lauantai 24. lokakuuta 2015

Kalatonta etsimässä

Lähtiessäni syksyiselle retkelle metsään  näin kartassa pienen suolammen nimeltä Kalaton. Seikkailumielisenä päätin yrittää löytää sen, vaikka maisema oli  kietoutunut tiiviiseen utuvaippaan.















Hiljaisessa aamussa kävellessä ajatukset tyyntyvät niille sijoilleen. Hiekka ratisee jalkojen alla.










Utuisella suolla voi melkein kuvitella virvatulia.














Kalattomalle on vielä matkaa, tämä on toinen lampi.
















Lähden seuraamaan kompassin mukaan oikeaan suuntaan vievää, vanhaa polkua. Monesti polut vievät juuri lampien ja järvien rannoille. Kompassi on kuitenkin tarpeen, sillä vähälle käytölle jääneet polut ovat katoamassa tai kaatuneiden puiden alla piilossa.


 


















Kallioiden välistä pilkottaa jotakin, onko se vettä. Laskeudun alas ja jätän korini merkiksi polulle vievästä laskeutumiskohdasta. Ja siellä alhaalla on tosiaan pikkuruinen suolampi, Kalaton, kalloiden  suojaamassa sopukassa



.




















 Järviwikin  mukaan Kalaton-nimisiä lampia on Suomessa 46, mutta on niitä varmaan enemmänkin. Tämä pieni Kalaton oli mukava löytö ja sen rannalla katselin usvaista ja hiljaista maisemaa siitä nauttien. Olenhan minä suolampia retkilläni nähnyt monet monituiset, mutta uusia lampia, alueita ja reittejä  on kiinnostavaa etsiä. Lisähaastetta tuo kartan ja kompassin avulla kohteiden löytäminen ei merkityiltä reiteiltä.


Paluumatkalla tunsin jo polun paremmin ja oli aikaa katsella muutakin. Puolukkaa näkyi siellä täällä ja polvistuin kuvaamaan heleän punaisia marjoja, joita joillakin mättäillä olikin runsain mitoin.















Kuvattuani marjat minä söin ne...:) Ne olivat makean kirpakoita, pakkasen makeuttamia ja hyviä.



















Kalaton löytyi ja reissu oli muutenkin mukava. Hymy oli huulilla ja olo mitä mahtavin. Hyvää viikonloppua!

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Metsälammen huomassa

Kesken kiireisen syksyn vetäydyin metsälammen rannalle viikonlopun viettoon. Halusin kokea syksyisen metsän  ilman kiirettä mihinkään.

Sain kokea värien kauneutta ja metsän huumaavia tuoksuja uusilla poluilla.

























Ihmettelin alhaalta paistavan auringon  kirkkautta ja voimaa sekä suuren suuria lehtiä.










 












Kävelin haavanlehtimatolla ja kahisuttelin lehtiä nauttien niiden hyvästä tuoksusta.









Annoin polun viedä minut sammalmetsään.




















Istahdin suuren siirtolohkareen vierelle levähtämään.

























Syksyinen ilta kylpi auringonvalossa.















Minä kylvin hämärän tultua saunan pehmeissä löylyissä ja uin tähtien valossa pienessä metsälammessa. Saunan jälkeen oli suloista pukea villasukat ja laittaa tuli takkaan. Tämä viikonloppu oli enemmän kuin sata jänistä.







lauantai 10. lokakuuta 2015

Puolukkareissulla

Syksy on ihanaa aikaa, pääsee sieni- ja marjastusreissuille. Eräs lempimarjoistani on ehdottomasti puolukka, jota käyn noukkimassa talven varalle vuosittain. Marjastusretkellä kannan mukanani  pokkaria, se kun on pienempi. Joku kamera kulkee mukana kumminkin, eihän sitä koskaan tiedä, mitä kiinnostavaa vastaan tulee.









