lauantai 27. heinäkuuta 2013

Keskellä kesää

Tuttu portti aukeaa kevyesti. Hiekka askelten alla rahisee, muuten on hiljaista.










Jalat vievät haudan luokse, pysähdyn hetkeksi katsomaan pientä kiveä. Teksti on jo kulunut. Joku on koristellut vanhan haudan käpyristillä.










Kumarrun istuttamaan kukan hiekkaiseen maahan ja ajattelen sinua. En koskaan saanut tutustua sinuun, vaikka olet samaa sukua. Yhtäkkiä tunnen voimakasta läheisyyttä sinuun ja uusi ajatus tulee mieleeni. Ajattelen, että sinä olet suojelusenkelini, se joka on aina lähelläni. Ajatus lohduttaa ja antaa voimaa.

Lähtiessä aurinko paistaa edelleen ja elämän virta vie mukanaan. Hymyilen.










9 kommenttia:

  1. Käpyristi on kaunis!
    Hautausmaat ovat mielenkiintoisia paikkoja, siellä kulkija rauhoittuu pakostikin.
    Haluan uskoa että poismenneet läheiset pitävät jollain tasolla huolta meistä!

    VastaaPoista
  2. Hiljaisuuden ja muistojen paikka

    VastaaPoista
  3. Surumielinen herkkyys asuu sanoissasi.

    VastaaPoista
  4. Vikki, tuolla hautuumaalla käpyristejä näkee paljon. Noin minäkin uskon.

    Sussi, niin on. Kaunis ja hiljainen.

    Aimarii, tunsin vahvasti haudan äärellä, se tuli sanoihini.

    VastaaPoista
  5. Upea käpyristi. Minäkin käyn toisinaan hautausmaalla. Siellä pääsee ihan erilaiseen tunnelmaan kuin missään muualla, siten ymmärrän, että siellä voi myös tuntea suojelusenkelin (tms.) läsnäolon. Kuljen läheisteni haudoille, erityisesti yhdelle, hänelle, joka lähti liian aikaisin. Siellä minulla tulee yleensä itku, joskus yllättäenkin.

    VastaaPoista
  6. Minäkin pidän hautausmailla vaeltelemisesta. En tiedä mistä johtuu, mutta siellä olo on aina todella rauhallinen, olipa sitten ulkomailla tai täällä omilla mailla. Liekö paikka aina täynnä enkeleitä, jotka kulkevat lähellä antaen lohtua ja voimaa.

    Olin vuosikausia kuunnellut toisten puheita enkeleistä. Ja joku vuosi sitten luin Lorna Byrnen kirjan Enkeleitä hiuksissani (kävin kuuntelemassakin Byrneä Helsingissä). Kirjan luvun jälkeen annoin kai lopultakin luvan itselleni ajatella, että minulla on aina seurassani oma suojelusenkelini. Tai sanottakoon sitä enkeliksi, valoksi, miksi tahansa. Jokin minua ja egoani isompi on aina kanssani ja se tietää, että kaikki-on-hyvin.

    Jaa, että tällaista tuli nyt kirjoitettua =)

    VastaaPoista
  7. Nan, olen myös kokenut hautausmaat rauhallisina ja myös levollisina paikkoina. Levollisina, vaikka kuten kirjoitit osa on lähtenyt liian aikaisin.

    Birgitta, sama kirja on tuttu minulle. Uskoni enkeleihin syntyi kuitenkin aikaisemmin oman kokemuksen pohjalta. Ja nyt tämän haudan äärellä ajattelin, että ehkä tämä henkilö on minun suojelusenkelini.

    Kaikille kiitos ajatuksista ja kommenteista, ajatuksena hautausmaa ei ehkä ole kaikille niitä helpoimpia ja toisaalta toisille se ei tunnu hankalalta. Laitoin postauksen oman vahvan tunnekokemukseni vuoksi, se halusi tulla esiin.

    VastaaPoista
  8. Hautausmaa on Paikka, jolla on voimakkain vaikutus. Onhan se sekoitus elämää ja kuolemaa, tätä hetkeä ja ikuisuutta.

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!