Iso-Melkutin

Jo jonkin aikaa olen halunnut tutustua  Melkuttimien  alueeseen Lopen Räyskälässä ja nyt suuntasin sinne. Kiersin Iso-Melkuttimen ja paljon koettavaa  oli matkan varrella.



Lumpeenkukassa asustaa joku pitkäjalkainen otus.

Vesi Melkuttimessa oli kirkasta, kotiloille mieluisaa. Ja minäkin uin, tottakai.

Kahlasin rantaveteen kuvaamaan lumpeenkukkaa ja siinä touhutessani kuikkaperhe oli uinut näköetäisyydelle. Pysähdyin pitkäksi toviksi katselemaan kuikkien kalastusta.

Pinnan alla oli paljon puun kappaleita ja oksia.

Pisimmässä niemekkeessä oli komeat näkymät, Melkutin  molemmin puolin.

Onkijat yrittivät narrata kaloja ja  ehkä saivat narrattuakin.

Kukka se on mäntykukkakin

Viidakkomainen tunnelma.

Räyskälän lentokenttä on aivan Melkuttimen vieressä, näinhän minä lentokoneitakin, jopa purjekoneen.

Parkkipaikalle oli ilmestynyt  komea moottoripyörä, tämän retkeilijän olisin halunnut nähdä!

Kannatti mennä, oli mukava tutustua Melkuttimeen ja ajella kesäisiä pikkuteitä kotiin. Loma on kyllä ihanaa.

Ilvesreitillä

Ilvesreitti on Hämeen järviylängöllä  usean kunnan alueella kulkeva  merkitty reitti. Olen patikoinut sitä   Liesjärven kansallispuistossa ja Evolla, nyt kävin tutkimassa Liesjärven eteläosissa Onkimaanjärvelle menevää reittiosuutta päämääränä siellä oleva laavu järven rannalla.

Alkuun reitti oli erinomaisesti merkitty, jopa huonokulkuisilla hakkuuosuuksilla. Joskus näillä reiteillä on rakennettu järeitä siltoja suhteellisen pientenkin ojien yli, vähän huolletuilla reiteillä ne ovat patinoituneita.

Katse tavoitti kesän ensimmäiset kanttarellit, päätin poimia ne paluumatkalla, reitti ei ole ympyräreitti. Siinä sieniä katsellessani läheltä pusikosta  kuului äkkiä sellaista ryskettä ja jytinää ja kavioiden kopsutusta, hirvi taisi pötkiä pakoon minua....=) En ehtinyt pelästyä, niin selvää oli, että hirvi oli menossa toiseen suuntaan. En edes nähnyt eläintä, harmittelin. Mutta en ole tainnut koskaan olla niin lähellä hirveä luonnossa.

Aika pian polku tuli toisen hakkuuaukion reunalle ja samalla loppuivat reittimerkinnät. Olin luottanut merkittyyn reittiin ja mukana ei ollut edes karttaa eikä kompassia ja tovin merkkejä etsittyäni oli pakko kääntyä takaisin. Tuntui tavattoman tylsältä, mutta vieraassa metsässä eksymisen vaara olisi ollut suuri.

Palasin omia jälkiäni ja edellisessä erinomaisen hyvin merkityssä risteyksessä käännyin kohti toista reittiä, päätin tutkia sitä vähän matkaa eteenpäin. Ja se kannatti, metsätien varrella oli ihana perhospaikka.

Ensin huomasin kukalla perhosia ruuhkaksi asti.

Sinisiipi on viehkeä, oli yllätys kuvia tietokoneella katsoessani nähdä, kuinka karvainen se on esim. mahapuoleltaan. Joku  oli myös reissussa rähjääntynyt ja siipensä haavoittanut.

Sinisiipien lisäksi kukalla ruokaili tämä ruskeasävyinen perhonen.

Perhoset nähtyäni harmitus reitin muuttumisesta oli kadonnut, lisäksi maistoin kesän ensimmäiset villivadelmat, nam.

Maistuvaa päivän jatkoa.

Sinisiipi

Pieni sinisiipi puuhaili auringossa.  Jäin ihailemaan sitä ja sen auringossa eri väreissä hohtavia  siipiä.

Kaunista kesäpäivää sinulle!

Pöllön tutkailtavana

Tiedätkö ne aamut, kun herää onnellisen raukeana ja hyvin levänneenä hitaasti venytellen? Se oli juuri sellainen aamu. Silmäys ulos avasi näkymän kostean utuiseen suomalaiseen kesäaamuun, lempeään päivänalkuun.

Aamupalan jälkeen lähdin kävelemään  metsän kautta ihmisten ilmoille, kello kävi jo yli kahdeksaa. Aamuinen metsä oli niin hiljainen ja levollinen, kävelin  hitaasti.

Astelin kai melko äänettömästi, hitaasti kun etenin. Yhtäkkiä jokin sai minut katsomaan ylös puunlatvoihin ja en ollut uskoa silmiäni, pöllö lehahti lähipuusta hieman kauempaan istuen oksalle naama minuun päin. Olin pysähtynyt ja vain katselin pöllöä. Ja sekin katseli minua, heiluttaen päätään puolelta toiselle, kuin tutkaillen, mikä otus tuo on.

