lauantai 27. kesäkuuta 2015

Yllättäjä parvekkeella

Keväällä koin iloisen yllätyksen, kun suureen parvekeruukkuuni syksyllä unohtunut köynnös osoitti elossaolon merkkejä. Köynnös puski pieniä silmuja versoihinsa ja iloitsin niistä. En ollut valmistellut kasvia syksyllä talveen mitenkään enkä suojannut, en uskonut sillä olevan mitään mahdollisuuksia selviytyä talvesta ruukussaan. Niinpä keväinen yllätys oli suuri.

Tämä kiinanlaikkuköynnös on kasvattanut lehdet, lisävartta ja jopa pienet nuput, jotka aikanaan puhkesivat kukkaan. Pienet valkeat kukat tuoksuivat suloiselle, vähän kuin metsämansikalle.



























Kukista voi kasvaa pieniä, karviaisen kokoisia syötäviä hedelmiä, jotka muodoltaan ja maultaan muistuttavat kiiviä. Köynnöstä sanotaankin minikiiviksi. En jaksa uskoa saavani satoa, jo kasvin eläminen ja kukkiminen oli mukava yllätys.

Toisaalta, elämä voi yllättää aina vaan, positiivisellakin tavalla.

Muistetaan nauttia keskikesän ihanista tuoksuista ja elämyksistä. Lämpimiä poutapäiviä sinulle!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannuspatikka Karjakaivolle

Juhannuksen luontoretkeni suuntautui Nuuksion järviylängön erämaisimpaan osaan  Karjakaivon ulkoilualueelle.  Lähtöpisteenä oli  Solvalla  luontokeskus Haltian vierestä. Kalliorinteet täplittivät maisemaa kulkiessani kohti Karjakaivoa.



















Korkeaa  kalliota reunustaa hoikkien puiden rivistö.















Puhtaan valkeat sulat polulla - minkä linnun lienevät olleet.









Karjakaivo on nimensä mukaisesti toiminut karjan juomapaikkana. Karjakaivo on paitsi ulkoilualueen myös pienen lammen nimi. Istahdin aurinkoiselle kalliolle tutkimaan karttaa löytääkseni lammen ja istuinkin siinä kaikessa rauhassa hyvän tovin.  Jokin sai minut kuitenkin kurkistamaan taakseni ja voihan hyssykät, nousin kyllä seisomaan  melkoisen liukkaasti nähtyäni vilauksen luikertajasta selkäni takana.









 Seuraava kuva on reilusti cropattu, jotta käärmeen pää ja silmä näkyisivät kunnolla.















Kyseessä ei ole kyy, vaan rantakäärme.  Ensimmäistä kertaa näen kyystä erottavan tuntomerkin  pyöreän silmäterän  noin selvästi. Kyyn silmäterä on soikea ja rantakäärmeen pyöreä.   Tätä yksityiskohtaa en metsässä nähnyt, vaan väistin kyllä käärmettä vauhdikkaasti. Käärme nimittäin luikersi minua ja takkiani kohti ja seuraava kuva kertoo tilanteen nopeudesta perääntyessäni kalliolla mitenkuten.









Käärme luikersi takkini alta tuohon kallionkoloon. Nähdä sen menevän sinne  tuntui selkärangassa asti epämiellyttävänä väristyksenä, käärmeen äkillinen lähestyminen ja meno näkymättömiin vaatteeni alle tai jopa sisälle tuntui kamalalta. Ravistelin takkini tarkkaan ennen kuin uskalsin sen  kunnolla käteeni ottaa!










Lammen lähellä on  Helsingin seudun Lapinkävijöiden hallinnoima ulkoilumaja saunoineen ja kaivoineen.  Pulahdin lampeen huuhtomaan käärmeen aiheuttamat epämiellyttävät tunteet pois. Karjakaivon lammen vieressä on pienempi lampi nimeltään Lehmänämpäri.














Ollessani poistumassa Karjakaivolta kuulin metsästä merkillisiä ääniä. Jossain vaiheessa äkkäsin, että voisin yrittää saada ääniä kameran videon  avulla taltioitua. Seuraavalla videolla kuva on ala-arvoinen, mutta kuuntelepa tunnistatko, mikä nisäkäs lähelläni äänteli.








Kyllä oli hieno retki, täynnä elämyksiä jälleen kerran.


perjantai 19. kesäkuuta 2015

Mittumaaria









                                                Minä avaan syömeni selälleen
                                                ja annan päivän paistaa,
                                                minä tahdon kylpea joka veen
                                                ja joka marjan maistaa.


