perjantai 30. marraskuuta 2012

Uusi alku

Kuvastimessa jatkan samoilla linjoilla kuin aiemmassa  Hipaisuja -blogissani. Vielä on ajatuksia ja mietelmiä jaettavana teidän kanssanne, niin ja kuvia tietysti.

Kun katsot kuvastimeen, mitä näet? Niin, kuvasi, itsesi, ulkoisen olomuotosi, mutta ehkä jotain muutakin. Ehkä näet sisimpääsi ja sieluusi, jos pysähdyt katsomaan tarkasti.





Se vahva nainen
valonsäteitä sormissaan,
aukinaisena,
hohteessa paistatellen,
tunsi äkkiä maan heiluvan,
jalkojen alla huojuvan,
suuta kuivaavan.

Liikahteli tukea hakien,
nuolaisi  kuivia huuliaan
epätoivoisesti toivoen,
että selviäisi, 
jaksaisi vielä hetken,
pysyisi pystyssä
muiden edessä.

Nainen lyyhistyi
lattialle
heikkona hämärässä
suojattomana,
ilman vaihtoehtoja,
myttynä kyyhötti kumarassa
toisten ojentuessa ylös.

Mutta, pelko katosi,
meni menojaan ja antoi tilaa
omalle itselle ja rajoille,
erityislaadulle,
ja tietoisuudelle,
hauraallekin  on paikkansa, oma kolonsa,
tähtien alla.