perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kevätkukkia bongailemassa

Lopultakin pääsin taas ulkoilemaan ja suuntana Vantaan Keimola ja siellä oleva ulkoilupolku. Polulla ei ollut etukäteistietojen mukaan pituutta kuin 5 km, mutta matka osoittautui riittävän rankaksi vielä vähän puolikuntoiselle  runsaine ja jyrkkine nousuineen ja laskuineen. Keimolan pellolla pysähdyin seurailemaan kauriita, nekin pitivät minua silmällä ja lopulta käänsivät valkean peräpeilinsä minuun päin.

















Polku vei läpi vaihtevan uusimaalaisen maaston. Matkalla näin kevään ensimmäiset valkovuokot ja piipot  vielä vähän nupullaan.










Uninen valkovuokko heräili rinteessä vielä valjussa aamuvalossa.










Polun  puolimatkassa oli rypäs luonnonvaraisia pähkinäpensaita, istahdin niiden keskelle evästelemään. Viereisellä kivellä oli pähkinänkuoria,  se oli ollut jonkun muunkin ruokailupaikka.
























Polku laskeutui monta kertaa kosteaan painaumaan ja pienten purojen viereen. Sieltä silmäni löysivät kevään ensimmäiset kukkivat  kevätlinnunsilmät.










Kuivahkoilla kallionyppylöillä kiven pintaa peittivät jäkälät ja kuivan paikan sammalet.
















Retkellä kuulin myös tämän kevään ensimmäisen hyönteisen surinan, kun isokokoinen kimalainen pyörähti jaloissani ja jatkoi touhukkaana matkaansa. Olisiko ollut etsimässä pesäkoloa.

Rauhaisaa pääsiäisenaikaa kaikille.

6 kommenttia:

  1. Makea reissu sinulla! Kiitos kuvista :-)

    VastaaPoista
  2. Hurmaavat kuvatunnelmat, kiitos. Kaunista pääsiäisen aikaa, voi hyvin!

    VastaaPoista
  3. Kauniita yksityiskohtia, viimeissä kuvassa jo taikatunnelma.

    VastaaPoista
  4. Sinä osaat katsoa ja näet luonnossa myös ne pienet luonnon ihmeet ja kuvistasi näkee, että arvostat niitä. Kiitos tästä retkestä, oli ihanan rauhaisaa kulkea kanssasi kuvien myötä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Susanna...=)

    Kiitos Hannah, samoin sinulle.

    Kiitos Pekka, metsän taikaa...

    Kiitos kommentistasi S. Willberg...=)

    Kiitos Tuula kauniista sanoistasi, olen iloinen että rakkauteni luontoon välittyy lukijalle.

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!