Haapaperhonen ja muita siivekkäitä Kämmekkämetsässä

Ihanalla kukkaretkelläni  aamu aukeni kauniina ja aurinkoisena. Kimalaiskuoriaiset  heräilivät aamuun violeteilla huopaohdakkeilla levättyään ja alkoivat ruokailla.

Saavuin Pikkupiilolle, pienelle melko piilossa olevalle lammelle. Telkkänaaras lipui kauemmas kävellessäni lammen rantaan.

Pikkupiilon lähellä kasvoi kämmeköitä, ihastelin niiden vaaleita kukintoja. Kämmeköitä oli kymmenkunta, määrä tuntui suurelta, mutta en vielä tiennyt mitä edessäpäin olisi.

Jatkoin Piilolammille, jossa näin elämäni ensimmäistä kertaa haapaperhosen. Se lepatteli kohdalleni lammen rannalla  ja ihastuin ikihyväksi. Se on perhoseksi suuri ja kuvioinniltaan kaunis.

Piilolammilla otettuun lummekuvaan päätyi sattumalta näköjään  pieni musta otus. Se saattaapi olla lummenälvikkään toukka, joka syö lumpeen lehtiä loppukesästä reikäiseksi. Lähellä lampea mustikanvarpujen seasta katse löysi täysvihreän perhosen, ilmeisesti se on isomittari.

Retkellä löytyi niin paljon havainnoitavaa ja kuvattavaa, että matkani eteni todella hitaasti. Mutta eihän se haittaa, lomalaista ei varsinkaan. Harvoin olen perhosia kuvannut, koska olen aivan liian hidas siihen, mutta tällä retkellä perhoset olivat suotuisalla päällä ja jopa minä sain kuvattua muutamaa.

Olin jo retkeeni tyytyväinen ja paluumatkalla, kun näin jotain  vaikuttavaa. Kämmeköitä, kymmenittäin. Laskin niitä olevan muutamien neliöiden alueella 60-70 yksilöä. Suurin esiintymä, mitä olen nähnyt. Ihmeellistä, kerta kaikkiaan.

Istuin kämmeköiden keskelle, olin aivan häkeltynyt niiden määrästä ja kauneudesta. Joskus luonto antaa niin valtavan paljon, että sitä vaan ihmettelee ja nauttii. Vaalin tuota hetkeä enkä unohda sitä koskaan.

Loppumatkasta näin toisenlaista luonnon kauneutta, sekin pysäytti minut kertalaakista katselemaan itseään.

Matkan päätteeksi haapaperhonen tuli vielä hyvästelemään minut, se liihotti ympärilläni ja jalkojeni yltä kävellessäni kohti autoa. Sydämeni oli pakahtumaisillaan kaikesta näkemästäni kauneudesta ja täynnä elämäniloa.

Upea kukkaretki

Patikoin tuttuun metsään kuvaamaan metsänätkelmää ja sen lisäksi löysin paljon muutakin hurmaavaa. Tämä metsä osoittautui tähän vuodenaikaan aivan ihanaksi kukkaismetsäksi....

Kellokasveista (Campanula) näin ensi kertaa vaalean version harakankellosta heti retken alkuun aamuhämärässä, alempi normaali harakankello on kuvattu iltapäivän täydessä valossa.

Kellokasveihin kuuluvat myös ukonkello ja vuohenkello, en ole varma, kumpiko tämä on. Alimpana ihana kurjenkello.

Ensimmäistä kertaa näin harvinaisen ja vaarantuneen  hirvenkellon, paikalla kukki vain yksi yksilö.

Retken pääkohde hernekasveihin kuuluva metsänätkelmä kukki tutuissa paikoissaan.

Istahdin maahan keskelle metsänätkelmiä kahvitauolle, aamuaurinko lämmitti ihanasti ja perhoset lepattelivat lähelläni. Tunsin suurta kiitollisuutta ja iloa kaikesta kauneudesta ympärilläni.

Hernekasveihin kuuluu myös metsävirna, joksi tämän kuvien kaunokaisen määrittelin. Se on alueellisesti uhanalainen laji, mutta tässä metsässä paikoittain hyvin runsas.

