Tuttu portti aukeaa kevyesti. Hiekka askelten alla rahisee, muuten on hiljaista.
Jalat vievät haudan luokse, pysähdyn hetkeksi katsomaan pientä kiveä. Teksti on jo kulunut. Joku on koristellut vanhan haudan käpyristillä.
Kumarrun istuttamaan kukan hiekkaiseen maahan ja ajattelen sinua. En koskaan saanut tutustua sinuun, vaikka olet samaa sukua. Yhtäkkiä tunnen voimakasta läheisyyttä sinuun ja uusi ajatus tulee mieleeni. Ajattelen, että sinä olet suojelusenkelini, se joka on aina lähelläni. Ajatus lohduttaa ja antaa voimaa.
Lähtiessä aurinko paistaa edelleen ja elämän virta vie mukanaan. Hymyilen.
lauantai 27. heinäkuuta 2013
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Kypsyviä marjoja
Sitä on jo ilmassa, syksyä. Viileät, kasteiset aamut, hämärtyvät illat, kypsyvät marjat. Jokivarressa näin upeamarjaisen mustakonnanmarjan, en sitä kukkimisvaiheessa huomannut, vaikka tiedän sen kasvavan siellä. Upeat marjat ovat hyvin myrkyllisiä.
Vieressä loistivat lehtokuusaman helakan punaiset marjat.
Jokitörmällä muissa kasveissa kiipeili köynnöstävä punakoiso. Sillä on pienet ja kauniit violetit kukat. Se on Suomen luonnon harvoja köynnöskasveja, niin kaunis että aikanaan kasvatin sitä puutarhassani.
Marjat olivat nyt vielä vihreät, kypsänä ne ovat kirkkaan punaiset, myrkylliset.
Pihlajankin marjoissa näkyi jo värittyneitä.
Marja-aiheisen jutun päätteeksi tunnistuskysymys. Tunnistaako joku seuraavan kuvan kasvin, sitä kasvoi jokirannassa kosteissa kohdissa.
Vieressä loistivat lehtokuusaman helakan punaiset marjat.
Jokitörmällä muissa kasveissa kiipeili köynnöstävä punakoiso. Sillä on pienet ja kauniit violetit kukat. Se on Suomen luonnon harvoja köynnöskasveja, niin kaunis että aikanaan kasvatin sitä puutarhassani.
Marjat olivat nyt vielä vihreät, kypsänä ne ovat kirkkaan punaiset, myrkylliset.
Pihlajankin marjoissa näkyi jo värittyneitä.
Marja-aiheisen jutun päätteeksi tunnistuskysymys. Tunnistaako joku seuraavan kuvan kasvin, sitä kasvoi jokirannassa kosteissa kohdissa.
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Mistä se lampi sinne ilmestyi?
Tutuissa hiihto-, hölkkä-, marja- ja sienimaisemissa pari viikkoa sitten liikuskellessani silmäni olivat näkevinään puunrunkojen välistä veden sinistä loistetta. Ihmettelin, eihän siellä mitään järveä ole. Asia jäi vaivaamaan siinä määrin, että päätin tehdä sinne tutkimusretken toisella kertaa.
Pari päivää sitten läksin sinne, pieni pärekori mukaan mustikoita ja sieniä varten. Suuntasin suoraan kohtaan, jossa olin nähnyt vettä ja totta tosiaan, vettä siellä pilkotti edelleen. Ja sinne meni polkukin.
Alamäen muututtua tasamaaksi ja veden jo selkeästi näkyessä männynrunkojen välistä aluskasvillisuus muuttui suopursuiksi. Tuoksu oli vahva ja miellyttävä. Ja melkein heti näin jotain, mikä sai minut innostumaan ja ilahtumaan! Suopursujen välissä kasvoi lakkoja!
Vesi oli jo lähellä, mutta lakat saivat minut mutkittelemaan paljonkin. Marjoja löytyi, ihania kypsiä, kullankeltaisia lakkoja. Lopulta maltoin lähestyä vettä ja hämmästyin jo toisen kerran retkelläni, se puiden välistä pilkottanut vesi oli yllättävän suuri, erämainen suolampi.
Pysähdyin lammen rantaan ihmettelemään, yritin hahmottaa lampea mielessäni kartalle. Puusto piilotti lammen niin täysin, että vaikka olin monet kerrat hiihtänyt ja lenkkeillyt sen ympärikin, en ollut tiennyt sen olemassaolosta mitään.
