Pieni retki Vantaajoen varrella

Sopivatko  hellesää ja luontoretki yhteen? Ainakin vauhti hiljenee ja matka lyhenee, mutta jospa ottaakin lähtökohdaksi hitailun.

Lähdin etsimään tiettyä kukkaa ja löysin sen pian tutulta paikaltaan kukkivana. Lajilleen en sitä osaa määrittää, mutta se saattaa olla joko     lännenhorsma tai amerikanhorsma . Minusta on mielenkiintoista löytää retkilläni itselle uusia kasvilajeja ja yrittää määrittää niitä.  Vaikka määritys ei aina onnistu, uuden löytäminen antaa uteliaisuuttani kutkuttavia elämyksiä.

Todennäköisesti rantaukontatar.

Katse kiinnittyy kauniiden kukkien lisäksi muihinkin asioihin.

Huomioni kiinnitti  paahteista hiekkatietä ylittävä toukka, joka  eteni kovaa vauhtia välillä kyljelleen kellahtaen ja äkkiä matkaa jatkaen. Lienee jonkin perhosen toukka, kooltaan vajaa kymmenkunta senttiä.

Uutena juttuna retkilläni harjoittelen kompassin käyttöä suuntaa ottaen. Siitä voi olla apua maastossa liikkuessa.

Jokivarressa on mukavan vilpoisaa helteelläkin. Löysin kevytrakenteisen laavun ja pysähdyin  tauolle. Tauko venyi hieman, kun oikaistuani pitkäkseni torkahdin kesätuulen kevyesti vilvoittaessa kasvoja. Varjossa on hyvä välillä levähtää.

Joku oli rakennellut kehikkoa jokirantaan.

Supikoiran puuhailuja

Kävelin tutussa jokivarressa hitaasti ja  pysähtelin välillä katselemaan auringon paahtamaa  maisemaa.

 


Vesi joessa on matalalla ja joenpohjan kivisyys näkyy hyvin. Tuntuu hassulta, että olen tuostakin melonut yli, veden ollessa  keväällä sulamisvesien aikaan korkealla kivistä vain pieni osa näkyy veden pinnan yläpuolella.

Jäykät nivelet pakottivat hitaaseen tahtiin ja ilmeisesti liikuin melko hiljaisestikin. Seisahtuessani kuulin pientä rapinaa joen rantapenkan suunnalta. Mikä siellä rapisi? Seisoin niillä jalansijoillani kuunnellen. Seuraavassa kuvassa puunrunkojen välissä pilkottaa pieni karvainen naama, joka tuntuu katsovan suoraan minuun.

Eläin nosti kuonoaan ja nuuhki, mutta ei hätkähtänyt, jatkoi vaan touhujaan kadoten kasviston suojaan. Jäin hetkeksi seisomaan hiljaa ja kohta rapina lähestyikin jälleen ja eläin tassutteli näkyviin. Tein nopean päätöksen ottaa eläimestä liikkuvaa kuvaa.

Eläin kävi parin metrin päässä minusta, mutta ei taaskaan pelästynyt ja juossut karkuun. Se vain jatkoi nuuhkuttelua ja lyllersi rauhallisesti  näkymättömiin. Rapinaa kuului vielä jonkin aikaa, mutta eläin pysyi kasvuston suojassa. Joskus kannattaa liikkua itsekin todella hitaasti ja hiljaa, että pääsee tälläisiä hetkiä luonnossa kokemaan.

Olen ennenkin nähnyt supin hyvin läheltä ja jopa kuvannut sitä, mutta tämän yksilön rohkeus ja rento touhuilu ihastuttivat minua.

Metsän siimeksessä nähtyä

Metsä hoitaa ja elvyttää rauhallaan ja kauneudellaan ja ottaa kulkijan syliinsä. Joskus metsä yllättää  ja siellä voi kohdata mitä erilaisimpia asioita kuten kohta näet.

Oletko  huomannut, miten kaunis on linnunmunan sisäpinta?

Aamun valo on lempeä.

