lauantai 26. syyskuuta 2015

Pohjoinen jäi taakse

Lähtiessäni pohjoisesta kohti etelää aamun usva kietoi maiseman pehmeään äänettömyyteen.



























Paljon jäi näkemättä ja kokematta. En olisi halunnut lähteä, vaan jäädä. Tunnelmani olivat haikeat. Vielä matkalla aamu oli niin kaunis, että oli pakko pysähtyä kuvaamaan autosta käsin.





























































lauantai 19. syyskuuta 2015

Rytivaaran torpalla

Rytivaaran kierros  on kymmenkunta kilometriä pitkä rengasreitti, joka käy Rytivaaran kruununmetsätorpan pihapiirissä. Läksin matkaan aamuvarhaisella, utu leijaili maiseman yllä.



















Reitti lähti Ukonvaaran metsäautotien varresta. Aamuinen maisema oli äänetön ja kaunis.









Saavuin hakkuuaukiolle. Kävelin hitaasti ja hiljaa.









Näin jotakin liikettä aukon parin puun takana, sieltä lähti liikkeelle kolme poroa. Jatkoin hiljakseen matkaa, koska eläimet jolkottivat toiseen suuntaan. Mutta eräs niistä pysähtyikin katsomaan suoraan minuun. Eläimen asento oli hyvin ryhdikäs ja päättäväisen näköinen, joten hidastin. Eläin otti askelia  minua kohti pää pystyssä ja pysähdyin.  Eläimen ottaessa lisäaskelia  minua kohti näin parhaaksi peruuttaa. Poro tuijotti minua monta minuuttia ja peruutin lisää ja odotin kauempana. Yrittäessäni ottaa muutaman hitaan askeleen eteenpäin poro otti jälleen  askelia minua kohti.


Tuntui aika jännittävältä, mielestäni eläin selkeästi ilmaisi, ettei halunnut minun etenevän. Seuraavasta kuvastakin tuli epätarkka, kun en ihan tiennyt mitä tulee tapahtumaan. Minua katsova poro näkyy kuvan oikeassa laidassa.









Odotettuani useita  minuutteja  eläin käänsi katseensa  ja lähti kävelemään poispäin. Hyvin hitaasti ja varovasti aloin edetä, seurasin poron liikkeitä ja se minun. Poro antoi minun ohittaa ne, mutta seurasi koko ajan katseellaan kunnes häivyin metsän suojaan.

Ehkä pääsin yllättämään eläimet tai sitten se oli kiimassa oleva uros, en tiedä. Koin kuitenkin viisaaksi väistää eläimiä, en halunnut joutua kahakkaan porojen kanssa yksin metsässä...:)

Reitti vei suon laitaa ja sitten  metsän halki saapuen Latolammen  suon laitaan.













Suon laidalla oli pieni niittysauna kiukaineen.




















Saunalta vei pitkokset keskellä suota olevalle ladolle. Siellä on aikoinaan varastoitu karjalle ruuaksi suolla kasvaneita heiniä. Istuin ladon vierustalla auringossa ja kuuntelin hiljaisuutta.
















Mieli hiljentyi yhä enemmän. Astelin hiljakseen saunalta eteenpäin syvissä aatoksissa. Rytivaaran pihapiiri ilmaantui pian näkyviin, kylmä yö oli likimain huurtanut niittyheiniä. Varjoisissa kohdissa ne olivat yhä huurteisen näköisiä.









Tutkailin rakennukset ja istahdin lopulta kaivonkannelle evästauolle. Aurinko lämmitti ja takki jouti pois päältä. Oli hiljaista. Oloni oli hyvin seesteinen, pihapiiri henki rauhaa ja kiireettömyyttä. Mietin, että siellä oli varmaan aikanaan ollut hyvä elää ja tehdä työtä. Työtä oli ollut paljon ja se oli raskasta, mutta paikan ilmapiiri oli levollinen.