Paikkakuntalaiset varmaan lammen tietävät. Olen asunut seudulla vasta muutamia vuosia ja vaikka olen aktiivisesti tutustunut ulkoilumaastoihin, lampi oli minulle täysi yllätys. Miellyttävä yllätys. Ihana, rauhaisa erämaalampi, jonka lähellä kasvaa lakkoja ja karpaloita!
Kävin uimassa ja kiivetessäni lammesta ylös näin kihokit, joita kasvoi siinä valtavasti. Ja karpalon raakileita paljon, voi autuas mikä löytö. Olin niin onnellinen, että innostuneena rämmin uinnin jälkeen vielä pitkään noukkimassa lakkoja.
Näin polun lähtevän kiertämään lampea, mutta olin niin innoissani lakoista, että jätin lammen kiertämisen toiseen päivään. Kyllä oli ihana retki kaiken kaikkiaan, tunsin itseni etuoikeutetuksi löydettyäni salaisen lammen ja herkullisia marjoja.
Ja se kaikki vielä kotiseudulla. Kannattaa tutustua lähiluontoon, se voi yllättää positiivisesti ja antaa upeita kokemuksia ja elämyksiä.
Pari päivää sitten läksin sinne, pieni pärekori mukaan mustikoita ja sieniä varten. Suuntasin suoraan kohtaan, jossa olin nähnyt vettä ja totta tosiaan, vettä siellä pilkotti edelleen. Ja sinne meni polkukin.
Alamäen muututtua tasamaaksi ja veden jo selkeästi näkyessä männynrunkojen välistä aluskasvillisuus muuttui suopursuiksi. Tuoksu oli vahva ja miellyttävä. Ja melkein heti näin jotain, mikä sai minut innostumaan ja ilahtumaan! Suopursujen välissä kasvoi lakkoja!
Vesi oli jo lähellä, mutta lakat saivat minut mutkittelemaan paljonkin. Marjoja löytyi, ihania kypsiä, kullankeltaisia lakkoja. Lopulta maltoin lähestyä vettä ja hämmästyin jo toisen kerran retkelläni, se puiden välistä pilkottanut vesi oli yllättävän suuri, erämainen suolampi.
Pysähdyin lammen rantaan ihmettelemään, yritin hahmottaa lampea mielessäni kartalle. Puusto piilotti lammen niin täysin, että vaikka olin monet kerrat hiihtänyt ja lenkkeillyt sen ympärikin, en ollut tiennyt sen olemassaolosta mitään.
Paikkakuntalaiset varmaan lammen tietävät. Olen asunut seudulla vasta muutamia vuosia ja vaikka olen aktiivisesti tutustunut ulkoilumaastoihin, lampi oli minulle täysi yllätys. Miellyttävä yllätys. Ihana, rauhaisa erämaalampi, jonka lähellä kasvaa lakkoja ja karpaloita!
Kävin uimassa ja kiivetessäni lammesta ylös näin kihokit, joita kasvoi siinä valtavasti. Ja karpalon raakileita paljon, voi autuas mikä löytö. Olin niin onnellinen, että innostuneena rämmin uinnin jälkeen vielä pitkään noukkimassa lakkoja.
Näin polun lähtevän kiertämään lampea, mutta olin niin innoissani lakoista, että jätin lammen kiertämisen toiseen päivään. Kyllä oli ihana retki kaiken kaikkiaan, tunsin itseni etuoikeutetuksi löydettyäni salaisen lammen ja herkullisia marjoja.
Ja se kaikki vielä kotiseudulla. Kannattaa tutustua lähiluontoon, se voi yllättää positiivisesti ja antaa upeita kokemuksia ja elämyksiä.
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Iso-Melkutin
Jo jonkin aikaa olen halunnut tutustua Melkuttimien alueeseen Lopen Räyskälässä ja nyt suuntasin sinne. Kiersin Iso-Melkuttimen ja paljon koettavaa oli matkan varrella.
Lumpeenkukassa asustaa joku pitkäjalkainen otus.
Vesi Melkuttimessa oli kirkasta, kotiloille mieluisaa. Ja minäkin uin, tottakai.
Kahlasin rantaveteen kuvaamaan lumpeenkukkaa ja siinä touhutessani kuikkaperhe oli uinut näköetäisyydelle. Pysähdyin pitkäksi toviksi katselemaan kuikkien kalastusta.
Pinnan alla oli paljon puun kappaleita ja oksia.
Pisimmässä niemekkeessä oli komeat näkymät, Melkutin molemmin puolin.
Onkijat yrittivät narrata kaloja ja ehkä saivat narrattuakin.