Hetki oli jännittävän huikea, pöllö niin lähellä ja tuijottaa minuun. Ja sitten kuului pienen pieni lehahdus ja näköpiiriin lensi toinen pöllö. Olin ihmeissäni ja tuskin uskalsin hengittää. Ja usko tai älä, kuulin vielä yhden  kevyen lehahduksen, jonka jälkeen lento oli äänetöntä ja niin näköpiiriini lensi kolmaskin pöllö.

Olin haltioissani ja vain ihailin lintuja. Ne olivat suuria, isopäisiä  ja niiden  sulkapeite oli harmaasävyistä, pörröisen pehmeän näköistä.  Muistin, että jokin tietty pöllö on ärhäkkä puolustamaan pesäänsä, puolustaako se myös lentäviä poikasiaan? Sen yhden edelleen tuijottaessa minua otin arkajalkana repun hitaasti selästäni, olisi edes pieni suoja mahdollisen hyökkäyksen varalta.

No, onneksi hyökkäystä ei tullut, vaan pöllöt lensivät pois.  Kirjoista ja netistä löytyvien tietojen mukaan määrittelin ne   lehtopöllöiksi .

Jo tämä kokemus nousi elämäni toiseksi parhaaksi eläinhavainnoksi luonnonvaraisen ilveksen näkemisen jälkeen. Ja päivästä tuli aivan täydellinen, sillä palatessani asioilta muutamia tunteja myöhemmin samaa reittiä  näin uudestaan yhden näistä pöllöistä. Se näytti lähtevän lentoon maasta, nousi lähipuun oksalle  ja jäi hetkeksi katsomaan minua kunnes liihotti äänettömästi pois.

Tämä kokemus kaivertui vahvasti  mieleeni, kuvina upeista linnuista suomalaisessa metsässä.

Onnellinen puolierakko

Suuntasin mökille ja viihdyin luonnonhelmassa puolierakkona mainiosti. Loppumatka mökille tehdään metsäpolkuja pitkin maitokärryjen kanssa.

Saunavastan tein heti ensimmäisenä päivänä, kun juhannuskin meni remonttihommissa.

Saunominen on taivaallista mökillä, uimavesi kuin linnunmaitoa.

Ihmiset jakaantuvat mökkeilijöihin ja ei-mökkeilijöihin. Minä  olen lapsuudesta asti ollut mökkeilijä. Rannalla sielu lepää ja löydän ydinminääni, jos siitä olen etääntynyt. Metsä on lähellä suojana, taivas yllä varjelee. Uni on mökin sisällä syvää lepoa suovaa ja palauttavaa. Ja aamu on aina uusi ja mahdollisuuksia täynnä.

Ihania kesäpäivä, missä sitten niitä vietättekin!

Karheaa kauneutta

Japanilainen sanonta Wabi sabi eli täydellinen  epätäydellisyys on minulle sopiva ohjenuora moneen asiaan, aina sisustuksesta ihmiselämään. Täydellisen epätäydellinen,  epäsymmetrinen, karhea ja patinainen, elämää nähnyt - kuulostaa aina vaan paremmalta.

Kasveissakin olen oppinut näkemään kauneutta siellä, mistä sitä ei yleensä etsitä. Herkkyyttä  sieltä, mistä sitä kaikkein viimeksi luulisi löytyvän. Keveää  hauskuutta ja oivalluksen iloa sieltä, missä se yllättää katsojan.

Seuraavien kuvien seittitakiainen eli se jokapaikkaan syksyllä kärhillään  kiinnittyvä takiainen on hyvä esimerkki siitä. Eikö se näytä hauskalta ja jopa herkältä omalla tavallaan? Tai minun silmäni näkevät sen niin.

Tunnelin kautta

Olen kuronut kiinni puutostani luontoretkissä ja kuvakimara on tässä. Alkumatkan tunneli ei vielä luvannut paljon, mutta herkempiä näkymiä tuli vastaan myöhemmin.

Läheskään kaikkia kuvaamiani kasveja en tunne, ihailen vaan niiden kauneutta. Se luontoretkissä on niin innostavaa, että lähes aina näkee jotain uutta, jota on tutkailtava tarkemmin. Joko uusi kasvi, näkökulma tuttuun kasviin tai jokin muu kiinnostava asia. Luonnonkasvit ovat monesti pieniä, joten on kuljettava hitaasti maanrajaa havainnoiden ja pysähdeltävä tuon tuostakin.

Seuraavan kuvan kasviakaan en tunne, luulen sitä joksikin talvikiksi, kertokaa jos tiedätte lajin.

Sitten tuli vastaan vuohenkellokasvusto, puutarhakarkulainen, jota jäin ihastelemaan ja kuvaamaan. Nuo nuput valloittivat.

Ja sitten taas tämä maitohorsma, olen vähän ihastunut sen yksityiskohtiin. Se on niin tavallinen ja arkipäiväinen kasvi, ettei kukaan taida katsoa sitä tarkemmin, mutta minä näen siinäkin  lumoa ja herkkyyttä.

Mukavaa loman jatkoa lomalaisille ja hyvää arkea teille, jotka vielä odotatte lomaa.