Kävelen metsän keskellä pientä hiekkatietä, minnehän se vie. Tien varrella löytyy lato, 2 puuvarastoa ja jopa huussi. Jopas nyt jotakin. Polttopuitakin on myytävänä.

Metsäneläimillekin on ruokailupaikka.

Alan hiljalleen ymmärtää, että olen metsämiehen mailla. Katse löytää läheltä suunnistuskarttaan merkityn lammen ja sen rannalta laiturin, tulistelupaikan ja suuren telineen, jonka oletan liittyvän jotenkin metsästyssaaliiden käsittelyyn. Tämähän on metsästäjien oma paikka, keskellä metsää. En ole ennen törmännyt retkilläni samanlaiseen.

Syön evääni tulipaikalla, en tee tulia yksityisellä maalla. Jatkan matkaani keskellä uusmaalaista metsää.

Aistin ilmassa jo aavistuksen syksyä.

Mäntykukkakin viihtyy metsänpohjalla.

Kangasmetsät ovat tulvillaan kukkivia kanervia.

Keskellä metsää nököttää jotakin. Kävelen lähemmäs. Ja toden totta, kyllä ne ovat mehiläispönttöjä. Jälkimmäinen kuva on voimakkaasti cropattu, en uskaltanut kovin lähelle kuvaamaan.

Mehiläiset tekevät täällä varmasti kanervahunajaa, niin paljon lähimaastossa kanervia kasvaa. Minusta on tosi mielenkiintoista nähdä tämäntyyppisiä asioita maastossa, ne ovat kuitenkin melko poikkeuksellisia.

Tänä kesänä olen ollut tavattoman onnekas ja tehnyt useita uusia kasvihavaintoja. Tällä retkellä oli yksi niistä, seuraavien kuvien upea kukkija.

Aluksi luulin kasvia porroksi, mutta todennäköisemmin se on lehtopähkämö. Retken lopuksi tutkailin vielä syyläjuurta, sekin minulle uusi tuttavuus.

Metsässä oli jälleen mielenkiintoista. Ja olo sieltä palatessa hyvä, seesteinen ja virkistynyt.

Kuningatar

Kävely Kallahdenniemen päähän Kuningattareen teki vaikutuksen sisämaassa kasvaneeseen maakrapuun. Kävely merellisissä maisemissa houkutti kuvaamaan runsaasti ja seuraava kuvakimara on aurinkoisen ja tuulisen puolipilvisen  päivän satoa.


Matkalla Kuningattareen merinätkelmä pysäytti. En ole nähnyt merinätkelmää luonnossa aikaisemmin, se oli retken mukavin havainto. Ensihavainto uudesta lajista on minulle aina merkittävä.

Taustalla näkyvä pieni saari on nimeltään  Voirasia.

Merenrantakasvit ovat minulle suurelta osin vieraita, kuten tämäkin kiven kupeessa rehottanut  kasvi, jolla oli pienikokoiset mutta kauniit kukat.

Astuvansalmen kalliomaalauksilla

Kesälomamatkalla tuli tilaisuus käydä  katsomassa Astuvansalmen kalliomaalauksia. Kuvakimara parin kilometrin polulta maalauksille ja itse maalauksista.

Metsää oli raivattu reippaalla kädellä, metsätyökoneet olivat jättäneet silmäänpistävät jälkensä.

Astuvansalmi. Maalauksille pääsee myös veneitse, salmessa on hyvä iso laituri veneilijöille.

Vaikuttavia kalliomaalauksia paluumatkalla sulatellessa katse löysi polun viereltä pieniä  valkeita. Yövilkkaa piti kumartua kuvaamaan, makrolinssin tosin olin jättänyt sadesään takia repusta pois.

Ruusuruohon tutkailua.

Mikkelissä näin ensimmäistä kertaa elämässäni sarjatalvikin. Se viihtyy Etelä-Savon harjumaisemissa ja harjun rinteessä minäkin kasvin havaitsin. Sillä on todella suloiset  kukinnot.

Tämä pieni veijari piti vielä kuvata.