lauantai 27. heinäkuuta 2013

Keskellä kesää

Tuttu portti aukeaa kevyesti. Hiekka askelten alla rahisee, muuten on hiljaista.










Jalat vievät haudan luokse, pysähdyn hetkeksi katsomaan pientä kiveä. Teksti on jo kulunut. Joku on koristellut vanhan haudan käpyristillä.










Kumarrun istuttamaan kukan hiekkaiseen maahan ja ajattelen sinua. En koskaan saanut tutustua sinuun, vaikka olet samaa sukua. Yhtäkkiä tunnen voimakasta läheisyyttä sinuun ja uusi ajatus tulee mieleeni. Ajattelen, että sinä olet suojelusenkelini, se joka on aina lähelläni. Ajatus lohduttaa ja antaa voimaa.

Lähtiessä aurinko paistaa edelleen ja elämän virta vie mukanaan. Hymyilen.










keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kypsyviä marjoja

Sitä on jo ilmassa, syksyä. Viileät, kasteiset aamut, hämärtyvät illat, kypsyvät marjat. Jokivarressa näin upeamarjaisen mustakonnanmarjan, en sitä kukkimisvaiheessa huomannut, vaikka tiedän sen kasvavan siellä. Upeat marjat ovat hyvin myrkyllisiä.













Vieressä loistivat lehtokuusaman helakan punaiset marjat.














Jokitörmällä muissa kasveissa kiipeili köynnöstävä punakoiso. Sillä on pienet ja kauniit violetit kukat. Se on Suomen luonnon harvoja köynnöskasveja, niin kaunis että aikanaan kasvatin sitä puutarhassani.

Marjat olivat nyt vielä vihreät, kypsänä ne ovat kirkkaan punaiset, myrkylliset.














Pihlajankin marjoissa näkyi jo värittyneitä.








Marja-aiheisen jutun päätteeksi tunnistuskysymys. Tunnistaako joku seuraavan kuvan kasvin, sitä kasvoi  jokirannassa kosteissa kohdissa.














sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Suuri valkea, kala ja pieni hento

Pilvisen aamun herätys oli hiekkatiellä tepastellut valkea lintu, lähempää katsottuna näin sen todella olevan fasaani. Osan kuvasin  tuulilasin läpi, niistä tuli tasaisen harmaita ja lisäsin kontrastia, jotenkin epäluonnollisen värisiä niistä tuli, mutta lintu on tärkein.













Tämä kuva on otettu avoimesta auton ikkunasta,  silloin kuulin poikasten äänet.








Emo lähti ilmeisesti poikasiaan kohti.










Joessa uiskenteli muutama kymmensenttinen kalanpoikanen, tunteeko joku lajin?









Tämän retken kuvat ovat epätarkkoja ja muutenkin sinne päin, mutta kuvattavat ovat niin mielenkiintoisia ja suloisia, että laitoin otokset  kuitenkin tänne. Seuraava linnunpoikanen oli hyvin pieni ja hento.

























Joskus tärkeintä on tuntemus ja elämys. Kokemus antoisista hetkistä.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Mistä se lampi sinne ilmestyi?

Tutuissa hiihto-, hölkkä-, marja- ja sienimaisemissa pari viikkoa sitten liikuskellessani silmäni olivat näkevinään puunrunkojen välistä veden sinistä loistetta. Ihmettelin, eihän siellä mitään järveä ole. Asia jäi vaivaamaan siinä määrin, että päätin tehdä sinne tutkimusretken toisella kertaa.

Pari päivää sitten läksin sinne,  pieni pärekori mukaan mustikoita ja sieniä varten. Suuntasin suoraan kohtaan, jossa olin nähnyt vettä ja totta tosiaan, vettä siellä pilkotti edelleen. Ja sinne meni polkukin.









Alamäen muututtua tasamaaksi ja veden jo selkeästi näkyessä männynrunkojen välistä aluskasvillisuus muuttui suopursuiksi. Tuoksu oli vahva ja miellyttävä. Ja melkein heti näin jotain, mikä sai minut innostumaan ja ilahtumaan! Suopursujen välissä kasvoi lakkoja!










Vesi oli jo lähellä, mutta lakat saivat minut mutkittelemaan paljonkin. Marjoja löytyi, ihania kypsiä, kullankeltaisia lakkoja. Lopulta maltoin lähestyä vettä ja hämmästyin jo toisen kerran retkelläni, se puiden välistä pilkottanut vesi oli yllättävän suuri, erämainen suolampi.









Pysähdyin lammen rantaan ihmettelemään, yritin hahmottaa lampea mielessäni kartalle. Puusto piilotti lammen niin täysin, että vaikka olin monet kerrat hiihtänyt ja lenkkeillyt sen ympärikin, en ollut tiennyt sen olemassaolosta mitään.

Paikkakuntalaiset varmaan lammen tietävät. Olen asunut seudulla vasta  muutamia vuosia ja vaikka olen aktiivisesti tutustunut ulkoilumaastoihin, lampi oli minulle täysi yllätys. Miellyttävä yllätys. Ihana, rauhaisa erämaalampi, jonka lähellä kasvaa lakkoja ja karpaloita!


