoa. Rantaviivan tuntumassa katse löytää jäämuodostelmia ja auringon leikkiä niillä. Vaikka on kipakka pakkanen ja talvi pitää tiukasti otteessaan, oksissa on silmuja.







Saaren toiselle puolelle päästyäni äsken autiolla jäällä näkyy useita aamuvirkkuja pilkkijiä. Kaikki kerääntyneet tunnetusti hyvälle apajalle?

Hangella  näen paljon pieniä, harmaita linnunsulkia, laskeudun polvilleni tutkailemaan niitä tarkemmin. Unohdan  lähistön pilkkimiehet ja laskeudun kontiltani vielä kyynärnojaan kuvaamaan sulkia. Vain sulat ovat jääneet jäljelle, joku on syönyt pikkulinnun ravinnokseen.








Kierrän saaren toiselle puolelle ja ihastelen valoja ja varjoja.  Ei kiirettä mihinkään, vain rennon hyvä olo.







Ja sitten tulille. Kun makkaratikku on vuoltu ja tuli hyvin syttynyt, istahdan aloilleni. Hiljaista, vain liekit humisevat ja nuotion hehku lämmittää kasvoja. Ulkona pakkasessa istuessani tunnen raukeuden valtaavan minut ja suljen silmäni. Miltei nukahdan. Tunne on erikoinen, lähes nukahtaa istualleen talvikelillä.







Hiljalleen havahdun taas ja evästelen. Reipas pakkanen on liki jäädyttänyt eväspullankin, mutta vielä hammas siihen pystyi ja hyvältä se kaikesta huolimatta maistui.

Retkilläni aina tarkkailen eläimiä ja luonnonilmiöitä, tällä saarella olin vain minä ja kaksi kevääseen virittynyttä talitiaista. Ai niin bongasin minä hämmentävän  komean pilkkimiehen, saapui tulille juuri kun olin tekemässä lähtöä.  Havaitsemisen arvoinen lajinsa edustaja olikin....=)