Ajomatka Pyhityksen juurelle oli mukava kapenevaa hiekkatietä pitkin maaruskaa ihastellessa. Siellä oli lisäkseni vain pari poroa ja morjenstavaa metsämiestä.
Ruohokanukan marjat hehkuvat helakanpunaisina. Mielenkiintoista, että kasvi kasvaa sekä pohjoisessa Suomessa että aivan etelässä merenrannalla kuten Vuosaaressa.
Ei se nousu niin paha ollut, kuin etukäteen kuvittelin. Toki siinä haastetta oli, mutta kintut kestivät sen melko hyvin. Ja nousu kannatti, huipulle päästyä näkymät ja tunnelmat olivat mahtavat.
Istuin levähtämään ja nautin retkilounaan matkan upeimmassa paikassa. Syötteen kyläkaupasta ostettu Ämmän leivän leipoma Ämmän rieska ja kahvi maistuivat taivaalliselle. Lounas oli koko reissun maistuvin, miten voivatkaan eväät maittaa niin hyvälle.
Siinä menikin pitkä tovi kauas katsellessa. Sielu ja ruumis lepäsivät ja hymy karehti huulilla. Tätä minä reissultani haen, kokonaisvaltaista hyvää oloa ja hyvää mieltä. Syvää rauhaa ja seesteisyyttä, voimaantumista ja pysähtymistä. Hiljaisuutta, joka on kuin palsamia. Ja niitä kaikkia Pyhitykseltä sain runsain mitoin.
Kostonjärven suuntaan.
Alas laskeuduttua pieni lepohetki oli paikallaan. Nautin rehkimisestä, mutta osaan nauttia myös loikoilusta :)
Matkalla autolle äkkäsin herkkutatin metsätien reunalta, siitä tuli herkullinen iltapala nälkäiselle patikoijalle.
Vielä näin porot luonnonkauniilla laitumellaan, kyllä kelpaa tuossa porojen aterioida.
