tiistai 29. lokakuuta 2013

Aavaan merenrantaan

Sinne teki mieli. Katsomaan ulapalle,  etelään kauaskantamattomiin.

Polku vei aivan Porkkalanniemen päähän, sade ei haitannut karvan vertaa. Matkalla jäin ihailemaan kallion kuviota, miten ihmeellinen se onkaan.







Maasto muuttui hyvin kallioiseksi ja selvä hiekkapolku hajosi kalliomaisemaksi. Missä on merenranta? Ja samassa  oivalsin sen kohinan. Olin kuullut sen jo mökkiin ja ihmetellyt, mitä se on. Meri. Sitä se oli. Jatkuvaa kohinaa, vaikka ei suuresti tuullut. Voimakasta kohinaa ja aaltojen ääntä niiden paiskautuessa rantakallioon.

















Sade kasteli kasvot ja koko naisen, tuuli riepotti hiuksia. Tunsin ihmetystä ja kunnioitusta merta kohtaan. Meri on minulle vieras ja pelottavakin elementti, enkä ole viettänyt näin meren ääressä paljoakaan aikaa. Harmaana ja sateisena syyspäivänä näin kuitenkin sen kauneuden sekä tietysti voiman ja mahdin.













Litimärkänä palasin mökille saunaa lämmittämään. Nyt paloivat puut savuttamatta ja  sauna kuumeni taivaalliseksi. Uin meressä monta kertaa ja nyt vasta huomasin lämpomittarin laiturin päässä. Merivesi railakkaat 7 astetta. Uin ja saunoin, kunnes nälkä ajoi takaisin mökkiin. Lämmintä päälle, hyvää ruokaa ja juomaa - sitten oli mukava istua kuistilla juomassa iltakahvia makean kera syysvihmaa lasin läpi laiskasti katsellen.










 



Ja arvaapa miltä aava merenranta näytti seuraavana aamuna?

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Ruskaretki meren äärelle

Suoraan työviikon jälkeen suuntasin loppusyksyn ruskaretkelle merenrantaan. Ruuhkasta päästyäni aurinko häikäisi silmiä, tiet kapenivat kunnes loppuivat kokonaan. Loppumatka polkua pitkin lehtometsässä tammien ja pähkinäpensaiden keskellä. Maisema näytti silmiini uudenlaiselta, vähän satumaiselta kaarevine oksineen.



























Määränpää oli viehättävä, vanha ja pikkuruinen mökki. Tavarat sisään ja samantien saunanlämmitykseen. Kiuas savutti, puut olivat kosteita. Sitkeästi saunoin ja ajattelin uidakin. Alkoi hämärtää, mutta kastauduin meressä pikapikaa.
















Mökissä oleilin hämäränhyssyssä ja mutustelin suklaata. Herkkueväänä ollut vaalea suklaalevy katosi ihmeellisesti parempiin suihin..... Unta ei tarvinnut houkutella, se vei mukanaan kun pään tyynyyn laski.









sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lumi tulla tupsahti

Ensilumi yllätti jäämällä osin maahan. Metsässä ja suolla  kuura oli kaunistanut maisemaa.























En ole uinut luonnonvedessä lokakuussa, hyvä että avantokausi alkaa pian.

























Karpalot kestävät pakkasta ja hyvä niin, noukin osan marjoista liki lumen alta.










Suon laidalla oli vanha, luhistunut rakennus. Mikähän se on ollut aikoinaan....










Paluumatkalla kuura alkoi sulaa maasta auringon lämmössä, lehdissä ja varjopaikoissa kuura kesti.
























Oli taas kivaa olla ulkona, liikkua ja nuuhkia raikasta syysilmaa. Ja karpaloita sain talven herkkuhetkiin.

Mukavaa lepopäivän jatkoa!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Tomaatit maljakossa

Onneksi nautin pienistäkin asioista, sillä nyt on pitkät luontoretket toistaiseksi poissuljettu. Joten lähiluonto ja lähikohteet muutenkin ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Jo se, että pääsee ulos hengittämään syysilmaa ja tuntemaan syksyn kasvoillaan, virkistää suuresti.






















Sisälläkin on jotakin kiinnostavaa seurattavaa. Kauden viimeiset tomaatit kypsyvät keittiönikkunalla. Tein kokeilun, pakkasöiden tultua katkaisin raakileita kantavat varret ja laitoin ne maljakkoon keittiönikkunalle ja todellakin, tomaatit ovat kypsyneet siinä.
















Sunnuntain jatkoja!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Aamukahvit joenpenkalla

Pitkää patikkaa ei jalka nyt kestä, mutta ulos on silti päästävä. Hidas kävely jokivarteen ja istahdus penkereelle. Kahvia hörppiessäni katselin syksyistä jokea ja sen kiireetöntä, mutta alati virtaavaa vettä.









Ihanasti tuoksuvat haavanlehdet matkasivat alajuoksuun. Jossain pomppasi kala.
















Muistin melontaretken tällä osuudella. Paljon on vettä virrannut sen jälkeen.











Aina ei tarvitse edes astua ulos kokeakseen luontoelämyksen. Eilisaamuna keittiönpöydän ääressä istuessani katsahdin ulos ikkunasta ja näin jonkin liikkuvan vaahteran alla. Katsoin ja hämmästyin, se oli metsäkauris. Hetken päästä sen viereen tuli pienempi poikanen. Äkkiä kiikarien haku ja tarkennus.

Olipa mukava seurata, kun ne ruokailivat siinä muutamien kymmenien metrien päässä. Katsoa, kuinka ne hamusivat vaahteranlehtiä maasta  ja pupelsivat ne hiljalleen suuhunsa. Oli innostava yllätys, että ne tulevat niin lähelle!

Lempeää sunnuntain jatkoa!

torstai 3. lokakuuta 2013

Hitailua

Viime aikoina oman blogin päivitys ja teidän muiden kauniiden ja kiinnostavien blogienne lukeminen on jäänyt hyvin vähiin. Miksikö? Hitailun vuoksi....=)

Olen tietoisesti jo jonkin aikaa yrittänyt hidastaa elämänrytmiäni  vapaa-ajalla  työn vastapainoksi.  Oman rytmin löytäminen ja eläminen sen mukaan tuntuu hyvältä. Se rauhoittaa ja tasoittaa sosiaalisen, toiminnantäyteisen ja luovan työn vastapainoksi. Teen vapaalla itselleni  mieluisia ja tärkeitä asioita, pieniä ja arkisiakin, kaikessa rauhassa ja kiireettä.

Retkeilen ja kuvaan yhtä paljon, ellen enemmänkin. Paljon muutakin teen, mutta omaan tahtiini ja  hetkeen keskittyen. Olen jopa alkanut pitkästä aikaa leipoa leipää....=)  Kaikki tämä on johtanut siihen, että tietokonetta tulee käytettyä vähemmän kuin ennen.

Alla vielä kuvia Salmen ulkoilualueelta, sen suomaiselta osuudelta ja Iso-Parikkaan rannalta. Rannalla oli niin tyventä, että termoskahvit juotuani istuin penkillä pitkän tovin.