Katsoin hirveä silmästä silmään hirviaidan turvalliselta puolelta, se oli metka tunne. En ole koskaan ollut niin lähellä hirveä saati katsellut sitä silmiin. Astuessani tieltä ojanpientareelle hirvi pötki pakoon koikkelehtien.
Saaren kansanpuistossa minut vastaanotti kuikan ikiaikainen huuto Suujärveltä, se oli sykähdyttävä tervetulotoivotus. Suujärvi on harjusuppajärvi Kaukolanharjun harjualueella, joka sijoittuu Pyhäjärven ja Kuivajärven väliselle kannakselle. Kuivajärven uimaranta on huikean kaunis hiekkaranta.
Hirven näkeminen, kuikan huuto ja hiekkaranta aamulla joutsenten laulaessa sen ulapalla kertoivat, että oli kannattanut lähteä varhain patikalle. Kiersin Suppajärven reilun 4 km pitkän reitin pitkin Raanpäänharjua ja paluumatkalla Suujärvenharjua. Lenkki on osa Hämeen ilvesreittiä, josta olen patikoinut useita pätkiä vuosien varrella.
Kuulin kävellessäni merkillistä ääntä, kuin eräänlaista puhallusta. Vasta kuullessani äänisarjan myöhemmin oivalsin, mikä se oli. Se oli kaulushaikaran reviirihuuto, joka tosiaan kuulostaa siltä, kuin joku puhaltaisi tyhjään pulloon. Havainto oli elämäni ensimmäinen ja se kruunasi vappupatikan.
Harjujen läpi kulkee vanha tukkien ylivetouoma.
Suppajärvi houkutti uimaan, mutta uikkarin puuttuessa en kehdannut mennä järveen. Varhaisesta aamusta huolimatta maastossa oli muitakin.
Veden pinnan alla näkyi jo uutta hennon vihreää kasvustoa, ehkäpä lumpeen lehtien alkuja.
Tien toisella puolella on Kaukolanharjun näkötorni, mutta se aukeaa vasta kesäkuussa. Kiipesin kyllä katsomaan maisemia tornin juurelta. Siellä on myös Edelfeltin muistokivi.
Kotimatkalla oli vielä energiaa jäjellä ja poikkesin tekemään tulet Liesjärven kansallispuiston tutulle tulipaikalle. Istuskelin tulen ääressä ja mietiskelin elämää. Kuin loppukaneettina sykähdyttävälle vappupatikalle kuikka lipui ohi melko läheltä.
Mukavaa toukokuuta.