Matkalla kohtasin tutusta kasvupaikastaan kurjenpolvikasveihin (Geranium) kuuluvan haisukurjenpolven, joka on nimestään huolimatta herkkä ja suloinen kaunotar.

Näivekasveihin kuuluva pikkulaukku on vanha tuttavuus, joka usein kääntää katseeni.

Näivekasveihin kuuluvat myös nämä viime viikolla  kuvaamani maitikat, ensimmäinen on luultavasti kangasmaitikka, jälkimmäinen on vasta tänä kesänä ensimmäistä kertaa näkemäni lehtomaitikka.

Kohokkikasveihin kuuluva käenkukka on kaunis  haituvaisine terälehtineen.

Retkellä kuvasin paljon muutakin kiinnostavaa, niistä myöhemmin. Kaiken kaikkiaan retki oli elämäni parhaita ja antoisimpia luontoretkiä, monestakin syystä. Päivä jää mieleeni voimauttavana ja sydäntä sykähdyttävän merkityksellisenä kokemuksena.

Suolammella ja haaste

Pitkästä aikaa patikoin tutulle suolammelle, patikka lämmitti luonnossa kulkijaa niin paljon, että pulahdin ensitöikseni  lampeen uimaan. Kuivatellessani rannalla kumarruin tutkimaan, olivatko  kihokin kukkanuput auenneet. Kukat aukeavat vain auringonpaisteella ja pilvisenä päivänä ne pysyvät kiinni kuten nyt.

Osa kihokeista kasvoi aivan suolammen reunalla turvemättäällä. Nivelet  ilmoittivat itsestään, kun notkistelin maanrajaan kihokkeja  tutkailemaan ja kuvaamaan uikkareissani, kuvausasento oli kieltämättä hiukkasen hankala.

Samalla mättäällä silmä tavoitti  kukkivia karpaloita.

 Lakat punertavat ja maistaessani niitä huomasin niiden olevan jo liki poimintakypsiä.

Nivelten notkisteluun päästyäni pakkohan tuo seuraavakin oli tarkemmin tutkailla.

 Mustikat ovat osin jo kypsyneet, istahdin mättäälle nauttimaan välipalaa.

Sää oli lämmin ja hiostava, ukkonen jyrähteli kaukana kävellessäni viimeisiä kilometrejä. Sadetta ei kuitenkaan vielä ropissut tummista pilvistä.

Vaikka ukkonen jyrähteli lähistöllä, oli aikaa kuvata kukkia. Yläkuvan kasvi on todennäköisesti jokin horsma, alempi on punasolmukki.

Seita Seitakuvia-blogista antoi minulle haasteen, jossa esitellään kolme blogia. Kiitos Seita haasteesta, mielelläni esittelen kiinnostavia blogeja. Aikaa lukea muiden blogeja on vähän ja kiehtovia blogeja paljon. Itse hurahtaneena luontoon ja retkeilyyn luen eniten niistä, mutta seuraavat kolme blogia  kiinnostavat ja viehättävät minua suuresti. Ne avartavat maailmaani ja antavat paljon esteettistä iloa sekä aineksia ajatuksille ja pohdinnoille. Satunnaisessa järjestyksessä:


Ninnu  blogista  Kuvittelun ilo, sisältää valokuvien lisäksi Ninnun tekemää taidetta, joiden katsominen herättää  ajatuksia ja  antaa elämyksiä. Ninnun blogissa koen, tunnen  ja virkistyn.

Mayo blogista   Pieni ihminen suuri elämä , sisältää  valokuvien lisäksi ajatuksia ja pohdintoja, jotka saavat minutkin pysähtymään ja miettimään, mausteena ihanaa huumoria. Pidän myöskin eläimistä, joista Mayolla on mukavia kuvia ja turinoita.

Iiris blogista   Vaahteranlehtiä , sisältää upeita, sielukkaita ja tunnelmallisia valokuvia. Nautin niiden katselusta ja ihailen Iiriksen taitoa valokuvata.