maanantai 4. toukokuuta 2015

Saaren Musta

Mielikuvitustani kiehtoi  tämä  nimi. Millainen  on  järvi, joka omaa  moisen nimen? Ei muuta kuin liikkeelle ja patikoimaan kohti mystisen nimen omaavaa järveä metsän keskelle.

Saaren Musta on  pieni järvi   reitti 2000    varrella  Vihdissä. Reitti 2000 kulkee Uudellamaalla usean kunnan alueella ja tällä  kertaa kävelin  osuuden Espoon Lakistosta Vihdin puolelle Kämmenlammen laavulle.

Lakiston metsissä oli  sammaleisen satumetsän tunnelmaa kaatuneine puineen ja solisevine puroineen. Metsästä kuului tiltaltin ääni ja pyy pyhähti lentoon kiireesti ihmisen lähestyessä.
























Kallioiden keskeltä pilkisti  Saaren Musta .

























Polku kulkee kallioita pitkin Kämmenlammen laavulle. Sen rannalla oli mukava istahtaa lepäämään ja kuuntelemaan kevään äänimaisemaa. Jos haluaa patikalle lisää pituutta, reitti  2000 jatkuu laavulta kohti Salmin ulkoilualuetta. Minulle riitti tällä kertaa tämä pätkä ja Saaren Mustan kokeminen.



6 kommenttia:

  1. Aivan mystisiä kuvia oot saanut ja kannatti lähtee patikoimaan,tykkään myös liikkua erilaisissa luonnon maisemissa :),se avartaa näkemään luonnonkauneuden ja voimat :)

    VastaaPoista
  2. Kiehtova nimi kauniilla paikalla.

    Olen ajanut joskus maastopyörällä 2000-reittiä.

    VastaaPoista
  3. Kiinnostava nimi todella. Miksi on annettu aikoinaan moinen nimi? Liittyykö järveen jotain salaperäistä?
    Rehevää maisemaa, jossa ei ole "metsänhoidollisia" töitä tehty aikoihin. Viehättävä villi tunnelma on säilynyt maastossa.
    Nauttisin myös retkeilystä tuolla polulla.

    VastaaPoista
  4. Kaunis lampi. Nyt ei näytä kovin mustalta, mutta varmaan jossain valossa kalliorantainen lampi metsän ympäröimänä peilaa mustana.

    VastaaPoista
  5. Kaunis paikka ja ihana järvi.

    VastaaPoista
  6. Tansku, kiitos....=) Metsään kannattaa aina mennä, se antaa joka kerralla kulkijalle.

    Sussi, tuollakin osuudella näkee pyöräilijöitä, vaikka se on haastavaa maastoa pyöräillä. On kallioita, puunjuuria ja kaatuneita puita ja märkiä kohtia.

    Aimarii, en ole löytänyt järven nimelle historiaa, vaikka etsin. Lähellä on toinenkin jännänniminen järvi, Väärä Musta. Nimet kuulostavat minunkin korviini salaperäisiltä ja kutkuttavat mielikuvitustani.

    Seita, tuo on totta, varmaankin järven vesi näyttää joskus mustalta. Olisi mielenkiintoista tietää, kuka ja miten järven on nimennyt.

    Ninnu, kiitos. Paikka miellytti minunkin silmääni, erityisesti erämaisuus ja rauha.

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!