sunnuntai 3. elokuuta 2014

Ennen auringonnousua

Lähdin jokivarteen jo ennen auringonnousua. Usva leijaili salaperäisenä maisemien yllä, väliin nauhamaisena, väliin paksuna peittona yhtäkkiä haihtuen.













Kissanojan pää oli lähtöpisteenä, läksin siitä seuraamaan jokivartta Pikkukoskelle. Matka on hyvin lyhyt, mutta sain siinä kulumaan hyvän tovin utua katsellessani. Pikkuhiljaa valoa alkoi kajastaa horisontista.













































Utuinen ja usvainen maisema miellyttää silmääni ja kulkiessani olin tyytyväinen saatuani itseni liikkeelle aamuyöstä, vaikka kellon herättäessä ensin painoinkin pään takaisin tyynyyn.

Onni aikaisesta liikkeellelähdöstä voimistui huikeisiin mittoihin, kun saavuttuani Pikkukoskelle näin kahden   harmaahaikaran lentävän jokea myötäillen parinkymmenen metrin päässä. Ne olivat laskeutumassa Pikkukosken kiville, mutta minut havaittuaan kaarsivat pois. Tiesin harmaahaikaroita pesivän Vantaanjoen varsilla ja olen kerran meloessani nähnyt niitä kaukaa.

Istahdin koskenpartaalle aamupalalle. Sitten jatkoin  matkaani kohti Vuohenpääkoskea ja kurkistelin joelle kasvuston lomasta.









Vuohenpääkoskella tutkailin kasveja. Jo kukintansa loppuvaiheessa olevaa punakoisoa ja jotakin horsmaa, ehkä   karvahorsmaa.























Vuohenpääkoskelta nousee hiekkatie ylös metsään päin, uteliaana aloin nousta  sitä pitkin. Valoa alkoi jo olla ja ötökätkin heräilivät aamuun.

















Jälleen eteeni tuli uusi hiekkatie, mietin mihin se vie. Tutkimattomat tiet ja polut ovat niin mielenkiintoisia, joten tämänkin tien aioin kulkea. Seuraavaksi....=)

12 kommenttia:

  1. Upea kuvasarja! Pidän kovasti usvasta.

    En tiennytkään, että Vantaanjoella on harmaahaikaroita, täytyy pistää mieleen.

    VastaaPoista
  2. Katselen kiitollisena herkkiä utukuviasi, horsmien siluetteja, auringonnousun kajoa, koivikkoa, joenmutkia... Miten ihanaa, että jaat näitä ihmeellisiä hetkiä kesästä meille blogiystävillesi (ja jaksat nousta utuaamuna varhain liikkeelle!). - Pikkukosken mutkat ovat tuttuja minullekin Helsingin ajoilta, kun asuimme Oulunkylässä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sussi! Minäkin pidän usvasta, se on niin mystinen. Harmaahaikaraa olen Vantaanjoella nähnyt eri kohdissa jokea kai kolmasti, joten en turhan usein minäkään.

    Ellinoora, kiitos kauniista sanoistasi. Olen aamuvirkku, mutta minuakin nukutti herätessäni kovasti....=)

    VastaaPoista
  4. Huokaamaan saavat, ihanat usvakuvat. Niissä lepää levollisuus, kiitos näistä hetkistä.

    Kannatti nousta ja lähteä varhain liikkeelle, oli varmasti elämyksellistä. ♥

    VastaaPoista
  5. Varhainen lintu saa parhaimmat kuvat.

    VastaaPoista
  6. Luonto näyttää parhaintaan aikaiselle kulkijalle. Lisänä vielä harvinaiset linnut.

    VastaaPoista
  7. Hyvä tunnelma kuvissa. Nätti tuo Punakoiso (Solanum dulcamara).

    VastaaPoista
  8. Kaunista on! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, kun jaksoit nousta matkaan noin aikaisin. Paria tuntia myöhemmin maisemat olisivat olleet aivan toisen näköiset.

    VastaaPoista
  9. Tykkään itekkkin kuvata usvakuvia,niissä on jotain sellaista mystistä voimaa:)...Tosi kauniita kuvia oot ottanut..

    Muksaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Kiitos Hannah! Oli elämyksellistä ja rauhoittavaa olla siellä usvan seassa.

    Pekka, kiitos.....=)

    Katja, sitä se oli minustakin.

    Seita, noin se monesti on.

    Kiitos Ulla. Punakoisoa olen kasvattanut myös puutarhassani aikoinaan.

    Kiitos Susanna! Kaunis hetki haihtuu nopeasti auringon noustessa, huomasin sen viimeksi tänä aamuna lenkille lähtiessäni.

    Kiitos Tansku! Samaten pidän siitä mystisyydestä ja siellä tuntee olevansa itse osa sitä. Ihanaa viikonloppua sullekin!

    VastaaPoista
  11. Tansku, kävin vasta äskeisen kirjoitettuani blogissasi ja luin kokemastasi, joten ei tunnu ihan sopivalta toivottaa ihanaa viikonloppua. Voimia sinulle!

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!