sunnuntai 31. elokuuta 2014

Aamusoutelu

Uni piti sylissään pitkään ja ehdin aamusoutelulle auringon jo noustua. Vaikka nukuin hieman liian pitkään, lammella oli taivaallinen rauha. Äänimaisemassa ylilentävän telkän siipien havinaa ja airojen narinaa.

Varjon puolella.








Aurinkoisella puolella.




































Soudin täyteen aurinkoon. Suolta lammen toiselta laidalta kuului ihmeekseni teeren pulputusta, en ole ennen kuullut sitä kesällä. Kevättalvella pulputusta olen juuri täällä kuunnellut kyllä.

































Kuulaita syyspäiviä odotellen!


lauantai 23. elokuuta 2014

Pieni sieniretki

Koppa kainaloon ja lähimetsään sieniä etsimään. Niitä löytyikin, mutta jotenkin metsässä samoiluni menee enemmän kaiken kauniin katseluun ja kuvaamiseen. Pysähtelen nähdessäni jotain kaunista, erikoista, merkillistä tms. tms. Pienet hetket ja pienet havainnot saavat kaikki aistini aukeamaan.














Paikka paikoin puolukka alkaa olla kypsää, maistelin niitä tottakai. Ja toisaalla ne vasta alkavat punertua.














Tätä kääpää olen kuvannut ennenkin, pisarat sen pinnalla eivät ole vettä, vaan jotain käävän omaa nestettä, näin luulen.














Metsässä aistii jo syksyn, on kosteaa, tuoksuvaa ja raikasta. Kylmä ei ole, varsinkin jos suurimman osan retkestä rämpii umpimetsässä. No, kävelin minä pienen pätkän metsätietäkin ja voi miten helppoa se onkaan!
















Tarkoitus oli kuvata ne keväällä kukkineet näsiät, mutta en nähnyt marjan marjaa enkä montaa näsiääkään tutulla paikalla. Harvoin tulee näsiää huomanneeksi muutoin kuin kukinta-aikaan.















Sienisaalistakin tuli, että sain siitä ruuan valmistettua. Ja päälliruuaksi mustikkaherkkua. Voiko sitä ihminen onnellisempi ollakaan!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Usmin aamu

Minusta aamuvirkusta on tullut unisempi ja ehdin Usmiin ennen aurinnousua vain nippa nappa. Hyyppärän kohdalla utu leijaili hevoslaidunten yllä, hevoset olivat jo hereillä.


















Usmi-Kytäjän Natura-alueen soita ennallistetaan, korpien ojia tukitaan ja/tai padotaan.








Patikoin kohti Kiiskilampea aamukahville. Polun sukellettua metsästä avoimempaan maastoon kukkien hempeät sävyt saivat pysähtelemään. Ilmassa on jo syksyä ja kesä kukkineen kohtaa sen.



















Kiiskilammen laavulla oli hiljaista, vasta viime hetkellä näin jonkun nukkuvan laavussa. Hiippailin ohi laiturille, riisuuduin ja kävin aamu-uinnilla. Oli hieno tunne uida usvan vielä leijaillessa lammen pinnalla.

Uituani join aamukahvit rannassa, istuskelin ja kuvailin. En pitänyt kiirettä.













Kun saavuin laavulle syli täynnä polttopuita, laavussa nukkui mies. Kun lähdin laavulta, mies nukkui yhä. Kyllä mies elossa oli, ynähteli unessa lähtiessäni.....=) Kaipa se huomasi kasan polttopuita ilmaantuneen pöydälle hänen nukkuessaan. Meinasin  tehdä tulet, mutta en raaskinut unimaakaria herättää.


 Aurinko helotti jo ja aurinkopaikoissa pörriäiset touhusivat.














Varjon viileydessä vielä nukuttiin täyttä päätä.














Valo ja varjo, lämpö ja viileys iholla.









Koska makkarat kuitenkin olivat repussa, suuntasin toiselle lammelle, Iso-Kypärälle. Ja ah, kukaan ei nukkunut siellä laavussa, joten sain kolistella ja tehdä tulia mieleni mukaan. Ongetkin olisivat olleet onkijalle laavun  katolla.








Päivän teema oli loikoilu, sillä syötyäni pistin penkille pitkäkseni ja katselin laiskasti puunlatvoja odotellessani hiilloksen loppuunpalamista. Kuinka ollakaan torkahdin.








Heräsin posket punaisina vasta kun koira juoksenteli rantaan yksinään ja perässä lompsi kohta kaksi miestä. Nousin ihmeissäni, miehiä tuntui hymyilyttävän. Kerrankos sitä torkahtaa ruokalevolle....

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kiitävä hetki

Ilmassa on jo aavistus syksyä. Aamut ovat kosteita, vilja kypsyy, leikkuupuimuri hurisee ja tunnen leikatun viljan tuoksun.








Olen kesästä kylläinen. Lämmöstä, auringosta ja kesäolosta. Kaipaankin jo viileää raikkautta, kirpakkuutta. Syksy saa minun puolestani tulla.

lauantai 9. elokuuta 2014

Hiekkatielle

Tutkimattomat polut, reitit ja hiekkatiet ovat  kiehtovia. Mihin ne vievät, mitä tulee matkan varrella vastaan. Joskus käy niin, että tie vie tuttuun paikkaan. Joskus tie tai polku hiipuu ja loppuu kesken. Mutta aina se on kiinnostavaa lähteä uudelle tielle.

Edellisessä postauksessa pääsin uuden hiekkatien alkuun ja siitä jatkan nyt. Aamuinen metsätie oli hiljainen, valo siivilöityi puiden runkojen välistä. Pörriäiset heräilivät uuteen päivään.













Tie kaartui metsäaukion laitaan. Täälläkin kasvoi sitä todennäköisesti karvahorsmaa, joka eroaa myös kukiltaan maitohorsmasta.

























Utuisesta aamusta oli kuoriutunut hurmaava auringon kultaama aamupäivä. Jatkoin yhä kapenevan hiekkatien tutkimista, se vei hakkuuaukion läpi metsän reunaan.



















Hiekkatie loppui metsänreunaan ja siellä kökötti häkki. En keksinyt sen olevan mikään muu kuin supihäkki, tiedän joidenkin maanomistajien loukuttavan supeja mailtaan. Nyt häkki oli onneksi tyhjä.









Tien loputtua palailin omia jälkiäni takaisin. Aamupäivä oli hyvässä vauhdissa  ja aurinko porotti taivaalta jo kuumasti. Metsävadelmat ja ahomansikat maistuivat kulkijalle.





















Tämä pieni hiekkatie tarjosi kiinnostavaa katsottavaa ja koettavaa. Ei kiehtovan tarvitse olla suurta ja laajamittaista, pienikin antaa elämyksiä.









Utuisen aamun ja aamupäivän retki päättyi auringonpaisteen ja varjon leikkiin jokivarressa. Kun pääsin kotiin, oli jo helteisen kuumaa.

























Voimaannuttavaa viikonloppua!