sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Ihana sunnuntai

Onnellinen. Kyllä, tunnen oloni onnelliseksi ja hyvin tyytyväiseksi. Olen rohkaissut itseni ja mennyt avantoon tässä lumimyräkässä. Niin, tiedän, se on hullua. Ja upeaa! Oloni on taivaallinen. Avanto ja itsensä voittaminen antaa energiaa hurjat määrät.

Avannon jälkeen ajo kotiin nietosten täytttämää tietä pitkin. Autoradiossa soi jouluradio ja jokin ihastuttava ruotsiksi esitetty joululaulu, joka kertoo enkelistä. Ajan hiljaa ja nautin maisemasta ja musiikista.




Kotona päälle villaista ja pehmeää. Hyvää ruokaa ja pari lasia punaviiniä. Päälle vastapaistettu joulutorttu. Kyllä elämä on hyvää. Siis kerta kaikkiaan ihanaa.

Mukavaa joulunalusviikkoa sinulle, muista ottaa rennosti, joulu tulee hötkyilemättäkin.....=)!

9 kommenttia:

  1. kuulostaa hyvältä tavalta viettää pyhäpäivää. itsellä käsien iho melkein verillä liiallisesta käsien pesemisestä, onneksi joulu on vain kerran vuodessa.

    avantoon näillä tuulilla, hui!

    S

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla, että olet onnellinen ja löytänyt sisäisen rauhan! Minä kävin muutama viikko sitten kylpylän ulkoaltaassa, jossa oli 15 asteinen vesi. Se oli minulta itseni voittamista, että uskaltauduin sinne. Oli se niin kylmää, että henki salpautui. Aina vain sinne piti uudestaan päästä, tuntui aivan mahtavalta. Mutta että avantoon pakkasella, sitä täytyy vielä tuumailla...Mukavaa viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  3. S, kiva kun löysit uuden blogini! Mitä ihmettä käsillesi on tapahtunut? Alkuun vähän mietitytti, uskallanko mennä avantoon, kun tuuli lujaa ja pyrytti lunta aika hurjasti. Mutta niin vain menin ja vieläpä monta kertaa....=)

    Evangelina, tuntuu tosi hyvältä, kun löysin taas tien sisäiseen rauhaani. Vesi avannossa oli siinä nollan paikkeilla, oli se aika vilakkaa....=) Mukavaa viikkoa myös sinulle kiitos!

    VastaaPoista
  4. siivonnut tai muuten yrittänyt elää siististi :)

    S

    VastaaPoista
  5. Auts S, niinkö kovasti olet siivonnut! Onneksi joulu on jo ovella ja silloin on aikaa levätä ja nauttia. Ja muista hoitaa kätesi, ettei talven pakkaset vahingoita niitä!

    VastaaPoista
  6. Avanto! Kyllä oletkin rohkea =)

    Kuullostaa kylmältä ja samalla todella innostavalta. Ja miten ihana onkaan sitten palata sisälle ja nautiskella elämästä ja sen rauhasta.

    Ihania hetkiä tähänkin viikkoon <3

    VastaaPoista
  7. Birgitta, kylmää se onkin, mutta saunan löyly maistuu sen jälkeen niin makoisalta....=) Avanto tuo myös syvät yöunet, voin suositella.

    Kiitos toivotuksista, hyvää viikonjatkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  8. Voin kyllä uskoa että uni maistaa avannossa käynnin jälkeen. Avannolla on kuulema uskomattoman hyvä vaikutus kehoon (ja kaipa mieleenkin =))

    VastaaPoista
  9. Birgitta, ainakin minuun pulahdukset avannossa vaikuttavat hyvin positiivisesti, sekä fyysiseen että henkiseen puoleen. Lisäksi siinä on sosiaalinen puolensa, jos käy porukalla avannossa. Avantosaunassa on melkoinen puheensorina ja pulina.....=))

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!