Kaunista vappua kaikille, nautitaan keväisestä luonnosta ja pienestä hengähdyshetkestä.
tiistai 29. huhtikuuta 2014
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Kevätpuuhia
Pelloilla käy jo kuhina maatöissä ja kiurut livertävät taivaalla korkeuksissa. Maa pöllyää kuivana ja tuuli on kasvoilla lämmin.
Kevät on kiihkeää aikaa, kasvit kasvavat silmissä ja kukkanuput pullistuvat.
Lähdin etsimään tiettyä kasvia, pystykiurunkannusta. Sitä etsiessäni huomasin ihmeekseni saniaisten jo heränneen kasvuun vihreine pyörylöineen.
Ja löytyihän se pystykiurunkannuskin, yksi kukkiva yksilö. Se oli kumartanut hennon kukkavanansa maanrajaan, joten samoin teki kuvaaja....
Leppoisaa sunnuntaita.
Kevät on kiihkeää aikaa, kasvit kasvavat silmissä ja kukkanuput pullistuvat.
Lähdin etsimään tiettyä kasvia, pystykiurunkannusta. Sitä etsiessäni huomasin ihmeekseni saniaisten jo heränneen kasvuun vihreine pyörylöineen.
Ja löytyihän se pystykiurunkannuskin, yksi kukkiva yksilö. Se oli kumartanut hennon kukkavanansa maanrajaan, joten samoin teki kuvaaja....
Leppoisaa sunnuntaita.
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Neljäskin vuokko kukkii
Nyt ovat kaikki kukassa, sini-, puna-, valko- ja keltavuokko. Tutulla paikalla keltavuokot kurkistivat kuihtuneiden kasvinosien alta virkeinä.
Hämeen kylmänkukkia sensijaan ei näkynyt kasvupaikallaan ainuttakaan, ehkä kuivuus piti ne vielä piilossa.
Mutta muutoin luonto on vihertymässä, tässä näkymiä Vantaajoen varresta kevyen lehtiverhon lomitse. Ensimmäistä kertaa huomasin sammakonkutua jokirannan ruovikossa. On sitä varmaan ollut ennenkin, en vain ole tullut havainneeksi.
Rantaviivassa oli jo rentukkaakin nupullaan!
Myös ensimmäiset leinikit pullistavat kukkanuppujaan, samoin kuin tuomet.
Luonto on nyt pieniä hippusia kuumaa keltaista, hentoa vihreää ja kuivaa harmaata. Ja huikeaa valoa.
Voimauttavaa viikonloppua.
Hämeen kylmänkukkia sensijaan ei näkynyt kasvupaikallaan ainuttakaan, ehkä kuivuus piti ne vielä piilossa.
Mutta muutoin luonto on vihertymässä, tässä näkymiä Vantaajoen varresta kevyen lehtiverhon lomitse. Ensimmäistä kertaa huomasin sammakonkutua jokirannan ruovikossa. On sitä varmaan ollut ennenkin, en vain ole tullut havainneeksi.
Rantaviivassa oli jo rentukkaakin nupullaan!
Myös ensimmäiset leinikit pullistavat kukkanuppujaan, samoin kuin tuomet.
Luonto on nyt pieniä hippusia kuumaa keltaista, hentoa vihreää ja kuivaa harmaata. Ja huikeaa valoa.
Voimauttavaa viikonloppua.
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Pieni lisko ja muita pieniä havaintoja
Lämpö kuin kesällä jo pääsiäisenä ja luontohavainnot senmukaisia. Tämän päivän lempeällä kävelyllä silmät löysivät kaikenlaista pientä kuivien oksien, korsien ja lehtien seassa.
Mukulaleinikin kukat nousivat lämpimällä penkereellä sinnikkäästi oksien seasta. Niitä kuvatessa sain kevään ensimmäiset nokkosenpolttamat käsiin....
