Autiotalo

Autiotalot kutkuttavat mielikuvitustani. Mikä on talon tarina, kuka siellä on asunut ja miksi koti on jäänyt tyhjilleen. Näitä mietin tämänkin  punaisen talon pihamaalla kävellessäni.

Ulko-ovi oli auki, en silti mennyt taloon sisään. Tunnen itseni tunkeilijaksi, jos autioonkin taloon sisään menen.

Talon tarina jäi arvailujen varaan. Ehkäpä paikkakuntalaiset tuntevat autiotalon historian, satunnainen ohikulkija voi sitä vain arvuutella. Monenlaisia ihmiskohtaloita historia varmaankin sisältää.

Hyvää tulevaa tammikuista viikkoa.

Lähiluonnon tutkailua

Ulkona on pääkallokeli. Joka paikassa pinnat jäisiä, autoilee tai kävelee. Niinpä pitkät patikat ovat nekin jäässä toistaiseksi ja köpöttelin varovasti lähiluonnossa. Mutta lähiluonnossakin riitti ihmeteltävää.

Oletko esimerkiksi koskaan seissyt talvella tammen juurella ja kuunnellut, kuinka tuuli kahisuttaa puun kuihtuneita, oksissa yhä kiinni olevia ruskeita lehtiä? Jos et, kokeile. Mitä kovempi tuuli, sitä kiehtovampi ääni.

Jatkoin matkaa. Pensaat, jotka käsittääkseni ovat tyrnejä, näyttivät pahkuraoksaisilta. Ne näyttivät merkillisiltä valoa vasten, ruman kauniilta.

Kahlasin  hangessa edelleen. Niin, tässä oli onneksi lunta eikä pelkkää jäätä jalkojen alla. Kumarruin ja kurkistin suuren kuusen alaoksien alle, siellä näytti suojaiselta. Lapsena  usein leikittiin kuusten alla olevamme majassa. Oletko sinä  käynyt aikuisena kokeilemassa, miltä siellä tuntuu? Joku muukin oli piilotellut oksien suojassa, hangella oli runsaasti jäniksen papanoita.

Jatkoin matkaani ja näin hangesta pilkottavan jotakin kumman näköistä. Oi voi, se oli jäniksen pureksittu käpälä. Juuri senkö, joka oli asustanut sen suuren kuusen alla? Mutta se on luonnon laki, että osa joutuu saaliiksi.

Väriskaala maisemassa on niukka ja kylmin talvi vielä varmaan edessä, mutta olin tuntevinani ilmassa silti kevään. Kevättalven raikkauden ja pidemmäksi kiirivän päivän. Lähiluonto ja ulkoilman happi saivat poskiin punaa ja silmiin kirkkautta.

Raikkaita talvipäiviä, yrittäkää pysyä pystyssä pääkallokeleistä huolimatta!

Pieni kyläkävely

Tunnelmia talviselta kävelylenkiltä pienessä kylässä, kun kaikki vielä tuntuvat nukkuvan. Sinistä hetkeä ja usvan haituvia, jonkun tekemä  hiihtolatu ja rauhallinen aamuhetki.

Ihmisenkokoinen kylä tuntuu hyvältä. Turvalliselta ja kutsuvalta myös talvisessa pakkasasussaan.

Lempeää viikonloppua ystävät.

Loppiaistulilla

Ennen auringonnousua liikkeellä täydenkuun valossa sinisessä hetkessä, siinä kylmän kauniin pakkasaamun loppiaisretken alku. Kuu mollotti suurena ja keltaisena valaisten retkeä. Otsalamppu sai olla repussa, silmä tottui hämärään nopeasti. Pikkukoskella kosken pauhu muuten hiljaisessa aamussa teki vaikutuksen, höyry nousi veden pinnasta leijaillen.

Pieni matka Pikkukoskelta Vuohenpääkoskelle sujui joutuisasti lumen narskuessa kengissä. Vuohenpääkoskella tein tulet ennen auringonnousua.

Aurinko alkoi hiljalleen valaista maisemaa. Nautin kahvikuppostani pienellä porontaljanpalalla istuen. Olipa retkeni kuinka lyhyt tahansa, keitän kahvit matkaan mukaan, koska se maistuu ulkona niin hyvältä.

Metsäjänis pinkaisi pakoon minua ja siinä samassa näin puukiipiijän ihan lähelläni puunrungolla. Eikä aikaakaan, kun toinenkin puukiipijä vilahti näköpiiriini. Kameran akku oli pakkasessa loppunut, mutta eipä se haitannut. Oli mukavaa katsella lintujen ravinnonetsintää parin metrin päästä aamuisessa talviluonnossa.

Rauhaisaa loppiaista.

Uusi vuosi 2015 - ja kukat puhkesivat kukkaan

Orkideani tykittävät kukinnallaan täysillä, vaikka valoa ei ole  kovin runsaasti. Jouluiset  täydentävät kukkaloistoa antaen lupausta edessä olevasta keväästä ja valon voittokulusta. Elämänvoima huumaa kokonaisvaltaisesti ja katse on suuntautunut tulevaan toivoa täynnä.

Onnea ja hyviä hetkiä uudelle vuodelle teille kaikille!

Valoa kohti

Talvipäivänseisaus on ohitettu ja elämä käy jälleen valoa kohti. Menin tuttuun metsään varhain ja nautin aamun valostumisesta ja lumisesta metsästä. Maastossa on jo latukin.

Hieman haikeana katsoin aamuvirkkuja hiihtäjiä, jalkani tuskin kestää hiihtoa tänä talvena. Mutta pystynpä  edes kävelemään  metsässä, sekin on  enemmän kuin sata jänistä.

Latu-uralla kävely ei ole sallittua, niinpä rämmin sen vieressä hitaasti. Korppi raakkui lähellä. Pihlajanmarjoja piti tutkailla lähempää ja siinä touhutessa rillitkin putosivat hankeen.

Seurasin pienen pientä polkua hakkuuaukiolle päin. Valo kajasteli taivaalla.

Aukion reunalle istahdin kannonnokkaan juomaat kahvit. Istuin ja kuuntelin metsän ääniä. Katselin kaunista aamuhetkeä. Tunsin oloni toiveikkaaksi ja onnelliseksi.

 

Tietä pitkin oli helppo taivaltaa autolle. Metsä alkoi olla muidenkin.