sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Yllätyksellinen koskiretki

Pitkästä aikaa sairasjakson jälkeen pääsin luontoon liikkumaan. Lähdin tutulle koskelle aamukahville. Kuten elämässäkin, retkipolulla on välillä kiviä tai muuta kompasteltavaa kuten tällä reissulla kuusten juuria.











Suurin osa matkasta kuljetaan pitkospuita pitkin. Neitseellinen, ohut lumikerros peitti pitkoksia, olin ensimmäinen liikkuja aamussa. Kunnes eteeni ilmestyivät oravan hauskat tassukuviot. Ne kulkivat satakunta metriä pitkoksia pitkin tasaisesti, kunnes jäljissä näkyi kuvio, olikohan orava loikannut vai mitä oli tapahtunut. Sen jälkeen tasaiset tassukuviot jatkuivat taas.











Saavuttuani laavulle kahvi maistui. Ripsotteli hiljakseen lunta, kuului vain kosken pauhu. Aikani istuttuani päätin palata kosken reunamia, siinä oli ohut jääpeite. Näin etäämmällä hienon lumikaton kiven päällä, eikun sitä kohti varovasti edeten.











Koski näytti mukavalta harmaanakin aamuna. Oivalsin, miksi pidän myös näistä pilvipäivinä otetuista kuvista. Pidän mustavalkografiikasta ja näissä kuvissa on joskus paljon samankaltaisuutta grafiikanlehtiin. Väreissä ja sävyissä, valoissa ja varjoissa.































Kamerassa oli  makroputki, tarkoitus oli kuvata pieniä yksityiskohtia. Mutta sitten innostuin jokimaisemasta. Seisahduin katsomaan sitä, seisoin paikallani ja tutkailin maisemaa. Ja sitten, yhtäkkiä, koskikara hypähti parin metrin päähän eteeni lumivallin takaa. Hyvänen aika, en ehtinyt kuvaamaan kun lintu oli jo mennyt kauemmaksi. Ja kamerassa  makro, eikä minulla ole kotonakaan lintujen kuvaamiseen sopivaa välineistöä. Mutta tälläinen kuva tuli, tämäkin on osasuurennos. On edes joku dokumentti tästä yllättävästä tapahtumasta....=)










Vaikka olin jo paluumatkalla, pysähdyin tarkkailemaan lintua. Ja ihastuksekseni näin kohta toisenkin  ja hetken päästä näin samalla silmäyksellä jo kolme lintua. Pakkohan se oli istahtaa lumelle tarkkailemaan tilannetta pidempään.

Lintu ei enää tullut niin lähelle, oli havainnut minut. Mutta seurasin reilut puoli tuntia lintuja, niiden kalastusta ja höyhenien sukimista. Ne lennähtelivät välillä yläjuoksulle ja palasivat taas. Ja niiden äänet, voihan ihanuus, kuulin ne nyt todella hyvin. Olen kuullut niitä ennenkin, mutta tämä kerta oli ainutlaatuinen. Linkin kautta pääsee kuulemaan koskikaran ääninäytteen  http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/koskikara

Lintujen suosikkipaikka joessa näytti olevan seuraavan kuvan lumipenkki kahden kiven välissä, siitä eräs linnuista hätisti toiset useamman kerran pois.










Lopulta kylmä alkoi tuntua kehossa niin paljon, että oli pakko lähteä kotia kohti. Maiseman hiljaisuus teki vaikutuksen, retki oli ollut yllätyksellinen ja ainutlaatuinen ja loppumatka oli mukava tunnustella vaikutelmiaan seesteisen kauniissa, hiljaisessa aamupäivässä.






















Aivan loppumatkasta tein vielä pienen lisämutkan, en malttanut vielä suunnata autolle. Ja se kannatti, näin joen lumessa nuo seuraavan kuvan jäljet. Minusta ne muistuttavat saukonjälkiä, tunnistaako joku teistä ne?















8 kommenttia:

  1. Aivan mahtava retki ja postaus. Jännityksellä rullailin sivua alas. Aavistelin, että koskikaran saatat olla tavannut, mutta että useamman ja vielä laulunkin kuullut ja noin upeissa maisemissa. Kiitos tästä ja mukavia retkiä edelleen.

    VastaaPoista
  2. Taidan olla vähän tylsä, kun joistakin kuvista tuli valkosuklaakuorrute mieleen : ) Sellainen jäätelö, josta suklaa raksahtelee kivoina levyinä suuhun. Noista jäljistä en osaa muuta sanoa kuin että jokin sillä on tehnyt laahausjälkiä?

    VastaaPoista
  3. Lumikuorrutteiset jäälautat ovat tosiaan taideteoksia. Hienoa että tapasit karan. Ihmettelen aina kuinka sen hento lauluääni jaksaa kantaa kosken kohinan yli.

    VastaaPoista
  4. Olet oikeassa, nuo kuvat näyttävät musta-valkoisilta ja kauniin graafisilta.

    Jäälautat ja tuo jääpenkki koskessa ovat vaikuttavan näköisiä. En kyllä rohkenisi istahtaa tuohon penkkii... Hienoa retki siis sinulla.

    En tunnista jälkiä, mutta eiköhän joku tietävä osu kohdalle.

    Ihanaa viikon jatkoa sinulle =)

    VastaaPoista
  5. Mukava retki luonnossa!
    Koskikara on veikeä lintu:)

    VastaaPoista
  6. Sussi, niin oli....=)

    Kiitos, Tiitsa! Oli kyllä mukava retki.....=)

    Mayo, tuohan on hauska mielikuva! Saukon jäljissä näkyy toisinaan hännän laahausjälki, sillä arvelinkin että joen jäällä saattaisi olla juuri sen jäljet.

    Seita, koskikaran ääni tosiaan on hento, mutta hyvin se kuului. Hentoutensa lisäksi se oli minusta hyvin kaunis.

    Pekka, kyllä se minunkin silmääni miellyttää.

    Birgitta, en minäkään tulle penkille istahtaisi, jokireunamankin jäällä hipsin aika varoen....=)

    Pirjo, niin on veikeä ja jotenkin niin odotettu havainto joka kerta.

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!