Kukka se on mäntykukkakin
Viidakkomainen tunnelma.
Räyskälän lentokenttä on aivan Melkuttimen vieressä, näinhän minä lentokoneitakin, jopa purjekoneen.
Parkkipaikalle oli ilmestynyt komea moottoripyörä, tämän retkeilijän olisin halunnut nähdä!
Kannatti mennä, oli mukava tutustua Melkuttimeen ja ajella kesäisiä pikkuteitä kotiin. Loma on kyllä ihanaa.
Lumpeenkukassa asustaa joku pitkäjalkainen otus.
Vesi Melkuttimessa oli kirkasta, kotiloille mieluisaa. Ja minäkin uin, tottakai.
Kahlasin rantaveteen kuvaamaan lumpeenkukkaa ja siinä touhutessani kuikkaperhe oli uinut näköetäisyydelle. Pysähdyin pitkäksi toviksi katselemaan kuikkien kalastusta.
Pinnan alla oli paljon puun kappaleita ja oksia.
Pisimmässä niemekkeessä oli komeat näkymät, Melkutin molemmin puolin.
Onkijat yrittivät narrata kaloja ja ehkä saivat narrattuakin.
Kukka se on mäntykukkakin
Viidakkomainen tunnelma.
Räyskälän lentokenttä on aivan Melkuttimen vieressä, näinhän minä lentokoneitakin, jopa purjekoneen.
Parkkipaikalle oli ilmestynyt komea moottoripyörä, tämän retkeilijän olisin halunnut nähdä!
Kannatti mennä, oli mukava tutustua Melkuttimeen ja ajella kesäisiä pikkuteitä kotiin. Loma on kyllä ihanaa.
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Ilvesreitillä
Ilvesreitti on Hämeen järviylängöllä usean kunnan alueella kulkeva merkitty reitti. Olen patikoinut sitä Liesjärven kansallispuistossa ja Evolla, nyt kävin tutkimassa Liesjärven eteläosissa Onkimaanjärvelle menevää reittiosuutta päämääränä siellä oleva laavu järven rannalla.
Alkuun reitti oli erinomaisesti merkitty, jopa huonokulkuisilla hakkuuosuuksilla. Joskus näillä reiteillä on rakennettu järeitä siltoja suhteellisen pientenkin ojien yli, vähän huolletuilla reiteillä ne ovat patinoituneita.
Katse tavoitti kesän ensimmäiset kanttarellit, päätin poimia ne paluumatkalla, reitti ei ole ympyräreitti. Siinä sieniä katsellessani läheltä pusikosta kuului äkkiä sellaista ryskettä ja jytinää ja kavioiden kopsutusta, hirvi taisi pötkiä pakoon minua....=) En ehtinyt pelästyä, niin selvää oli, että hirvi oli menossa toiseen suuntaan. En edes nähnyt eläintä, harmittelin. Mutta en ole tainnut koskaan olla niin lähellä hirveä luonnossa.
Aika pian polku tuli toisen hakkuuaukion reunalle ja samalla loppuivat reittimerkinnät. Olin luottanut merkittyyn reittiin ja mukana ei ollut edes karttaa eikä kompassia ja tovin merkkejä etsittyäni oli pakko kääntyä takaisin. Tuntui tavattoman tylsältä, mutta vieraassa metsässä eksymisen vaara olisi ollut suuri.
Palasin omia jälkiäni ja edellisessä erinomaisen hyvin merkityssä risteyksessä käännyin kohti toista reittiä, päätin tutkia sitä vähän matkaa eteenpäin. Ja se kannatti, metsätien varrella oli ihana perhospaikka.
Ensin huomasin kukalla perhosia ruuhkaksi asti.
Sinisiipi on viehkeä, oli yllätys kuvia tietokoneella katsoessani nähdä, kuinka karvainen se on esim. mahapuoleltaan. Joku oli myös reissussa rähjääntynyt ja siipensä haavoittanut.
Sinisiipien lisäksi kukalla ruokaili tämä ruskeasävyinen perhonen.
Perhoset nähtyäni harmitus reitin muuttumisesta oli kadonnut, lisäksi maistoin kesän ensimmäiset villivadelmat, nam.
Maistuvaa päivän jatkoa.
Alkuun reitti oli erinomaisesti merkitty, jopa huonokulkuisilla hakkuuosuuksilla. Joskus näillä reiteillä on rakennettu järeitä siltoja suhteellisen pientenkin ojien yli, vähän huolletuilla reiteillä ne ovat patinoituneita.
