Kytäjärven pohjoispuolen rantaa seurailee kapea hiekkatie.
Keimonniemeä lähestyessä tien viereltä nousevat jyrkät kalliot.
Valkea silta ylittää veden, näen matkan päässä häämöttävän punaisen rakennuksen. Sieltä kuuluu voimakasta vedenkohinaa, onkohan siellä mylly. Silta erottaa Kytäjärven ja Suolijärven yhdistävän kapean uoman.
Jälkikäteen otan asiasta selvää, tuossa on tosiaan vanha mylly sekä sähkölaitos.
Hetken hiekkatietä jatkettuani sujahdan kapeammalle tielle, joka nousee metsään. Se vie minut vanhalle laavulle Suolijärven rantaan. Näkö- ja kuuloetäisyydellä on Suolijärven pato. Näkymä Suolijärvelle, jonka rannat ovat kovin kallioiset.
Tulen sytyttyä on aikaa katsella tarkemmin ympärilleen. Laavun katto on sammaloitunut ajan saatossa.
Paluumatkalla minut ohitetaan nelijalkaisen menopelin voimin.
Vielä silmäys vanhaan Kytäjän myllyyn ja komeisiin kallioihin. Kytäjärveltä tuulee kasvoille, tikliparvi sirputtaa lähipuiden latvoissa .
Hyvää joulunodotusta.