Kävin uimassa ja kiivetessäni lammesta ylös näin kihokit, joita kasvoi siinä valtavasti. Ja karpalon raakileita paljon, voi autuas mikä löytö. Olin niin onnellinen, että innostuneena rämmin uinnin jälkeen vielä pitkään noukkimassa lakkoja.














Näin polun lähtevän kiertämään lampea, mutta olin niin innoissani lakoista, että jätin lammen kiertämisen toiseen päivään. Kyllä oli ihana retki kaiken kaikkiaan, tunsin itseni etuoikeutetuksi löydettyäni salaisen lammen ja herkullisia marjoja.




















Ja se kaikki vielä  kotiseudulla. Kannattaa tutustua lähiluontoon, se voi yllättää positiivisesti ja antaa upeita kokemuksia ja elämyksiä.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Iso-Melkutin

Jo jonkin aikaa olen halunnut tutustua  Melkuttimien  alueeseen Lopen Räyskälässä ja nyt suuntasin sinne. Kiersin Iso-Melkuttimen ja paljon koettavaa  oli matkan varrella.



Lumpeenkukassa asustaa joku pitkäjalkainen otus.








Vesi Melkuttimessa oli kirkasta, kotiloille mieluisaa. Ja minäkin uin, tottakai.




















Kahlasin rantaveteen kuvaamaan lumpeenkukkaa ja siinä touhutessani kuikkaperhe oli uinut näköetäisyydelle. Pysähdyin pitkäksi toviksi katselemaan kuikkien kalastusta.









Pinnan alla oli paljon puun kappaleita ja oksia.








Pisimmässä niemekkeessä oli komeat näkymät, Melkutin  molemmin puolin.








Onkijat yrittivät narrata kaloja ja  ehkä saivat narrattuakin.









Kukka se on mäntykukkakin









Viidakkomainen tunnelma.









Räyskälän lentokenttä on aivan Melkuttimen vieressä, näinhän minä lentokoneitakin, jopa purjekoneen.









Parkkipaikalle oli ilmestynyt  komea moottoripyörä, tämän retkeilijän olisin halunnut nähdä!








Kannatti mennä, oli mukava tutustua Melkuttimeen ja ajella kesäisiä pikkuteitä kotiin. Loma on kyllä ihanaa.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Ilvesreitillä

Ilvesreitti on Hämeen järviylängöllä  usean kunnan alueella kulkeva  merkitty reitti. Olen patikoinut sitä   Liesjärven kansallispuistossa ja Evolla, nyt kävin tutkimassa Liesjärven eteläosissa Onkimaanjärvelle menevää reittiosuutta päämääränä siellä oleva laavu järven rannalla.

Alkuun reitti oli erinomaisesti merkitty, jopa huonokulkuisilla hakkuuosuuksilla. Joskus näillä reiteillä on rakennettu järeitä siltoja suhteellisen pientenkin ojien yli, vähän huolletuilla reiteillä ne ovat patinoituneita.













Katse tavoitti kesän ensimmäiset kanttarellit, päätin poimia ne paluumatkalla, reitti ei ole ympyräreitti. Siinä sieniä katsellessani läheltä pusikosta  kuului äkkiä sellaista ryskettä ja jytinää ja kavioiden kopsutusta, hirvi taisi pötkiä pakoon minua....=) En ehtinyt pelästyä, niin selvää oli, että hirvi oli menossa toiseen suuntaan. En edes nähnyt eläintä, harmittelin. Mutta en ole tainnut koskaan olla niin lähellä hirveä luonnossa.

Aika pian polku tuli toisen hakkuuaukion reunalle ja samalla loppuivat reittimerkinnät. Olin luottanut merkittyyn reittiin ja mukana ei ollut edes karttaa eikä kompassia ja tovin merkkejä etsittyäni oli pakko kääntyä takaisin. Tuntui tavattoman tylsältä, mutta vieraassa metsässä eksymisen vaara olisi ollut suuri.

Palasin omia jälkiäni ja edellisessä erinomaisen hyvin merkityssä risteyksessä käännyin kohti toista reittiä, päätin tutkia sitä vähän matkaa eteenpäin. Ja se kannatti, metsätien varrella oli ihana perhospaikka.

Ensin huomasin kukalla perhosia ruuhkaksi asti.








Sinisiipi on viehkeä, oli yllätys kuvia tietokoneella katsoessani nähdä, kuinka karvainen se on esim. mahapuoleltaan. Joku  oli myös reissussa rähjääntynyt ja siipensä haavoittanut.


















Sinisiipien lisäksi kukalla ruokaili tämä ruskeasävyinen perhonen.









Perhoset nähtyäni harmitus reitin muuttumisesta oli kadonnut, lisäksi maistoin kesän ensimmäiset villivadelmat, nam.







Maistuvaa päivän jatkoa.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Sinisiipi

Pieni sinisiipi puuhaili auringossa.  Jäin ihailemaan sitä ja sen auringossa eri väreissä hohtavia  siipiä.
































Kaunista kesäpäivää sinulle!