Sammakkolammella oli jo kutuakin ja sammakoita siellä sun täällä.
Ilahduttavin havainto oli ehkä tämä pienen pieni, jonka huomasin vain koska se liikkui.
Kesäistä lämpöä jäsenissä ja kasvoissa lähdetään taas kohti arkea. Hyvää keväistä viikkoa, nautitaan tästä kauniista ajanjaksosta myös työn lomassa.
Mukulaleinikin kukat nousivat lämpimällä penkereellä sinnikkäästi oksien seasta. Niitä kuvatessa sain kevään ensimmäiset nokkosenpolttamat käsiin....
Sammakkolammella oli jo kutuakin ja sammakoita siellä sun täällä.
Ilahduttavin havainto oli ehkä tämä pienen pieni, jonka huomasin vain koska se liikkui.
Kesäistä lämpöä jäsenissä ja kasvoissa lähdetään taas kohti arkea. Hyvää keväistä viikkoa, nautitaan tästä kauniista ajanjaksosta myös työn lomassa.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Suoretki ja teerien pulputus
Olin menossa katsomaan salaisen suolammen kevättä. Kuitenkin heti autosta ulos astuttuani kuulin sen, teeren pulputuksen. Siinä silmänräpäyksessä suunnitelma muuttui ja vauhdilla lähdin kohti lampea ympäröivää suota. Suo on kooltaan reilut pari neliökilometriä ja ajattelin kulkea sen reunamia pitkin kohti teerien soidintannerta.
Kaikki maasto mikä näytti kuivalta ja pakkasen kohmettamalta ei sitä ollut. Pariin otteeseen jalka upposi nilkkaa myöten veteen. Pulputus alkoi kuulua jo lähempää, katseella haravoin näkyykö teeriä.
Suo ei ole suuren suuri ja sen ympäröi jonkin matkan päässä tuttu polku. Silti alkoi tuntua hieman epävarmalta, missä olen ja minne pitäisi mennä. Jalat olivat litimärät ja aloin tarkastella maisemaa tarkemmin, tulisinko tuttuun kohtaan metsää.
Näin ei käynyt, vaan suo näytti entistä laajemmalta. Ja märemmältä.
Mutta pulputuskin kuului hyvin. Keskellä hyvin märkää aluetta pysähdyin harkitsemaan, minne mennä. Ja silloin näin ne, kolme urosteertä valkeat pyrstösulat lyyraviuhkana. Etäisyyttä oli kuitenkin liikaa kuvaamiseen. Olin vissiin rämpiessäni pitänyt sen verran ääntä, että linnut katsoivat parhaaksi kadota näkyvistä. Yksi lensi vinosti ylitseni, kuin katsoakseen mikä siellä puuskuttaa.
Tiesin, että ennen pitkää löytäisin tuttuun kohtaan metsää, mutta aikaa siihen saattaisi mennä ja jalat kastua vielä enemmän. Kuinka ollakaan, teerien kadottua löysinkin melko pian suon reunan ja metsäpolun. Kaikki kävi hyvin, mutta sain aavistuksen, millaista on olla hieman eksyksissä.
Retken päätteeksi menin kuin meninkin alkuperäiseen retkikohteeseeni, salaisen suolammen rannalle juomaan aamukahvit. Ja kyllä se maistuikin, olin toista tuntia rämpinyt suolla teerien perässä. Suolammen seesteisyys kruunasi kahvihetkeni.
Joskus pieni rehkiminen kannattaa, nyt tiedän teerien soidinpaikan ja suota olen tutkinut rämpimällä eri näkökulmista.....=)
Kaikki maasto mikä näytti kuivalta ja pakkasen kohmettamalta ei sitä ollut. Pariin otteeseen jalka upposi nilkkaa myöten veteen. Pulputus alkoi kuulua jo lähempää, katseella haravoin näkyykö teeriä.
