lauantai 20. syyskuuta 2014

Korouoma - ja Julmakallio

Korouoman ruhjelaaksoon tutustuin patikoimalla Koivukönkäältä kohti Pirunkirkkoa. Utuisen varhaisaamun hiljaisuudessa Pirunkirkko oli juuri niin majesteettisen suuri kuin etukäteen ajattelin.




















Jatkoin kohti Saukkovaaraa alapolkua, joka seuraili jokiuomaa. Ruhjelaakson jyrkkä puoli vilkahteli puitten lomasta usvaisena. Tajusin laakson mittasuhteet, mutta polkua oli helppo edetä.















Vaihtoehtona olisi ollut vaativa yläpolku, joka nousi kanjonin laelle yhtyäkseen jossain vaiheessa  kulkemaani alareittiin. Polkujen sitten yhdistyessä tunsin voimia olevan hyvin jäljellä ja hetken mietittyäni päätin palata takaisin juurikin sitä vaativaa Julmakallion kautta kulkevaa reittiä. Se ei näyttänyt hankalalta, mitä nyt juurikkoiselta, kiviseltä ja jyrkältä. Syvimmillään kanjoni on n. 100-130 metriä keskiosassaan, joten kiipeämistä oli tiedossa.






Nousu oli kova, hengästyin ja hikoilin, mutta sehän tekee vain hyvää sydämelle. Perillä ylhäällä tajusin, kuinka korkealla sitä ollaankaan, puut alhaalla olivat pikkuruisia.










Edessä näkyi lohkareista kivikkoa ilman polkua, lohkareitten yli meni kaksi pitkosta, toinen jo vähän ränsistynyt. Istahdin tasaamaan hengitystäni ja  harkitsemaan, jatkanko matkaa märillä ja liukkailla lankuilla. Yksin kun olin matkassa, liukastuessani ja pudotessani lohkareiden sekaan loukkaantuminen olisi hyvin mahdollista. Avunsaanti kanjonin laella olisi kyseenalaista. Mietin ihan tosissani, käännynkö takaisin, mutta koska olen varmajalkainen, päätin jatkaa.











Ja niin menin lankkujen yli hitaasti ja keskittyen, en vilkuillut  alas enkä minnekään muuallekaan. Lohkareita oli edelleen, mutta tuossa oli jalalle jo sijoja hyvin. Retkessä oli seikkailun tuntua!










Sammalikkokin oli liukasta, ei ollut syytä kompuroida eikä liukastella reunan yli jonnekin.










Julmakallion laavulla tauko teki terää ja eväät maistuivat. En tiedä, uskaltaisinko yöpyä siellä, jos yöllä lähtisi unitokkuraisena liikkeelle laavusta voisi kompastella ja eksyä liian lähelle reunaa. Mutta huikeat maisemat sieltä on, laavun paikka on yksi komeimmista missä olen käynyt.






Se alun lohkareikko ja pitkospuut märkänä olivat  pahin kohta, muu osa reitistä oli helpompaa. Tosin tarkkaan tuli jalansijat katsoa ja ottaa liukkaat kohdat varman päälle, ettei pyllähdä väärään suuntaan. Oli upea tunne, kun siitä selvisi ja reitin   loppumattomat rappuset alas näkyivät edessä. Jossakin  näytti jopa paistavan hiukan aurinko.













Huikeaa, että Suomessa on tälläisiäkin paikkoja!

16 kommenttia:

  1. Aina yhtä vaikuttava Korouoma. Usva lisää mystistä tunnelmaa. Ja Julmakallio on nimensämukainen ;)

    VastaaPoista
  2. Komeat maisemat!
    Liukkaus on niin salakavalaa, hyvä ettet pyllähdellyt :-)

    VastaaPoista
  3. Onpa upeat maisemat ja kuvat!
    Ei tosiaan uskoisi että suomestakin löytyy noin komiat maiseta. Varmasti hieno reissu. Onneksi jalkasi eivät lipsuneet. En tiedä olisinko itse yksin uskaltanut lähteä tuolle vaikeammalle reitille. Usva toi vielä extrasti salaperäisyyden tuntua kuviin.
    Kiitos kun pääsin retkelle mukaan kuvien välityksellä :)

    VastaaPoista
  4. Näistäkin kuvista tarttuu lapinhulluus..

