torstai 23. kesäkuuta 2016

Isosuolla

Jo lähtiessäni  matkaan tiesin kastuvani täysin, vettä satoi reippaasti. Se ei estänyt intoani lähteä suolle, sää on vain asennekysymys.
































Karpalo kukki valtoimenaan suon reunalla ja lakassa jo raakileet punoittivat hiukan. Kesä on edennyt vauhdilla. Polku vei suon reunamien kautta suurelle tulipaikalle ja veden tihuutuksesta huolimatta halusin kokeilla tulien tekemistä. Hyvien puiden ansiosta tuli syttyi palamaan yhdellä tikulla pienestä sateesta sammumatta. Olin läpimärkä hiuksia myöten ja istuin katokseen katsomaan taivasalla olevaa nuotiotulta.

















Nautin retkieväät sateelta suojassa, viikottainen sydäntäni ja verisuoniani hoitava makrilliannos maistui hyvälle. Kyytipoikana salaattia, ruisleipää ja palanpainikkeeksi vettä ja nisukahvit.





















Evästauon jälkeen paluumatkalle omia jälkiä pitkin. Edelleen sateli vettä, mutta mieleni oli hyvä ja valoisa.

Paluumatkalla poikkesin mäennyppylän pienellä tulipaikalla. Vettä sataa lotkotti niin reippaasti, että päätin hetkeksi istahtaa pikkuisen halkosuojan suulle sateensuojaan. Vihreä metsä oli raikas ja halkosuoja passeli paikka levähtää istuen. Siinä istuessa sadekin hiljeni.





















Kuten niin monesti ennenkin, retken ylimääräisellä osuudella tai hiljaa paikallaan istuessa näin yhtäkkiä edessäni ruohon seassa jotain mitä en ollut osannut odottaa.  Heinikon seassa pilkotti jotain punertavaa ja kaunista, ilmeisesti pikkutalvikki.
























Tihuutuksesta huolimatta hyttysiä parveili ympärillä kiitettävästi. Yksi oli eksynyt kuvaankin huomaamatta.
















Hieman myöhemmin  silmä löysi polunreunan heinikosta samantyyppisiä, mutta valkoisempia nuppuja talvikissa.










Hyttysarmeijasta lannistumatta paneuduin maahan vatsalleni kuvaamaan vanamon peittämää notkelmaa. Maassa oli mukava katsella satumaista vanamometsää. Hahmotan aina vanamon kukan vaaleanpunaiseen juhlamekkoon pukeutuneeksi keijuksi.






















Kotiin palattuani olin märkä reppua myöten, mutta levollisella ja hyvällä mielellä. Kuinkas muuten, olinhan ollut satumaisessa metsässä suon laitamilla.

Kaunista ja ihanaa mittumaaria sinulle!

torstai 16. kesäkuuta 2016

Korpirämeeltä kallioille

Patikka reitti 2000:lla alkoi aamusella rämeisen korpimetsän kautta. Rämeen liepeillä puronvarressa loisti kuulaakkaan valkeakukkaisia vehkoja, polvistuin ääreensä.




























Muutamia askelia hetteikön reunamilta kuivempaan näkyi muutakin valkeaa, vielä aamussa ihanalta tuoksuvaa valkolehdokkia.
















Hetteikössä tupasvillojen ja suopursujen naapureina valloittavan vehreitä kortteita
.















Reitti 2000:n  polku nousi jyrkähköä rinnettä metsään, rinteessä lillukka kukassa.










Ja lempimarjani puolukka.
















Oravanmarja.


 







Maasto oli kovin kallioista, kallion kupeessa multaisemmissa paikoin puolukka kukki runsain mitoin. Tännehän olisi hyvä tulla puolukkaan.






















Reitti kulki vuorotellen korkeita kallioita ja niiden välisiä vehreämpiä kaitaleita.
































Hiljaa kulkiessani kuulin pusikosta juoksuaskelia ja näin vaalean takapään vilahtavan ja koipien heilahtavan.  Peura todennäköisesti. Yllätin hetken päästä toisen, se jäi hetkeksi kuuntelemaan ja kääntelemään korviaan ja käänsi sitten toviksi katseensa suoraan minuun.










Sää pilvistyi ja astelin ripeästi kohti retken päätepistettä. Oli taas mukavaa tutkia uutta polkua ja katsella hetki metsäneläintä silmästä silmään.











lauantai 11. kesäkuuta 2016

Iltasoutelu lammella

Illan tullen työnsin soutuveneen lampeen ja aloin soutaa hiljakseen.  Suuntasin kohti lammen soista reunamaa, sen tupasvillat hohtivat tyynessä illassa pehmeinä tupsuina. Lammella oli äänetöntä, vain airojen hienoinen narina rytmitti kiireetöntä  soutamista.















Äänettömyys houkutti lopettamaan soutamisen ja pysäytti ajatukset. Annoin veneen lipua kevyen vireen mukana minne se mieli.































Korpimetsästä kantautui  käen kukuntaa, lintu jatkoi kukkumista hyvän tovin. Meinasin laskea kukunnat, mutta jätin sen sikseen, mitä tuosta. Kevyt vene liukui  lammen pinnalla kuin höyhen, en estellyt sen kulkua.






























Souturetken jälkeen aurinko alkoi vajota metsänreunan taakse yösijoilleen. Olo oli lämmin ja solahdin uimaan lammen sametinpehmeään veteen iltahämärissä. Uin ja uin enkä malttanut nousta vedestä.

Rauhaisa päivä metsässä ja lammella oli rentouttanut kokonaisvaltaisesti.  Piilopirtti otti minut turvaisien hirsiseiniensä suojaan ja tuuditti joutuisasti syvään  ja sikeään uneen. Nukuin aamulla pidempään kuin vuosiin ja tassuttelin aamukahvin keittoon vasta kellon käydessä melkein puolta yhdeksää.