Suo ei ole suuren suuri ja sen ympäröi jonkin matkan päässä tuttu polku. Silti alkoi tuntua hieman epävarmalta, missä olen ja minne pitäisi mennä. Jalat olivat litimärät ja aloin tarkastella maisemaa tarkemmin, tulisinko tuttuun kohtaan metsää.
Näin ei käynyt, vaan suo näytti entistä laajemmalta. Ja märemmältä.
Mutta pulputuskin kuului hyvin. Keskellä hyvin märkää aluetta pysähdyin harkitsemaan, minne mennä. Ja silloin näin ne, kolme urosteertä valkeat pyrstösulat lyyraviuhkana. Etäisyyttä oli kuitenkin liikaa kuvaamiseen. Olin vissiin rämpiessäni pitänyt sen verran ääntä, että linnut katsoivat parhaaksi kadota näkyvistä. Yksi lensi vinosti ylitseni, kuin katsoakseen mikä siellä puuskuttaa.
Tiesin, että ennen pitkää löytäisin tuttuun kohtaan metsää, mutta aikaa siihen saattaisi mennä ja jalat kastua vielä enemmän. Kuinka ollakaan, teerien kadottua löysinkin melko pian suon reunan ja metsäpolun. Kaikki kävi hyvin, mutta sain aavistuksen, millaista on olla hieman eksyksissä.
Retken päätteeksi menin kuin meninkin alkuperäiseen retkikohteeseeni, salaisen suolammen rannalle juomaan aamukahvit. Ja kyllä se maistuikin, olin toista tuntia rämpinyt suolla teerien perässä. Suolammen seesteisyys kruunasi kahvihetkeni.
Joskus pieni rehkiminen kannattaa, nyt tiedän teerien soidinpaikan ja suota olen tutkinut rämpimällä eri näkökulmista.....=)
lauantai 19. huhtikuuta 2014
Pellon laitaan ja lisää kukkia
Kevätihmisenä tuntuu, ettei ennätä tarkkailla ja havaita kevään edistymistä niin paljon kuin tahtoisi. Siispä ulos luontoon aina kun mahdollista, tällä kertaa pellon laitaan. Yöllä oli ollut pakkasta ja hienoinen kuura peitti kasvustoja.
Aurinko oli noussut ja lähdin seuraamaan polkua pellonpientareella. Uusi polku kiehtoo aina, mihin se viekään.....polusta tuli tie....
Tieltä tiirailin pellolle...
Ja otin uuden suunnan metsäpolulle ja sukelsin metsän siimekseen....mikä vekotin siellä onkaan?
Taustalta kuului harmaapäätikan ääntä kun huomasin tulleeni jokivarren polun varteen. Tikkaa en ole onnistunut koskaan näkemään kuin kaukaa, enkä nähnyt nytkään. Sen ääni on kuitenkin helposti tunnistettava.
Vantaajoki virtaa näillä paikoin rauhassa ja kiireettä.
Jokipientareella aurinko sulatti kasveista kuuraa.
Kosken pauhussa pyöri palluraista ja pehmeää vaahtoa ja lumikatekin sinnittelee vielä paikka paikoin reunamilla.
Mutta alajuoksulla näkee keväisiä, puromaisia solinakohtia.
Iltapäivän lämmössä kävin vielä lähiluonnossa ja joka puolella oli kevättä, kevättä. Perhosia, jotka olivat liian nopeita kuvattavaksi ja pikkuruisia kukkasia, imiköitä ja käenrieskoja.
Lopuksi piilokuva, sieltä pilkistää yksi pää, joita lammessa oli jo useita kurnuttamassa.
Aurinko oli noussut ja lähdin seuraamaan polkua pellonpientareella. Uusi polku kiehtoo aina, mihin se viekään.....polusta tuli tie....
Tieltä tiirailin pellolle...
Ja otin uuden suunnan metsäpolulle ja sukelsin metsän siimekseen....mikä vekotin siellä onkaan?