    VastaaPoista
  5. Todella huikeaa maisemaa! Mietin minäkin, etten yksinäni olisi uskaltanut tuonne nuorempanakaan. Olet rohkea - ja onneksi myös tottunut vaeltamaan, ethän muuten yksin lähtisikään.Luonnon majesteettisuuden kohtaa syvimmin yksin kulkien.

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia upeasta paikasta! Vähän nipistää sisältäni lukiessani näin sairastellessa näitä juttujasi, koska kuvailet juuri unelmalomaani ;) Mukavaa, että olet päässyt katsomaan upeaan vuodenaikaan hienoja maisemia.

    VastaaPoista
  7. Mahdottoman jylhät maisemat!
    Ei tuonne huonokuntoisen kannata edes yrittää, melkoinen haaste kiivettäväksi. Mutta jos sen saavuttaa on melkoista silmänruokaa tarjolla!
    Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  8. Seita, mystinen on hyvä sana kuvaamaan paikkaa usvassa. Samoin julma, pohkeissaan ja reisissään tunsi kiivenneensä....=)

    Sussi, sitä se todella on!

    Susanna, liukastuminen tulee yleensä yllätyksenä, niinpä meninkin pahat kohdat tahallaan peffallaan....=)

    Ame Amebadonna, sumu teki retkestä todellisen seikkailun, tunsin olevani yksin maailmassa siellä ylhäällä ollessani. Eikä siellä laavun vieraskirjan mukaan ketään ollutkaan käynyt päiväkausiin.

    Pekka, olen tuohon tautiin sairastunut ja se vain pahenee...

    Ellinoora, reitti oli kyllä merkitty, joten eksymisestä ei ollut vaaraa, ainoastaan omasta kompuroinnista olisi voinut seurata loukkaantuminen. Mutta menen varman päälle, hitaasti ja jalansijat tarkoin katsoen. On totta, että yksin kulkiessa luonnon kokee syvimmin - se tekee siitä syvän henkisen nautinnon.

    Pirjo, niin on!

    Nan, kiitos! Se oli minunkin unelmalomani, pääsen Lappiin aivan liian harvoin ja kun pääsen, se on ylellisyyttä.

    Vikki, kiitos! Peruskuntoni on vahva, mutta olin aika hikinen ja hengästynyt tuolla kiivetessäni - mutta se ei haittaa lainkaan, tauot on kivoja noita maisemia katsellessa....:)

    VastaaPoista
  9. Ihana matkakuvaus ja varmasti antoisa retki. Onneksi sinulla on varmat askeleet =)

    VastaaPoista
  10. Birgitta, oli upea retki, rakastan seikkailuja ja uusia polkuja. Pidän myös itseni haastamisesta fyysisesti ja henkisesti. Siinä tuntee olevansa niin vahvasti elossa ja läsnä.

    Varmat on askeleet, mutta olen minä tänä kesänä kaatunut eteenpäin ihan suorin vartaloinkin, pahuksen juuri vangitsi jalkani.....=)

    VastaaPoista
  11. Niin, pakkohan tähän on kertoa, että hyvältä näytti Pirunkirkko myös sisältä 18.10 noin kello 11 hujakoilla. Paikallaolon aikana kuultiin neljä kivivyöryä. Itsekin vyöryin pitkin rakkaa aika huikosen ennen kuin pääsin kiipeilyköyteen kiinni. Mutta paikka on kertakaikkisen upea. Samoin kuin läheiset könkäät.

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Tyyne, kiitos kommenteistasi! Hui, olet itsekin vyörynyt rakkaa alas! Aika huikeaa varmasti myös kuulla kivivyöryjen ääni, itse en sitä valitettavasti kuullut. Tulen katsomaan kuvasi, jos ne blogissasi ovat, kiitos vihjeestä!

    VastaaPoista
  14. Nyt olisi muutama kuva, tosin Jollalla ja Sampalla otettuja.

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!