Aamu jokivarressa

Pitkästä aikaa menin jokirantaan, aurinko oli vasta nousemassa ja vielä hämärässä astelin tunnustellen  lumista polkua. Tunsin olevani ainoa ihminen hereillä ja  joen varrella  olinkin.

Katsoin aamutaivaan punerrusta kuusten latvoissa,  ei kuulunut kuin veden virtaava  ääni joessa aamun hiljaisessa hämyssä. Linnutkin nukkuivat vielä. Ja miten ihmeellistä, talviluonnon  taika otti minut heti sisäänsä ja eilisen huolet ja murheet alkoivat mureta minusta. Painavat huolet putosivat harteiltani ja jäivät polulle taakseni.  

Aamun iloisimman sykäyksen toi pieni, mustavalkoinen lintu. Minun laillani koskikara oli herännyt varhain ja keikutteli  tutussa koskessa. Sen näkeminen on minulle merkki todellisen talven alkamisesta. Tervetuloa koskikara taas tänne etelään!