lauantai 11. kesäkuuta 2016

Iltasoutelu lammella

Illan tullen työnsin soutuveneen lampeen ja aloin soutaa hiljakseen.  Suuntasin kohti lammen soista reunamaa, sen tupasvillat hohtivat tyynessä illassa pehmeinä tupsuina. Lammella oli äänetöntä, vain airojen hienoinen narina rytmitti kiireetöntä  soutamista.















Äänettömyys houkutti lopettamaan soutamisen ja pysäytti ajatukset. Annoin veneen lipua kevyen vireen mukana minne se mieli.































Korpimetsästä kantautui  käen kukuntaa, lintu jatkoi kukkumista hyvän tovin. Meinasin laskea kukunnat, mutta jätin sen sikseen, mitä tuosta. Kevyt vene liukui  lammen pinnalla kuin höyhen, en estellyt sen kulkua.






























Souturetken jälkeen aurinko alkoi vajota metsänreunan taakse yösijoilleen. Olo oli lämmin ja solahdin uimaan lammen sametinpehmeään veteen iltahämärissä. Uin ja uin enkä malttanut nousta vedestä.

Rauhaisa päivä metsässä ja lammella oli rentouttanut kokonaisvaltaisesti.  Piilopirtti otti minut turvaisien hirsiseiniensä suojaan ja tuuditti joutuisasti syvään  ja sikeään uneen. Nukuin aamulla pidempään kuin vuosiin ja tassuttelin aamukahvin keittoon vasta kellon käydessä melkein puolta yhdeksää.

16 kommenttia:

  1. Kiitos ihanista kuvista, ja rauhoittavasta kertomuksesta. Rankan viikon ( käyn ylikierroksilla) jälkeen, tällaista kirjoitusta tarvitsinkin. Kiitos:-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi sanoistasi :) Työviikot ennen kesälomia ovat usein rankkoja täälläkin, jo loma siintää ajatuksissa :)

      Poista
  2. Moikka. Oli kiva lukea ja katsella näitä sinun upeita kuvia. Nämä viimeiset heijastus kuvat. Niissä vaan on jotain sanoin kuvaamatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami. Heijastukset muuttuivat vedessä nopeaan riippuen tuulen vireestä. Niitä on kiva tutkailla ja ihmetellä.

      Poista
  3. Rauhaisa tunnelma välittyi hyvin.

    VastaaPoista
  4. Ihana tunnelma. Tupasvillat ja kaikki. Pidän myös soutelusta meidän pienellä mökkijärvellämme ja juuri siitä rauhasta ja kauneudesta. Meillä päin asustaa käki, joka kukkuu niin intoa täynnä, että laskija varmaan uupuisi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäilta kauneimmillaan, ei edes hyttysiä juurikaan :) Teillä sitten yhtä kukkumisintoinen käki kuin tuo :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Luonto antaa omastaan meille nautittavaksi. Kiitos Sussi :)

      Poista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!