sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Fauna

Faunan edustajia metsässä oli eilen  äänessä ja liikkeellä paljon, tosin vain muutaman sain kuvaan.








Ensin tuli tiellä vastaan metsäetana ja mietin, etten koskaan ole nähnyt ukkoetanaa. Ja merkillistä kyllä, ei mennyt kauan kun tämä tumma tuli vastaan.












Joku siivekäs oli pudottanut sulkansa pientareelle.









Kasvuston  suojista ilmaantui tielle supi, joka nähtyään minut katsoi hetken silmästä silmään,  pyörähti kannoillaan  ja mennä viipotti takaisin pusikkoon.








Levähtäessäni jonkin aikaa kovan nousun jälkeen kuulin lintujen laulun lisäksi takavasemmalta  muutakin ääntä. Oksien ratinaa, lehtien ja  aluskasvillisuuden kahinaa ja askelia. Tiedostin, etten ollut  yksin. Askelten äänistä tajusin, että ne eivät olleet ihmisen aikaansaamia, vaan jonkun nelijalkaisen, ei ihan kevyen olennon.  Rauhallisia ja hitaita askelia takaani. Oli aika metka tunne.

Olin jo jäänyt niille sijoilleni ja hitaasti käänsin päätäni nähdäkseni taakseni. Askelet etenivät kasvuston suojissa sivulleni pelkäämättä, eläin ei ollut havainnut minua. Lehtiverhon ja oksien välistä  noin kuuden metrin päässä vilahti vaaleanruskeaa karvapeitettä melko korkealla. Mielessäni olin jo käynyt nisäkkäitä lävitse ja turkin nähtyäni päädyin peuraan. Huokaisin kyllä helpotuksesta, peurahan pötkii pakoon ihmisen havaitessaan. Tämä  ei ilmeisesti huomannut minua ollenkaan, sillä se meni menojaan yhtä rauhallisesti kuin oli tullutkin.

Suurempia nisäkkäitä olen nähnyt metsäretkilläni läheltä vain harvoin, ne väistävät ihmistä nopeasti. Enkä minä nytkään itse asiassa kunnolla nähnyt, kuulin vain.....=)


9 kommenttia:

  1. Kiitos taas aivan ihanista luontokuvista! Katselen nyt vähän pitempään tuota ihmeellisen kauniinsävyistä sinistä orvokkia taustakuvana koneellani. Ja kukapa lienee tuo punatakkinen kuoriainen...

    VastaaPoista
  2. Etanan pinta on jännän näköinen!
    Kauniita kuvia, höyhen niin suloinen!
    Joskus kuuleminen on paljon pelottavampaa kuin näkemminen :)

    VastaaPoista
  3. Upeat kuvat! Supikoirat ovat välillä uteliaita ja jäävät katsomaan.

    VastaaPoista
  4. Ole hyvä Ellinoora, olenpas otettu jos sinulla on minun kuvani taustakuvana...=) Kuoriaisen päällä vilahti myös muurahainen, mutta liian nopsaan.

    Vikki, eikö olekin jännä tuo etanan iho, en ole koskaan ennen nähnyt ukkoetanaa ja tutkailin sitä kiinnostuneena kontillani. Ja kuuleminen voi olla jännää, varsinkin jos on vilkas mielikuvitus....

    Kiitos Sussi! Tuo supi katsoi minua vain yhden kuvan ottamisen ajan, seuraavassa ruudussa ei näkynyt enää vilaustakaan.

    VastaaPoista
  5. Metsässä ei ole koskaan yksin. Monta silmää tarkkailee luonnossa liikkujan touhuja.
    Terve supi on kaunis, mutta lounais-Suomessa näin lähes aina vain sairaan supin, siis kapisen.

    VastaaPoista
  6. Hienon kuvan sait Supi Suomalaisesta. Ja jännittävän kuulo- ja mielikuvan.

    VastaaPoista
  7. Aimarii, noin varmasti on, että luonnossa liikkujaa tarkkaillaan monen silmäparin voimin. Moottoritiellä näkee harmittavan usein auton alle jääneitä supeja. Minusta se on kurjaa, vaikka tiedän monien pitävän supeja haittaeläiminä.

    Ari, oli metkaa katsoa luonnonvaraista eläintä silmästä silmään! Ja vielä jännempää olla lähellä jotakin suurehkoa liikkuvaa...=)

    VastaaPoista
  8. Mahtava kuva supikoirasta =) Peura on kivempi kohdata kuin karhu ;-) mutta kenties sekin olisi hienoa nähdä luonnossa.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Birgitta! Kyllä karhun näkeminen luonnossa olisi ikimuistoinen, mutta pelottavakin elämys. Kojusta käsin voisin katsella...=)

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!