lauantai 27. syyskuuta 2014

Livojärven rannoilla

Suuntana oli Livojärven Hirsiniemi, ennakkotietojen mukaan huonokuntoinen soratie vei patikan lähtöpaikalle. Näin oli, pieni autoni selvisi sateen pahoin urittamista ja isojen kivenmurikoiden  täplittämistä mäistä niukin naukin.  Reitti Kuikan laavulle ja eteenpäin oli helppokulkuista mäntykangasta, kuten niemen nimikin kertoo.



















Halusin nähdä Livojärveä toisestakin suunnasta, joten palailin omia jälkiäni Taivalkosken tielle. Pian kapea kannas ylitti Livojärven ja pysähdyin ihastelemaan upeaa hiekkakannasta, aurinkoista mutta hyvin tuulista.

Näkymät olivat utuisessa aamussa kuin meren rannalla. Oli pienestä kiinni, etten mennyt uimaan Livojärven aaltoihin.

























Jatkoin vielä matkaa, halusin nähdä Kellinniemen laavun ja rannat. Pienen edestakaisin ajelun jälkeen löysin paikan, tuuli oli navakkaa ja puuskaista autiolla hiekkarannalla. Kesä oli selvästi ohi ja rantahiekassa näkyi vain porojen jäljet. Se tuntui minusta ihanalta, Lapissa porotkin käyvät rannalla.....=)






























12 kommenttia:

  1. Kovin erilaiselta näyttävät Livojärven rannat kuin kesähelteellä, mutta houkuttelevilta kuitenkin. Kutsuvat kulkemaan.

    VastaaPoista
  2. Kaunis paikka rantoineen!

    Viime kerralla Ylläksellä käydessä oli pari poroa vallanneet lasten hiekkalaatikonkin:)

    VastaaPoista
  3. On siellä upean näköistä! Olen joskus kauan sitte käynyt Livojärvellä ja muistan vain pitkän hiekkarannan.

    VastaaPoista
  4. Nyt näihin silmiin näyttää tuo järvi todella kylmältä. hrrrr...

    Mutta muuten ihania kuvia kerrakseen =)

    VastaaPoista
  5. Voi kun saisin tällaisesta harrastuksesta hyvän otteen, kun kohta jää aikaakin.
    Näitä kuvia on niin ihana katsella ja haaveilla!

    VastaaPoista
  6. Koukuttavan houkuttavat kuvat ja maisemat :-)

    VastaaPoista
  7. Upean näköinen ranta ja erittäin houkutteleva :)
    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  8. Seita, kyllä siellä kelpasi kuljeksia, komeita rantoja.

    Sussi, kuulostaa hauskalta porot hiekkalaatikolla, vaikka on siinä varmaan huonotkin puolensa

    Pekka, niin on, oli aivan hilkulla etten mennyt uimaan.

    Virpi, niin on. Hienoimpia hiekkarantoja, joita olen nähnyt Suomessa.

    Birgitta, se näyttää kylmältä mutta ei oikeastaan sitä ollut. Tuuli oli navakka, mutta uin kyllä Kitkajärvessä monta kertaa....=)

    Vikki, suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Ja vielä kun on kamera matkassa, niin se moninkertaistaa nautinnon....=)

    Susanna, kiitos....=)

    Ame Amebadonna, kiitos! Tuo ranta on kesäisin varmaan huikea kesähelteellä!

    Mayo, hih, se on sitä Lapin eksotiikkaa!

    VastaaPoista
  9. Taas kerran voin ilolla todeta, että Livojärven rannat ovat upeita.
    Viikko sitten olin noilla seuduin kalastamassa. Voi että viihdyin.

    VastaaPoista
  10. Aimarii, olen samaa mieltä, kauneimpia rantoja Suomessa mitä olen nähnyt. Toivottavasti sait kalaa!

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!