Katse tavoitti kesän ensimmäiset kanttarellit, päätin poimia ne paluumatkalla, reitti ei ole ympyräreitti. Siinä sieniä katsellessani läheltä pusikosta kuului äkkiä sellaista ryskettä ja jytinää ja kavioiden kopsutusta, hirvi taisi pötkiä pakoon minua....=) En ehtinyt pelästyä, niin selvää oli, että hirvi oli menossa toiseen suuntaan. En edes nähnyt eläintä, harmittelin. Mutta en ole tainnut koskaan olla niin lähellä hirveä luonnossa.
Aika pian polku tuli toisen hakkuuaukion reunalle ja samalla loppuivat reittimerkinnät. Olin luottanut merkittyyn reittiin ja mukana ei ollut edes karttaa eikä kompassia ja tovin merkkejä etsittyäni oli pakko kääntyä takaisin. Tuntui tavattoman tylsältä, mutta vieraassa metsässä eksymisen vaara olisi ollut suuri.
Palasin omia jälkiäni ja edellisessä erinomaisen hyvin merkityssä risteyksessä käännyin kohti toista reittiä, päätin tutkia sitä vähän matkaa eteenpäin. Ja se kannatti, metsätien varrella oli ihana perhospaikka.
Ensin huomasin kukalla perhosia ruuhkaksi asti.
Sinisiipi on viehkeä, oli yllätys kuvia tietokoneella katsoessani nähdä, kuinka karvainen se on esim. mahapuoleltaan. Joku oli myös reissussa rähjääntynyt ja siipensä haavoittanut.
Sinisiipien lisäksi kukalla ruokaili tämä ruskeasävyinen perhonen.
Perhoset nähtyäni harmitus reitin muuttumisesta oli kadonnut, lisäksi maistoin kesän ensimmäiset villivadelmat, nam.
Maistuvaa päivän jatkoa.
lauantai 13. heinäkuuta 2013
Sinisiipi
Pieni sinisiipi puuhaili auringossa. Jäin ihailemaan sitä ja sen auringossa eri väreissä hohtavia siipiä.
Kaunista kesäpäivää sinulle!
Kaunista kesäpäivää sinulle!
torstai 11. heinäkuuta 2013
Pöllön tutkailtavana
Tiedätkö ne aamut, kun herää onnellisen raukeana ja hyvin levänneenä hitaasti venytellen? Se oli juuri sellainen aamu. Silmäys ulos avasi näkymän kostean utuiseen suomalaiseen kesäaamuun, lempeään päivänalkuun.
Aamupalan jälkeen lähdin kävelemään metsän kautta ihmisten ilmoille, kello kävi jo yli kahdeksaa. Aamuinen metsä oli niin hiljainen ja levollinen, kävelin hitaasti.
Astelin kai melko äänettömästi, hitaasti kun etenin. Yhtäkkiä jokin sai minut katsomaan ylös puunlatvoihin ja en ollut uskoa silmiäni, pöllö lehahti lähipuusta hieman kauempaan istuen oksalle naama minuun päin. Olin pysähtynyt ja vain katselin pöllöä. Ja sekin katseli minua, heiluttaen päätään puolelta toiselle, kuin tutkaillen, mikä otus tuo on.
Hetki oli jännittävän huikea, pöllö niin lähellä ja tuijottaa minuun. Ja sitten kuului pienen pieni lehahdus ja näköpiiriin lensi toinen pöllö. Olin ihmeissäni ja tuskin uskalsin hengittää. Ja usko tai älä, kuulin vielä yhden kevyen lehahduksen, jonka jälkeen lento oli äänetöntä ja niin näköpiiriini lensi kolmaskin pöllö.
Olin haltioissani ja vain ihailin lintuja. Ne olivat suuria, isopäisiä ja niiden sulkapeite oli harmaasävyistä, pörröisen pehmeän näköistä. Muistin, että jokin tietty pöllö on ärhäkkä puolustamaan pesäänsä, puolustaako se myös lentäviä poikasiaan? Sen yhden edelleen tuijottaessa minua otin arkajalkana repun hitaasti selästäni, olisi edes pieni suoja mahdollisen hyökkäyksen varalta.
No, onneksi hyökkäystä ei tullut, vaan pöllöt lensivät pois. Kirjoista ja netistä löytyvien tietojen mukaan määrittelin ne lehtopöllöiksi .