Eväsrieska ja kahvi maistuivat kuin parhainkin ravintolalounas tai paremminkin. Hiljaisuudessa kuului kevyttä töminää, ihmettelin mistä se tuli. Nostin katseeni ja navetan takaa loikki poropari niityn halki kaikessa rauhassa minun mutustellessani eväitä ja hörppiessä kahvia. Nämä porot eivät välittäneet minusta tuon taivaallista.



















Rytivaarasta lähtiessä näin kuukkeliparin, ne lennähtivät hetken vierelläni kuin hyvästelläkseen minut. Kuukkeli on niin symppislintu, että sen näkeminen ilahduttaa aina.

Poroja näin vilaukselta metsässä, ne eivät piitanneet minusta. Onneksi, sillä eräskin oli aika lähellä takanani juuri kun pyllötin kontillani  puron ylittävillä pitkoksilla huuhtomassa kasvojani ja hörppäämässä vettä. Hyvän matkaa taivallettuani kivikkoista  polkua saavuin pienelle Rytilammelle, jossa oli mukava levähtää hetki. Oli liki 20 astetta lämmintä ja hikikarpalot kihosivat otsalle nousuissa.





























Rytivaaran kierros näytti monenlaista maisemaa vaaroista soihin ja mäntykankaasta kuusikkoon. Kruununmetsätorppa pihapiireineen teki minuun myös vaikutuksen. Retkellä näin yhden ihmisen, joka vaikutti nauttivan yksinäisyydestään ja seudusta yhtä paljon kuin minä. Patikka oli antoisa ja valoi minuun syvää rauhaa.

Paluumatkan poro, jonka kuvasin autosta käsin oli rauhallinen ja vain katsoi minua pää kallellaan kuin tuumien.









sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Pyhitykselle

Reissuissani mieleni  halajaa aina tunturien ja vaarojen laelle, sinnepä siis tälläkin kertaa.   Pyhitys   veti puoleensa lyhyestä vaikkakin tiukasta nousustaan  huolimatta. Polku nousee 160 m puolentoista kilometrin matkalla päätyen korkeuteen 422 m.

Ajomatka Pyhityksen juurelle oli mukava kapenevaa hiekkatietä pitkin maaruskaa ihastellessa. Siellä oli lisäkseni vain pari poroa ja morjenstavaa metsämiestä.










Ruohokanukan marjat hehkuvat helakanpunaisina. Mielenkiintoista, että kasvi kasvaa sekä pohjoisessa Suomessa että aivan etelässä  merenrannalla kuten  Vuosaaressa.












Ei se nousu niin paha ollut, kuin etukäteen kuvittelin. Toki siinä haastetta oli, mutta kintut kestivät sen melko hyvin. Ja nousu kannatti, huipulle päästyä näkymät ja tunnelmat olivat mahtavat.










Istuin levähtämään ja nautin retkilounaan matkan upeimmassa paikassa. Syötteen kyläkaupasta ostettu Ämmän leivän leipoma Ämmän rieska ja kahvi maistuivat taivaalliselle. Lounas oli koko reissun maistuvin, miten voivatkaan eväät maittaa niin hyvälle.










Siinä menikin pitkä tovi kauas katsellessa. Sielu ja ruumis lepäsivät ja hymy karehti huulilla. Tätä minä reissultani haen, kokonaisvaltaista hyvää oloa ja hyvää mieltä. Syvää rauhaa ja seesteisyyttä, voimaantumista ja pysähtymistä. Hiljaisuutta, joka on kuin palsamia. Ja niitä kaikkia Pyhitykseltä sain runsain mitoin.






























Kostonjärven suuntaan.








































Alas laskeuduttua pieni lepohetki oli paikallaan. Nautin rehkimisestä, mutta osaan nauttia myös loikoilusta :)









Matkalla autolle äkkäsin  herkkutatin metsätien reunalta, siitä tuli herkullinen iltapala nälkäiselle patikoijalle.











Vielä näin porot luonnonkauniilla laitumellaan, kyllä kelpaa tuossa  porojen aterioida.