lauantai 27. syyskuuta 2014

Livojärven rannoilla

Suuntana oli Livojärven Hirsiniemi, ennakkotietojen mukaan huonokuntoinen soratie vei patikan lähtöpaikalle. Näin oli, pieni autoni selvisi sateen pahoin urittamista ja isojen kivenmurikoiden  täplittämistä mäistä niukin naukin.  Reitti Kuikan laavulle ja eteenpäin oli helppokulkuista mäntykangasta, kuten niemen nimikin kertoo.



















Halusin nähdä Livojärveä toisestakin suunnasta, joten palailin omia jälkiäni Taivalkosken tielle. Pian kapea kannas ylitti Livojärven ja pysähdyin ihastelemaan upeaa hiekkakannasta, aurinkoista mutta hyvin tuulista.

Näkymät olivat utuisessa aamussa kuin meren rannalla. Oli pienestä kiinni, etten mennyt uimaan Livojärven aaltoihin.

























Jatkoin vielä matkaa, halusin nähdä Kellinniemen laavun ja rannat. Pienen edestakaisin ajelun jälkeen löysin paikan, tuuli oli navakkaa ja puuskaista autiolla hiekkarannalla. Kesä oli selvästi ohi ja rantahiekassa näkyi vain porojen jäljet. Se tuntui minusta ihanalta, Lapissa porotkin käyvät rannalla.....=)






























lauantai 20. syyskuuta 2014

Korouoma - ja Julmakallio

Korouoman ruhjelaaksoon tutustuin patikoimalla Koivukönkäältä kohti Pirunkirkkoa. Utuisen varhaisaamun hiljaisuudessa Pirunkirkko oli juuri niin majesteettisen suuri kuin etukäteen ajattelin.




















Jatkoin kohti Saukkovaaraa alapolkua, joka seuraili jokiuomaa. Ruhjelaakson jyrkkä puoli vilkahteli puitten lomasta usvaisena. Tajusin laakson mittasuhteet, mutta polkua oli helppo edetä.















Vaihtoehtona olisi ollut vaativa yläpolku, joka nousi kanjonin laelle yhtyäkseen jossain vaiheessa  kulkemaani alareittiin. Polkujen sitten yhdistyessä tunsin voimia olevan hyvin jäljellä ja hetken mietittyäni päätin palata takaisin juurikin sitä vaativaa Julmakallion kautta kulkevaa reittiä. Se ei näyttänyt hankalalta, mitä nyt juurikkoiselta, kiviseltä ja jyrkältä. Syvimmillään kanjoni on n. 100-130 metriä keskiosassaan, joten kiipeämistä oli tiedossa.






Nousu oli kova, hengästyin ja hikoilin, mutta sehän tekee vain hyvää sydämelle. Perillä ylhäällä tajusin, kuinka korkealla sitä ollaankaan, puut alhaalla olivat pikkuruisia.










Edessä näkyi lohkareista kivikkoa ilman polkua, lohkareitten yli meni kaksi pitkosta, toinen jo vähän ränsistynyt. Istahdin tasaamaan hengitystäni ja  harkitsemaan, jatkanko matkaa märillä ja liukkailla lankuilla. Yksin kun olin matkassa, liukastuessani ja pudotessani lohkareiden sekaan loukkaantuminen olisi hyvin mahdollista. Avunsaanti kanjonin laella olisi kyseenalaista. Mietin ihan tosissani, käännynkö takaisin, mutta koska olen varmajalkainen, päätin jatkaa.











Ja niin menin lankkujen yli hitaasti ja keskittyen, en vilkuillut  alas enkä minnekään muuallekaan. Lohkareita oli edelleen, mutta tuossa oli jalalle jo sijoja hyvin. Retkessä oli seikkailun tuntua!










Sammalikkokin oli liukasta, ei ollut syytä kompuroida eikä liukastella reunan yli jonnekin.










Julmakallion laavulla tauko teki terää ja eväät maistuivat. En tiedä, uskaltaisinko yöpyä siellä, jos yöllä lähtisi unitokkuraisena liikkeelle laavusta voisi kompastella ja eksyä liian lähelle reunaa. Mutta huikeat maisemat sieltä on, laavun paikka on yksi komeimmista missä olen käynyt.






Se alun lohkareikko ja pitkospuut märkänä olivat  pahin kohta, muu osa reitistä oli helpompaa. Tosin tarkkaan tuli jalansijat katsoa ja ottaa liukkaat kohdat varman päälle, ettei pyllähdä väärään suuntaan. Oli upea tunne, kun siitä selvisi ja reitin   loppumattomat rappuset alas näkyivät edessä. Jossakin  näytti jopa paistavan hiukan aurinko.













Huikeaa, että Suomessa on tälläisiäkin paikkoja!

lauantai 13. syyskuuta 2014

Riisitunturi - usvaa ja sielunrauhaa

Minä joka rakastan sumua ja usvaa sain kokea sitä Riisitunturilla runsain mitoin. Usvan lisäksi sade raikasti retkeäni, mutta  se ei haitannut onnellista retkeilijää. Hullaannuin jälleen Lapin  luontoon ja kuvakimara on sen mukaisesti runsas.

Tunturin  laen lähestyessä ja laella.




















 Tuonne seuraavaksi.






Polku rinnettä alas oli märkä, liukas ja kivinen.





Rinnesoiden värit hehkuivat. Riisijoen vettä oli hörpättävä hiukkasen.









Laavulla nautiskelin kahvista ja lepohetkestä tunturilampi silmieni edessä. Elämän juhlahetkiä.









Tunturisuomaisemia


























Märkää oli...













Polku vei niittyladolle.
























Ja nousi  ylös Soilun laavulle, josta kurkistusnäkymä alas niitylle.





Jälleen ylös tunturiin....





Nyt näkyi vähän kaukaisuuteenkin.




Pilvisenä päivänä näytti tälläiseltä.









Riisitunturin laelta avautui  jo enemmän maisemaa ja Kitkajärviäkin.






























Lopuksi  alas  väsyneenä, märkänä ja tyytyväisenä. Olo oli taivaallinen.