sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Autiotalo

Autiotalot kutkuttavat mielikuvitustani. Mikä on talon tarina, kuka siellä on asunut ja miksi koti on jäänyt tyhjilleen. Näitä mietin tämänkin  punaisen talon pihamaalla kävellessäni.

































Ulko-ovi oli auki, en silti mennyt taloon sisään. Tunnen itseni tunkeilijaksi, jos autioonkin taloon sisään menen.


















Talon tarina jäi arvailujen varaan. Ehkäpä paikkakuntalaiset tuntevat autiotalon historian, satunnainen ohikulkija voi sitä vain arvuutella. Monenlaisia ihmiskohtaloita historia varmaankin sisältää.

Hyvää tulevaa tammikuista viikkoa.

9 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, vaikkakin samaan aikaan surullisia. Minustakin autiotalot ovat eriäätin kiehtovia.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoiset kuvat. Etenkin niiden pihamaat.

    VastaaPoista
  3. Näitä surullisen näköisiä, ränsistyneitä taloja näkyy aina vain enemmän. Maaseutu tyhjenee koko ajan, eikä ihme, kun palvelut siirretään kuntakeskuksiin.
    Kuvaamassasi talossa on paljon tuttua. Ulko-ovi, pöytä, ulkovalo.
    Joskus kuvaan itsekin näitä taloja, tykkään kuvata myös latoja, jotka nekin ovat häviämässä.

    VastaaPoista
  4. Melkein näin sen tupaa asuttavan mummon sytyttelemässä lyhtyihin kynttilöitä ja asettelemassa ikkunalle ikikukkia, ne kun eivät kuihdu.

    VastaaPoista
  5. Surumielistä mutta jollain tapaa kaunista. Kuva kukkamaljakosta ikkunalla on erityisen kiehtova.

    VastaaPoista
  6. kaunista ja surullista.

    Maaseutu on taas Suomessa tyhjenemässä ja autiot talot lisääntyvät, surullista.

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoista sekin, miten surullisia mietteitä nämä talot herättävät. Lopulta talo on kuin ihminen, se rakentuu, rakennetaan, siinä asutaan, siitä lähdetään ja lähtijän elämä päättyy tai jatkuu toisaalla. Erään vaiheen dokumentti. Surullistako, miksi?

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus!
    Haluaisin kuvata autiotaloja ja hyvin mielelläni myös sisäpuolelta jos rohkenisin!

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!