Taustalta kuului harmaapäätikan ääntä kun huomasin tulleeni jokivarren polun varteen. Tikkaa en ole onnistunut koskaan näkemään kuin kaukaa, enkä nähnyt nytkään. Sen ääni on kuitenkin helposti tunnistettava.
Vantaajoki virtaa näillä paikoin rauhassa ja kiireettä.
Jokipientareella aurinko sulatti kasveista kuuraa.
Kosken pauhussa pyöri palluraista ja pehmeää vaahtoa ja lumikatekin sinnittelee vielä paikka paikoin reunamilla.
Mutta alajuoksulla näkee keväisiä, puromaisia solinakohtia.
Iltapäivän lämmössä kävin vielä lähiluonnossa ja joka puolella oli kevättä, kevättä. Perhosia, jotka olivat liian nopeita kuvattavaksi ja pikkuruisia kukkasia, imiköitä ja käenrieskoja.
Lopuksi piilokuva, sieltä pilkistää yksi pää, joita lammessa oli jo useita kurnuttamassa.
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Kevätkukkia bongailemassa
Lopultakin pääsin taas ulkoilemaan ja suuntana Vantaan Keimola ja siellä oleva ulkoilupolku. Polulla ei ollut etukäteistietojen mukaan pituutta kuin 5 km, mutta matka osoittautui riittävän rankaksi vielä vähän puolikuntoiselle runsaine ja jyrkkine nousuineen ja laskuineen. Keimolan pellolla pysähdyin seurailemaan kauriita, nekin pitivät minua silmällä ja lopulta käänsivät valkean peräpeilinsä minuun päin.
Polku vei läpi vaihtevan uusimaalaisen maaston. Matkalla näin kevään ensimmäiset valkovuokot ja piipot vielä vähän nupullaan.
Uninen valkovuokko heräili rinteessä vielä valjussa aamuvalossa.
Polun puolimatkassa oli rypäs luonnonvaraisia pähkinäpensaita, istahdin niiden keskelle evästelemään. Viereisellä kivellä oli pähkinänkuoria, se oli ollut jonkun muunkin ruokailupaikka.
Polku laskeutui monta kertaa kosteaan painaumaan ja pienten purojen viereen. Sieltä silmäni löysivät kevään ensimmäiset kukkivat kevätlinnunsilmät.
Kuivahkoilla kallionyppylöillä kiven pintaa peittivät jäkälät ja kuivan paikan sammalet.
Retkellä kuulin myös tämän kevään ensimmäisen hyönteisen surinan, kun isokokoinen kimalainen pyörähti jaloissani ja jatkoi touhukkaana matkaansa. Olisiko ollut etsimässä pesäkoloa.
Rauhaisaa pääsiäisenaikaa kaikille.
Polku vei läpi vaihtevan uusimaalaisen maaston. Matkalla näin kevään ensimmäiset valkovuokot ja piipot vielä vähän nupullaan.
Uninen valkovuokko heräili rinteessä vielä valjussa aamuvalossa.
Polun puolimatkassa oli rypäs luonnonvaraisia pähkinäpensaita, istahdin niiden keskelle evästelemään. Viereisellä kivellä oli pähkinänkuoria, se oli ollut jonkun muunkin ruokailupaikka.
Polku laskeutui monta kertaa kosteaan painaumaan ja pienten purojen viereen. Sieltä silmäni löysivät kevään ensimmäiset kukkivat kevätlinnunsilmät.
Kuivahkoilla kallionyppylöillä kiven pintaa peittivät jäkälät ja kuivan paikan sammalet.
Retkellä kuulin myös tämän kevään ensimmäisen hyönteisen surinan, kun isokokoinen kimalainen pyörähti jaloissani ja jatkoi touhukkaana matkaansa. Olisiko ollut etsimässä pesäkoloa.
Rauhaisaa pääsiäisenaikaa kaikille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)