Jään kuminaa ja auringon säihkettä

Yöpyessäni järvenrannalla kuuntelin moneen otteeseen jään ääniä. Matalia kuminoita ja kumahteluja. Äänet olivat vangitsevia, pysähdyin seuraamaan niiden liikettä jään alla. Ääni tuntui kulkevan omia salaperäisiä reittejään hankikantoisen lumen alla jossakin.

Pakkasyön jälkeen aamu oli säihkyvä. Hiljainen, kylmä ja tavattoman kaunis. Niitä aamuja, kun on kiitollinen saadessaan elää ja kokea sen.

Valoa ja kevättä kohti mennään yhä isommilla kukonaskelilla, ensimmäinen leskenlehtikin nähty ja peipon ääni tänään kuultu. Jäähyväiset talvi ja tervetuloa kevät!

Leskenlehtiä ja pääkallo

Kuunneltuani radiosta mainion pääsiäispäivän   Luonto herää kevääseen    luonto-ohjelman riensin itsekin ulos kevättä havainnoimaan. Ja niin se vain oli, että leskenlehdet olivat jo avanneet kukkansa lämpimässä rinteessä. Vaikka postasin aamulla jo tänne, en malttanut odottaa näiden kuvien kanssa.

Vielä pari päivää sitten hiihtelin hyvillä laduilla pohjoisempana ja nyt maisema näyttää täällä jo näin keväiseltä. Suomi on pitkä maa.

Pellon laitamilla pajukossa oli jotain kiinnostavaa.

Arvelin pääkalloa joko ketun tai kauriin kalloksi. Kerro ihmeessä, jos sinulla on tietoa, minkä lajin pääkallo tämä on.

Istuskelin kaikessa rauhassa pellon laidalla ja kuuntelin tämän kevään ensimmäisiä kiurun liverryksiä. Taustalta kuului välillä töyhtöhyypän vinkaisuja ja joutsenten laulua.

Olisin istunut siinä tyytyväisenä pidempäänkin, ellei jostain tyhjästä olisi noussut mieleen kamala ajatus. Rupesi tuntumaan siltä, että liesi oli jäänyt kotona päälle...ja pakkohan siitä oli lähteä kiireenvilkkaa  tarkistamaan asia. Ja toden totta, siellä soppa kiehui hellalla itsekseen kuumana, onneksi vain kakkosella, mutta kumminkin. Että niin kiire minulla oli luontoa havainnoimaan, että ruuatkin unohtuivat...

Oli muuten hyvin pehmeäksi hautunutta soppaa.

Kevättalven lumo

Olipa sää pilvinen tai aurinkoinen, aika varhainen aamu tai iltapäivä, kevättalvi lumoaa minut. Kevään lapsena vuodenajoista juuri kevät tuntuu kaikista läheisimmältä, aina kevättalven viileistä pakkaspäivistä hehkeään toukokuuhun asti.

Iloa ja valoa päivääsi.

Suksilla

Loman vihdoin koittaessa pääsin sittenkin vielä suksille. Olin odottanut sitä kuin kuuta nousevaa  ja  se toteutui esteistä huolimatta. Hiihtelin jääladulla omaan tahtiini ja annoin avaran maiseman ympäröidä minut.

Pakkassään pitoa ja luistoa pohjiin ja latu vei hiihtäjää hyvää vauhtia. Sauvojen narske pakkasessa ja kehon työskentely antoi liikkeelle säännöllisen rytmin. Jäällä oli päiväsaikaan hiihtäjiä runsain mitoin, aamuisin sain suihkia itsekseni.

Hiihto maistui niin aurinkoisena kuin pilvisenäkin päivänä. Jäällä oli leveä baana kuin valtatie moottorikelkkailijoille ja kelkkailijoita yksittäisistä pitkin letkoihin.

Jäällä oli vilkasta ja  monenmoista menijää aina varjoliitäjästä potkukelkkailijan kautta mönkijään. Kun näin jäälle laskeutuvan pienlentokoneen, hämmästykseni oli suuri. Sitä en olisi osannut odottaa näkeväni järvenjäällä, vaikka hankikanto komea olikin. Seuraavassa kollaasissa näkyy osa erilaisista jäällä liikkujista ja olijoista.

Jäällä oli muutakin kiinnostavaa katsottavaa. Karien kohdalla jääpeite oli noussut ylös muodostamaan kauniita jäälohkareita koloineen.

Jäällä näkyi jotain merkillistä, pitihän se mennä tutkimaan. Huolella tehty aukko jäässä ja onneksi erittäin hyvin merkittykin. Verkko se siellä lienee tai jokin muu kalastusväline.

Aurinkopäivinä sen valo häikäisi ja näytti huikaisevan sinisen taivaan luoden uskoa kevään tuloon.

Mutta pilvinenkin päivä omasi omanlaistaan kauneutta. Kävely jäällä sai ajatukset rauhoittumaan.

Joskus tuntee olevansa maailmankaikkeudessa pienen pieni ja hento olento, jota elämä ja tuulet heittelevät.

Se voi olla lohduton ajatus, toisaalta siinä voi nähdä kaiken suhteellisuuden. Universumi on iso paikka ja ihminen vain siru sen laajassa ulottuvuudessa.

Jäätie kantoi kuten hankikin. Pilvien takana aurinko odottaa jossakin hetkeä tulla näkyviin.