Tämä metsä on mainio, kerään sieltä sieniä ja marjoja syksyisin, hiihdän ja lumikenkäilen talvisin, patikoin keväisin ja kesäisin  sekä uin lähilammissa ja järvissä ympäri vuoden. Nämä kuvat ovat kangasmaiselta osuudelta, muunkinlaisia metsätyyppejä alueella on.

Myös viereisellä suolla kuljen karpaloiden keruussa ja muutenkin, erään kerran olin eksyä tarpoessani teerien pulputuksen perässä.



















Puolukoiden ja muidenkin marjojen kerääminen on minulle kuin meditaatiota. Kerään käsin enkä pidä hoppua, rauhoitun. Nivelten ollessa kipeät en  jaksa tai pysty  kyykistelemään, vaan otan paremman asennon. Jumpassa kävijät tunnistavat merenneitoasennon, joka sopii myös marjanpoimintaan...:) Siinä istutaan maassa kyljittäin.

Koskaan ei ole niin kiire, ettei ehtisi katselemaan ympäristöäkin ja sen yksityiskohtia.



















Metsän äänimaailma pysäyttää kuuntelemaan. Poimittuani pitkään puolukoita samassa, hyvässä kohdassa metsän linnut tulevat lähipuihin puuhastelemaan. Töyhtötintti touhuaa töyhtö pystyssä syystoimiaan ja saan katsella sitä parin metrin päästä. Jostain kuuluu punatulkun jypytys.

Hengitys höyryää aamun viileydessä. Pari tuntia noukittuani ämpäri on täynnä ja nautiskelen eväät aurinkoisessa paikassa maassa istuen, tömäkkään kuuseen selkääni nojaten. Katson puolukkasaalistani ja tunnen itseni kuin Huovisen Hamsteriksi. Hymyilyttää.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Hämeenlinnan kansallinen kaupunkipuisto ja Aulanko

Syksyn perinteinen sieniretki suuntautui tällä kertaa  Hämeenlinnaan. Sinne on perustettu 2001 kansallinen kaupunkipuisto , josta Aulanko muodostaa osan. Aulangon maisemat ovat monelta osin minulle tuttuja, nyt lähestyin aluetta uudesta  näkövinkkelistä, Sairion suunnasta.

Reitti kulki Mummonmäen ja  ruutikellarin raunioiden kautta. Ruutikellarin rauniot ovat nelikulmainen kivirakennelma, joka liittyy Hämeenlinnan kasarmien rakentamiseen ja on rauhoitettu muinaismuistolailla.




































Seuraavan kuvan  metsäosuus näytti hiekkatieltä käsin katsottuna pimeältä, synkältä ja läpipääsemättömältä. Mutta kun astui metsään sisään, se ei ollut lainkaan synkkä, vaan miellyttävän hämärä. Kuin olisi astunut sisään toiseen maailmaan.










Tuo  ruskea pyörylä maassa ei ole eväsrepusta pudonnut pulla eikä sämpylä, vaan sammalen seasta kurkistava herkkutatin lakki. Ja ihanan puhdas tatti siellä piilottelikin!










Kurvaus Lusikkaniemen  suuntaan Aulangonjärven rantaan, jota reunustavat tältä kohtaa pitkokset. Aulangonjärven ympäri menee merkitty reitti, sekin tekisi mieli joku kerta kiertää. Tällä kertaa kulku suuntautui toisaalle, mutta eväiden syönti  soutuveneessä järven rannalla oli mukavaa ennen matkan jatkumista.




























Alueella on Aulangonvuori ja Kilometrimäki, joka on nimensä veroinen, pitkä nousu. Teki hyvää saada sydämen sykettä nostettua leppoisan kävelyn lomassa. Syksyisessä metsässä oli lämmintä, haavanlehdet kahisivat jaloissa ja tuoksuivat omintakeisesti.




















Sienisaalis jäi aika pieneksi, mutta joskus tärkeämpää onkin hyvä seura ja yhdessäolo. Sekä liikunnan ja kauniin syysluonnon antama hyvä mieli.