Voi kukka!

Nyt niitä alkaa näkyä, kukkia monenmoisia. Jopa ensimmäinen voikukka ilahduttaa.

Valkovuokkoa lähdin kuvaamaan ja sen löysinkin tutusta lämpimästä rinteestä. Mukaan otin vain yhden linssin, olisi pitänyt ottaa toinenkin kuten myöhemmin ilmeni.

Paluumatkalla naakka tepasteli eteeni ja touhuili omiaan eikä juuri lotkauttanut korvaansakaan minulle. Kuvasin  ainoalla mukana olevalla linssillä, eihän tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Jouduin kuitenkin croppaamaan reippaasti ja kuvien laatu kärsi entisestään. Naakka jopa pysähtyi ja katsoi suoraan minuun kuin ilmaistakseen, että minut oli huomattu ja vaarattomaksi todettu.

Toisena päivänä kävin aamulla katsomassa Usmin metsien kevään edistymistä. Piilolammin kallioiden kupeessa näkyi vielä jään rippeet.

Iso-Kypärä on  osin ohuelti jään peittämä. Telkkäuros päivysti lammella ja suoritti viuhuen näyttävän ylilennon kolme kertaa lammen kiertäen.

Piippo on herännyt kevääseen.

Auringon lämmittämässä rinteessä lenteli kuluneen näköinen pieni perhonen, mikä laji lienee. Vaikka sen siivet ovat hapertuneet ja värit haalistuneet, perhosen näkeminen varhaiskeväällä kääntää pään aina.

Kytäjän metsissä

Kytäjän metsät Hyvinkäällä ovat Uudenmaan rauhallinen, erämainen sopukka. Siellä voi patikoida näkemättä ketään, vaikka parkkipaikalla on useita autoja. Ja juuri siksi ne ovat aina kiehtovia retkikohteita.

Olin varautunut siihen, että koko retken ajan sataa vettä. Ja sitä satoikin heti aamusta.

 
Tämä kasvi on vielä tunnistamatta. Liekö puutarhakarkulainen vai mikä, en tunnistanut kosteassa puronvarressa kasvanutta lehtiruusuketta.

Löysin uuden tulistelupaikan syrjäisen lammen läheltä.

Löysin muutakin, korvasieniä! Sienikausi on siis avattu.

 Ihastuksekseni aurinko tuli esiin pilvien takaa.

Kiersin Piilolammen ja sieltä nousi köydellä tuettu reitti kallion laelle. Polku vie valtion luonnonhoitometsään.

Piilolammin toiselta reunalta on lohkottu mustaa graniittia. Kallion kupeessa on kiehtovat näkymät tulistelupaikkoineen.

Komeita kallioita on Piilolammin parkkipaikan lähelläkin.

Rehkittyään metsäpatikalla useita tunteja retkellä kerätyistä korvasienistä valmistettu sienikastike maistui taivaalliselta perunoiden ja pihvin lisukkeena. Ei ole patikoijan suu tuohesta tehty.

Piilolammilta Kiiskilammelle

Pitkästä aikaa pääsin liikkeelle luontoon ja niin innoissani olin, että läksin liikkeelle liiankin aikaisin. Ajaessani   Piilolammille  oli vielä hämärää, ajoin varovasti peurarikkaalla seudulla, näinkin parin peuran loikkivan tien yli valkoiset hännät vilkkuen.

Silmät tottuivat hämärään nopeasti ja liikuin aamumetsässä hitaasti Piilolammen reunaa sen nuotiopaikan ohittaen. Suopursujen tuoksu oli vahva, linnut alkoivat hiljalleen heräillä. Matkanteko sujui vitkaan, liikuntakykyni ei ole entisellään. Mutta olipa ihanaa olla ulkona!

Kiiskilampi on Usmin suosikkipaikkojani ja perille päästyäni tein tulet. Utuinen lampimaisema ja hiljaisuus - taivaallista.

Paluumatkalla Piilolammillakin oli jo valoa kuvata. Lammen rannalla on piilomökki - nyt sen paljasti sankka savu.

Piilolammin nuotiopaikan lähellä on mukavannäköistä, lapsia leikkimään houkuttelevaa maisemaa. Ja Uudenmaan virkistysalueyhdistys on varannut polttopuutakin riittävästi tulistelijoille.

Metsästä palatessa olo on aina parempi kuin sinne mennessä - niin nytkin. Hyvää viikonloppua ystävät.

Usmin aamu

Minusta aamuvirkusta on tullut unisempi ja ehdin Usmiin ennen aurinnousua vain nippa nappa. Hyyppärän kohdalla utu leijaili hevoslaidunten yllä, hevoset olivat jo hereillä.

Usmi-Kytäjän Natura-alueen soita ennallistetaan, korpien ojia tukitaan ja/tai padotaan.

Patikoin kohti Kiiskilampea aamukahville. Polun sukellettua metsästä avoimempaan maastoon kukkien hempeät sävyt saivat pysähtelemään. Ilmassa on jo syksyä ja kesä kukkineen kohtaa sen.

Kiiskilammen laavulla oli hiljaista, vasta viime hetkellä näin jonkun nukkuvan laavussa. Hiippailin ohi laiturille, riisuuduin ja kävin aamu-uinnilla. Oli hieno tunne uida usvan vielä leijaillessa lammen pinnalla.

Uituani join aamukahvit rannassa, istuskelin ja kuvailin. En pitänyt kiirettä.

Kun saavuin laavulle syli täynnä polttopuita, laavussa nukkui mies. Kun lähdin laavulta, mies nukkui yhä. Kyllä mies elossa oli, ynähteli unessa lähtiessäni.....=) Kaipa se huomasi kasan polttopuita ilmaantuneen pöydälle hänen nukkuessaan. Meinasin  tehdä tulet, mutta en raaskinut unimaakaria herättää.


 Aurinko helotti jo ja aurinkopaikoissa pörriäiset touhusivat.

Varjon viileydessä vielä nukuttiin täyttä päätä.

Valo ja varjo, lämpö ja viileys iholla.

Koska makkarat kuitenkin olivat repussa, suuntasin toiselle lammelle, Iso-Kypärälle. Ja ah, kukaan ei nukkunut siellä laavussa, joten sain kolistella ja tehdä tulia mieleni mukaan. Ongetkin olisivat olleet onkijalle laavun  katolla.

Päivän teema oli loikoilu, sillä syötyäni pistin penkille pitkäkseni ja katselin laiskasti puunlatvoja odotellessani hiilloksen loppuunpalamista. Kuinka ollakaan torkahdin.

Heräsin posket punaisina vasta kun koira juoksenteli rantaan yksinään ja perässä lompsi kohta kaksi miestä. Nousin ihmeissäni, miehiä tuntui hymyilyttävän. Kerrankos sitä torkahtaa ruokalevolle....