sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sisustusta ja kotoilua







Innokas luontoretkeilijä lepäsi tämän viikonlopun ja keskittyi voimien keräämiseen, toipumiseen, leppoisiin lähikävelyihin ja kotoiluun.   Houkuttelevien  sisustuskirjojen     lukeminen sai katsomaan kotia  uusin silmin. Linkin kirjan lisäksi Atlanta Bartlettin yhdessä puolisonsa Dave Cooten kanssa tekemä Hillittyä kauneutta tuli tutkittua tarkoin. Pidän Bartlettin rennosta, ennakkoluulottomasta,  kotoisasta ja silti esteettisestä tavasta sisustaa. Olen kierrätyksen kannattaja ja uuden käytön oivaltaminen käytetyille  esineille on sydäntä lähellä.

Omista, vanhoista esineistä löytyi unohtuneita aarteita. Vielä oli tallessa hääpuvun paksun pitsin paloja, tilpehöörilaatikosta löytyi  kristalleja  ja metallilankaa, vanha, kulunut  kaappi odotti uusiokäyttöä vaatehuoneen ylähyllyllä. Kirppikseltä ostin  uusia aarteita,  patinoituneen  metallitarjottimen, klassisen kauniit lasituikut ja sisustustekstiilejä. Yöpöydälle hempeitä kukkia. Huonekaluja vähän eri järjestykseen ja avot, koti näytti uudenlaiselta.

Joskus sitä vain innostuu kodin laittamisesta  vähän erinäköiseksi. Pureeko sinua koskaan sisustuskärpänen? Pienillä jutuilla sai kodista persoonallisen ja omaa silmää viehättävän, tällä kertaa päästin perinaisellisen sisustajan valloilleen.......=)





















Kaunista sunnuntain jatkoa.


10 kommenttia:

  1. Niin kauniita kukkakuvia. Kakkoskuva isona tauluna seinälle.

    VastaaPoista
  2. Kannatan Seidan ajatusta, upea taulu tulisi.

    VastaaPoista
  3. Erittäin kauniit kuvat!
    Sisustuskärpänen puree ihan vähän väliä. Kotona alkaa olla lukuisa määrä sellaisia asioita ja esineitä joista ei haluakkaan luopua ja uutta ei oikein enää mahdu!
    Kirpparilta löydettyä tuunattavaa, pyykkilauta, kakkuvuokia, pitsejä, ensiaskelsandaalit, vanhoja ikkunanpokia ym. Nyt talvella saisi purra tuunauskärpänen :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä minuun muutaman kerran vuodessa iskee sellaine kodinlaittohimo. Se saattaa mennä ohitse, ennenkuin ehdin tehdä mitään, mutta kyllä joskus kesäloman aikaan saatan vahailla olohuoneen vanhaa pöytää ja joulun tienoilla katselen mihin saisin talvivaloja laitettua.

    Pienet vanhat astiat ja tavarat saavat minut aina herkistymään, joten niitä saatan sijoitella tai laitella välillä esiin ja välillä takaisin piiloon =)

    Lepposia kotihetkiä sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Seita. Joskus olen harkinnutkin kuvan tulostamista kanvaasille.

    Kiitos Sussi..=)

    Kiitos Vikki! Kuulostaa tutulta, paljon on viehättäviä esineitä, mutta pidän väljyydestä ja vaihtelen näkyvillä olevia esineitä, tulee vaihtelua....=) Sinä olet löytänyt kiinnostavia esineitä!

    Birgitta, samoin tykkään vanhoista tavaroista. Niitä on aktiivisesti käytössä ja osa vain esillä silloin tällöin.

    Mukavia hämäränhyssyjä!

    VastaaPoista
  6. Mun sisustaminen on lähinnä sitä, että yritän siirrellä kertyneitä lehti- tai kirjapinoja pois näkyvistä. Tai heitän roinaa pois. Kovin käytännöllistä siis. Vaimo hoitaa sisustamispuolen, myös muistuttelun rojujen poisheitosta ;o)

    VastaaPoista
  7. Pekka, kotoilu on joskus unenomaista...=)

    Ari, ei se ole huono asia tuokaan..=) Sehän antaa tilaa kauniille asioille ja esineille, kun siivoaa ensin tarpeettomat tavarat pois, vaimosi on siis aivan oikeassa...=)

    VastaaPoista
  8. Hempeän romanttisia kukkakuvia, oikein sieviä.
    Minun sisustelupuuhat ovat tätä nykyä minimaaliset. Pikkuruisessa mökissä ei ole liiemmälti sisustusmahdollisuuksia. Pakko välttää mieliteko-ostokset jopa kirppareilta. Ehkä sekin on sisustamista, kun kausikamppeet ja -tavarat vaihtuvat. Nyt on kesän tavarat varastossa ja esillä talviset, kuten esim. kelkkakypärät, kelkkahaalarit, kynttelikkö ja kynttilät. jonkinlainen siistaus huushollissa pitää tehdä liki päivittäin, muuten ei itse mahdu, ei ainakaan löydä tarvitsemaansa.

    VastaaPoista
  9. Aimarii, kyllä kausitavaroiden vaihdolla sisustus muuttuu ja se on luontaista sisustusta se. Ei ole minullakaan iso huusholli, mutta silloin siitä saakin kodikkaan turvapesän villasukkineen, -huopineen ja kynttilöineen.

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!