                                                Eino Leino
















                                          Lempeää mittumaaria sinulle.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Metsän keskelle hylätty

Kohtasin matkallani metsän keskelle hylätyn, suuren rakennuksen. Valtaisa rakennus oli kiehtova ja linnamainen torneineen.
























Yhden siiven ikkunat loistivat, ikäänkuin siellä olisi ollut  valo. Aurinkoko se teki tepposiaan.









Mietin, mitä unohdetut seinät ja huoneet olivat aikanaan  nähneet. Millaisia ihmiskohtaloita suruineen ja murheineen, ehkä iloineenkin. Tunnelmassa oli haikeutta ja rapistumista, unohdusta ja hylätyksi tulemista, pelkoakin.



























Kasvit olivat kietoneet paikat  villiin runsauteensa. Ruusuja, syreenejä, alppiruusuja ja  muratteja. Hylättykin  voi kukoistaa herkän kauniina.





















Pääoven kautta lähestyvät torjutaan estein.























Mutta minä olinkin lähestynyt toiselta suunnalta. Ja ajatuksissani kiertelin katselemassa muitakin alueen rakennuksia. Paikka sai minut pohtivaiseksi.




















Suuri yksinäinen kiehtoi mieltäni. Sen kauneus ja haikeus ja unohtunut olemus. Hylättynäkin sitä ympäröi herkkä  elämänvoima ja kasvu.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Uusilla poluilla

Retkeilen paljon tutuilla reiteillä, mutta samaan aikaan etsin koko ajan uusia polkuja. Tänään lähdin etsimään uutta suuntaa ja yritin löytää laavun ja tulipaikan tietyltä, ystäväni vinkkaamalta alueelta. Olin etsinyt paikkaa jo kertaalleen mutten löytänyt. Lähdin patikoimaan pientä metsätietä tällä kertaa  hieman eri suunnalle.









En ollut kävellyt kauaa, kun silmäni erottivat seuraavan näkymän yläosasta jotakin....tuohan täytyi tarkistaa.








Ja totta vieköön, siellä oli tulipaikka ja pieni puukatos. Mutta ei laavua. Päätin siltä istumalta, että tänne tulisin joskus tulistelemaan.














Vielä oli energiaa jäljellä ja jatkoin  matkaa. Tiestä erkani sivupolku ja minne se veikään.









Laavulle ja varsin komeiden pöllien reunustamalle tulipaikalle. Tämä se oli, mitä etsin. Korkeahko harjanne suojasi paikkaa toiselta sivustalta. Kiipesin sinne.









Jäin pohtimaan, kenen tulistelupaikka on kyseessä. Metsähallituksen laavuilla on yleensä kylttejä ja maininta sen ylläpitäjästä. Lieneekö ollut  kaupungin laavu, mitään ei missään tosin lukenut.














Itse patikka oli jäänyt lyhyeksi, niinpä päätin  jatkaa sitä lähistön järven rantaa tutkimalla. Rantapolku vei suojaiseen ja kosteaan niemeen, jossa kahvittelin aamuauringossa. Lähistöltä kuului vedestä mulahduksia, mutta jatkoin evästelyä enkä viitsinyt ottaa kameraa hollille. Ajattelin, että nyt tietysti jokin harvinaisuus menee  sivu suun, mutta kahvi maistui niin hyvältä ruisleivän painikkeena.








Ja hetken päästä se mulahdus kuului ihan vierestäni vedestä. Käänsin päätäni ja parin metrin päässä uiskenteli tukkakoskelopari ohitseni. En ole koskaan nähnyt lintua niin läheltä. Päätin nauttia hetkestä vain katselemalla tarkoin enkä edes yrittänyt kaapata kameraa käsiini. Hetki oli  nautinnollinen, kauniit linnut joita sain katsoa rauhassa ja tarkkaan, lämmin aurinko ja mukava olo. Tuollaiset pienet luontokokemukset antavat minulle paljon ja kaivertuvat mieleen.

Samaisessa kosteikossa kukki jo raate.



















Myös lakka on kukassa. Sitä kuvatessa silmiin osuin sudenkorennon toukan tyhjä kotelo. Itse korentojakin lenteli rantakosteikossa paljon.















Retki oli todella mukava. On jännittävää etsiä ja löytää uusia retkikohteita, varsinkin jos niiden löytämiseksi on tarvinnut nähdä vaivaa. Kukkivat kasvit ja keveät korennot, upeat tukkakoskelot ja kesäaurinko - voiko parempaa retkeä ollakaan.