Valo

Öisen kuuretken jälkeisenä päivänä hullaannuin valosta ja lumesta. Seutu oli kuorrutettu lumella, kuvakimara kertonee tunnelmat.

Upean talvisen viikonlopun kruunasi avantoon pulahtaminen. Valoisaa ja voimaannuttavaa päivää sinulle.

Kuuretkellä

Oletko koskaan ollut keskellä metsää yöllä täyskuutamolla? Jos et, suosittelen.

Halusin kokea metsän kuun loisteessa ja onhan nyt pöllöretkien aika. Suuntasin sopivaan paikkaan ja perille päästyäni huokaisin ihastuksesta. Kuu valaisi nuotiopaikkaa upeasti ohuen lumikerroksen antaessa omaa valoaan. Lumikiteet hohtivat siellä täällä, taivaalla loistivat tähdet. Otsalamppu oli tarpeeton.

Ihmetyksekseni tulipaikalla oli aavistuksenomainen, hiukan hohkaava hiillos. Joku muu oli ollut tulilla vähän ennen minua ja oli jo yli puolenyön. Tuli syttyi ilman tikkuja. Oli muuten hiljaista, vain tulen rätinä kuului yössä. Pakkasta siinä 15.

Levitin penkille huovan ja pistin pitkäkseni. Hieman unisin silmin katselin taivaalle. Orionin vyö, Otava. Yhtäkkiä tähdenlento sukelsi havupuiden latvojen taakse. Hymyilin, en ole nähnyt tähdenlentoa vuosiin ja siinä se nyt oli, upeassa öisessä metsässä silmieni edessä.

Pöllöjä ei kuulunut ei näkynyt. Mutta jotain ääntä tulen äänen takaa kuului, jonkin eläimen tuottamaa. En tunnistanut sitä, vaikka se kuului useamman kerran retken aikana.

Asetuin penkille makuulle katsomaan kuun suuntaan, se oli jo siirtynyt männynlatvojen taa. Ja sitten, ei aikaakaan, tähdenlento, pitkään kestävä, upea kaari. Ja hieman myöhemmin myös toinen. Kannatti asettua makuulle, muuten tähdenlennot olisivat jääneet huomaamatta!

Jos siis näet pimeällä, jopa syvällä metsässä, jonkun makaavan selällään, älä hämmästy. Ikuinen romantikko siinä vain ihailee tähtitaivasta ja tähdenlentoja.....

Paluumatkalla nähtyä

Kiiskilammelta palatessa tuli taas katseltua pieniä kauniita metsän  pohjalla. Ei ollut kiire takaisin autolle, kun oli nautiskellut nuotiomakkarat ja kahvit taukopaikalla. Ja mitä kaikkea sitä silmiin osuikaan....

Jääriite ojissa ja kuopissa oli ihmetyksen aiheena, kuinka kaunista se onkaan ja miten sitä ja pakkasta on kaivattu.

Talven luminen pienoismaailma

Pikkuruiset jääveistokset sammalikoissa

Jääpuikot ja poimullinen jää

Sammalikon jääpisarat

Lunta ja jäätä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Kuinka ihmeellisiä ne ovatkaan, oli taas ihanaa könytä kuvaamassa niitä.

Railakasta pakkasviikkoa!

Ripaus lunta

Kauan kaivattua lunta tipahteli vähän maahan ja suuntasin kohti Usmin-Kytäjän ulkoilualuetta. Maasto  on vaihtelevaa, on kalliota, suota ja vanhaa kuusimetsää. Alueen soita myös ennallistetaan.

Hiljaisessa metsässä kuului vain vähän ääniä, puro siellä täällä tai aikainen lintu. Yllättävän kova ääni lähti kalliorinnettä alas syöksyvästä purosta.

Taukopaikaksi valitsin Kiiskilammen tulipaikan laavuineen. Rauhaisa sopukka Usmin metsissä on kaunis, ranta kaartuu jyrkän kallion reunustamana.

Laavun mukavuushuone on varustettu jopa kirjalla.

Palasin samoja jälkiä takaisin ja jälleen kerran kävi niin, että silmä tavoitti samalla reitillä  ihan erilaisia näkymiä, niistä lisää myöhemmin.

Leppoisaa sunnuntaita.

Tunnelmia järven rannalla

Rannalta löytyi varsinainen väriläiskä, talviteloille vedetyt veneet. Siinä sitä on vene poikineen odottamassa kevättä.

Laiturille mennessä silmät tavoittivat liki laiturin alta jotain kiinnostavaa. Oli pakko mennä kontilleen ja katsoa tarkemmin, kyllä se vain oli sammakko. Lieneekö erehtynyt suunnasta, lähellä on sammakoiden talvehtimiseen sopiva lutakko.

Hyvää loppiaisaattoa!

Hyviä merkkejä vuoden alkuun

Tulee vielä  lyhyt postaus tälle päivälle. Tämä vuosi alkoi hyvin, kämmekkäni avasi aamulla nuppunsa kuin merkiksi hyvin alkavalle vuodelle.

Toinen hyvä merkki oli uneni, jossa olin häissä morsiamena ja ratsastin hevosella, kummatkin unikirjan mukaan hyviä enteitä. Ehei, en ole menossa naimisiin, mutta hyvät enteet otan ilolla vastaan. Etenkin, kun mennyt vuosi koetteli erilaisilla kivuilla. Ennen vuodenvaihdetta oli myös parista sekunnista kiinni, etten jäänyt kuorma-auton keulan alle.

Onnellista uutta vuotta siis meille kaikille!

Hämäränhyssyssä jokivarressa

Vantaajoen rannassa Vuohenpääkoskella on laavu aivan veden  partaalla. Puita oli vielä hiukan  ja tein tulet kahvihetkeäni varten. Tuli syttyi ja kuuntelin virtaavan joen ja pienen koskipaikan ääntä. Joki oli täyttynyt runsaista sateista, kosken kivet olivat piilossa.

Istuskellessa oli huomaamatta hämärtynyt, liekit hohtivat.

Lisäsin puuta ja en antanut hämärän ajaa minua pois. Reitti takaisin on selkeä pitkospuineen ja repussa oli otsalamppu. Istuin vain ja kun alkoi raukaista, pistin pitkäkseni laavun sisällä ja katselin tulta hämäränhyssyssä. Olisin voinut nukahtaa, tännehän voisi jäädä yöksi. Ehkä joku kerta.

Lopulta lähdin pitkospuita pitkin poispäin. Metsä oli jo melkein pimeä, joen äänet kuuluivat voimakkaina. Silmän totuttua ei tarvinnut otsalamppua, vaaleat pitkospuut näkyivät hyvin. Kotona huomasin tuoksuvani savulta.