Nuuksion reunamilla Suolikkaalla

Pitkästä aikaa ennätin retkeilemään eikä edes tiedossa ollut kova helle saanut minua muuttamaan suunnitelmiani. Auton nokka kohti Espoon Takkulaa retkeni aloituspisteeseen. Takkula on maalaismaisemaa ja idyllistä seutua.

Nuuksion kansallispuiston kyltti oli melkein piilossa, huomasin sen samalla kun jäin tutkimaan kukintansa aloittanutta orapihlajaa muurahaisen tavoin.

Tie  sukelsi metsään ja mukava viileys ympäröi minut. Tien varressa on ollut muinoin asutusta ja jäljelle oli jäänyt sinnikäs pikkutalviokasvusto.

Suo-orvokkikin peitti maata hiekkatien varressa.

Saavuin Saarijärven rantaan ja jo siinä vaiheessa teki mieli uimaan, lämpöä oli heti aamusta yli 20 astetta. Siitepöly reunusti rantoja.

Hiekkatien loputtua järven rantaan alkoi rantaviivaa seuraileva polku. Maasto on vuoroin nousua ja laskua, hiki kohosi pintaan vaikka etenin hitaasti. Kallioinen maasto on komeaa ja näkymät aamulla upeat.

Vesi näytti niin houkuttelevalta, mutta olin päättänyt uida ja levähtää vasta Sarkkisella, joka on pieni lampi syvemmällä metsässä. Suopursukin aloittanut jo kukintansa.

Saarijärven rantaviivaa seuratessani vastaan tuli pieni silta yli puron.

Parin tunnin hitaan patikan jälkeen saavuin Sarkkiselle. Suojaisessa sopukassa oli täysi kesä, kukkivia kasveja ja korentoja siellä sun täällä. Ilma oli hyvin helteistä.

 Lakkakin kukassa.

 Ja raate, lähemmäs en uskaltanut etten mulaa veteen.

Rannan sarassa näkyi jotain merkillistä. Kuoriutuneen korennon kuori.

Ja tämä oli vasta kuoritunut, kuori näkyy kuvan vasemmassa alareunassa.

Sarkkisen lähellä on isompi järvi, Suolikas. Siinä lopulta pääsin uimaan ja levähtämään ja ihailemaan kesäistä, suomalaista maisemaa. Ja kyllä se kahvikin maistui.

Tuossa kallioilla vierähti useampi tunti. On se vaan mukavaa, kun on kesä.....
Paluumatka oli yhtä hikinen kuin menomatka. Mutta viikonloppuisin kiire on tuntematon käsite. Jos nimittäin olisin kiirehtinyt, en olisi nähnyt tätäkään pientä ja kaunista.