Jo tämä kokemus nousi elämäni toiseksi parhaaksi eläinhavainnoksi luonnonvaraisen ilveksen näkemisen jälkeen. Ja päivästä tuli aivan täydellinen, sillä palatessani asioilta muutamia tunteja myöhemmin samaa reittiä näin uudestaan yhden näistä pöllöistä. Se näytti lähtevän lentoon maasta, nousi lähipuun oksalle ja jäi hetkeksi katsomaan minua kunnes liihotti äänettömästi pois.
Tämä kokemus kaivertui vahvasti mieleeni, kuvina upeista linnuista suomalaisessa metsässä.
Aamupalan jälkeen lähdin kävelemään metsän kautta ihmisten ilmoille, kello kävi jo yli kahdeksaa. Aamuinen metsä oli niin hiljainen ja levollinen, kävelin hitaasti.
Astelin kai melko äänettömästi, hitaasti kun etenin. Yhtäkkiä jokin sai minut katsomaan ylös puunlatvoihin ja en ollut uskoa silmiäni, pöllö lehahti lähipuusta hieman kauempaan istuen oksalle naama minuun päin. Olin pysähtynyt ja vain katselin pöllöä. Ja sekin katseli minua, heiluttaen päätään puolelta toiselle, kuin tutkaillen, mikä otus tuo on.
Hetki oli jännittävän huikea, pöllö niin lähellä ja tuijottaa minuun. Ja sitten kuului pienen pieni lehahdus ja näköpiiriin lensi toinen pöllö. Olin ihmeissäni ja tuskin uskalsin hengittää. Ja usko tai älä, kuulin vielä yhden kevyen lehahduksen, jonka jälkeen lento oli äänetöntä ja niin näköpiiriini lensi kolmaskin pöllö.
Olin haltioissani ja vain ihailin lintuja. Ne olivat suuria, isopäisiä ja niiden sulkapeite oli harmaasävyistä, pörröisen pehmeän näköistä. Muistin, että jokin tietty pöllö on ärhäkkä puolustamaan pesäänsä, puolustaako se myös lentäviä poikasiaan? Sen yhden edelleen tuijottaessa minua otin arkajalkana repun hitaasti selästäni, olisi edes pieni suoja mahdollisen hyökkäyksen varalta.
No, onneksi hyökkäystä ei tullut, vaan pöllöt lensivät pois. Kirjoista ja netistä löytyvien tietojen mukaan määrittelin ne lehtopöllöiksi .
Jo tämä kokemus nousi elämäni toiseksi parhaaksi eläinhavainnoksi luonnonvaraisen ilveksen näkemisen jälkeen. Ja päivästä tuli aivan täydellinen, sillä palatessani asioilta muutamia tunteja myöhemmin samaa reittiä näin uudestaan yhden näistä pöllöistä. Se näytti lähtevän lentoon maasta, nousi lähipuun oksalle ja jäi hetkeksi katsomaan minua kunnes liihotti äänettömästi pois.
Tämä kokemus kaivertui vahvasti mieleeni, kuvina upeista linnuista suomalaisessa metsässä.
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Onnellinen puolierakko
Suuntasin mökille ja viihdyin luonnonhelmassa puolierakkona mainiosti. Loppumatka mökille tehdään metsäpolkuja pitkin maitokärryjen kanssa.
Saunavastan tein heti ensimmäisenä päivänä, kun juhannuskin meni remonttihommissa.
Saunominen on taivaallista mökillä, uimavesi kuin linnunmaitoa.
Ihmiset jakaantuvat mökkeilijöihin ja ei-mökkeilijöihin. Minä olen lapsuudesta asti ollut mökkeilijä. Rannalla sielu lepää ja löydän ydinminääni, jos siitä olen etääntynyt. Metsä on lähellä suojana, taivas yllä varjelee. Uni on mökin sisällä syvää lepoa suovaa ja palauttavaa. Ja aamu on aina uusi ja mahdollisuuksia täynnä.
Ihania kesäpäivä, missä sitten niitä vietättekin!
Saunavastan tein heti ensimmäisenä päivänä, kun juhannuskin meni remonttihommissa.
Saunominen on taivaallista mökillä, uimavesi kuin linnunmaitoa.
Ihmiset jakaantuvat mökkeilijöihin ja ei-mökkeilijöihin. Minä olen lapsuudesta asti ollut mökkeilijä. Rannalla sielu lepää ja löydän ydinminääni, jos siitä olen etääntynyt. Metsä on lähellä suojana, taivas yllä varjelee. Uni on mökin sisällä syvää lepoa suovaa ja palauttavaa. Ja aamu on aina uusi ja mahdollisuuksia täynnä.
Ihania kesäpäivä, missä sitten niitä vietättekin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)