Polku vei aivan Porkkalanniemen päähän, sade ei haitannut karvan vertaa. Matkalla jäin ihailemaan kallion kuviota, miten ihmeellinen se onkaan.
Maasto muuttui hyvin kallioiseksi ja selvä hiekkapolku hajosi kalliomaisemaksi. Missä on merenranta? Ja samassa oivalsin sen kohinan. Olin kuullut sen jo mökkiin ja ihmetellyt, mitä se on. Meri. Sitä se oli. Jatkuvaa kohinaa, vaikka ei suuresti tuullut. Voimakasta kohinaa ja aaltojen ääntä niiden paiskautuessa rantakallioon.
Sade kasteli kasvot ja koko naisen, tuuli riepotti hiuksia. Tunsin ihmetystä ja kunnioitusta merta kohtaan. Meri on minulle vieras ja pelottavakin elementti, enkä ole viettänyt näin meren ääressä paljoakaan aikaa. Harmaana ja sateisena syyspäivänä näin kuitenkin sen kauneuden sekä tietysti voiman ja mahdin.
Litimärkänä palasin mökille saunaa lämmittämään. Nyt paloivat puut savuttamatta ja sauna kuumeni taivaalliseksi. Uin meressä monta kertaa ja nyt vasta huomasin lämpomittarin laiturin päässä. Merivesi railakkaat 7 astetta. Uin ja saunoin, kunnes nälkä ajoi takaisin mökkiin. Lämmintä päälle, hyvää ruokaa ja juomaa - sitten oli mukava istua kuistilla juomassa iltakahvia makean kera syysvihmaa lasin läpi laiskasti katsellen.
Ja arvaapa miltä aava merenranta näytti seuraavana aamuna?