Ennen auringonnousua

Lähdin jokivarteen jo ennen auringonnousua. Usva leijaili salaperäisenä maisemien yllä, väliin nauhamaisena, väliin paksuna peittona yhtäkkiä haihtuen.

Kissanojan pää oli lähtöpisteenä, läksin siitä seuraamaan jokivartta Pikkukoskelle. Matka on hyvin lyhyt, mutta sain siinä kulumaan hyvän tovin utua katsellessani. Pikkuhiljaa valoa alkoi kajastaa horisontista.

Utuinen ja usvainen maisema miellyttää silmääni ja kulkiessani olin tyytyväinen saatuani itseni liikkeelle aamuyöstä, vaikka kellon herättäessä ensin painoinkin pään takaisin tyynyyn.

Onni aikaisesta liikkeellelähdöstä voimistui huikeisiin mittoihin, kun saavuttuani Pikkukoskelle näin kahden   harmaahaikaran lentävän jokea myötäillen parinkymmenen metrin päässä. Ne olivat laskeutumassa Pikkukosken kiville, mutta minut havaittuaan kaarsivat pois. Tiesin harmaahaikaroita pesivän Vantaanjoen varsilla ja olen kerran meloessani nähnyt niitä kaukaa.

Istahdin koskenpartaalle aamupalalle. Sitten jatkoin  matkaani kohti Vuohenpääkoskea ja kurkistelin joelle kasvuston lomasta.

Vuohenpääkoskella tutkailin kasveja. Jo kukintansa loppuvaiheessa olevaa punakoisoa ja jotakin horsmaa, ehkä   karvahorsmaa.

Vuohenpääkoskelta nousee hiekkatie ylös metsään päin, uteliaana aloin nousta  sitä pitkin. Valoa alkoi jo olla ja ötökätkin heräilivät aamuun.

Jälleen eteeni tuli uusi hiekkatie, mietin mihin se vie. Tutkimattomat tiet ja polut ovat niin mielenkiintoisia, joten tämänkin tien aioin kulkea. Seuraavaksi....=)

Hehku

Niin kuin kesä hehkuu kuumana, niin myös tämä unikko. Se sinnittelee tyhjillään olevan mummolani pihassa melkein hukkuen heiniin ja muuhun kasvillisuuteen. Se on sinnitellyt siellä jo yli kymmenen vuotta ja loistaa kuin tuli. Sitkeä ja elinvoimainen ja niin kaunis.

Helle uuvuttaa ja patikat ovat jääneet vähiin. Sensijaan olen käynyt aamuisin järvellä vesijuoksemassa seuranani telkät, sorsat, rantasipi ja kuikat. Uivat telkät päästivät minut vajaan kymmenen metrin päähän ja kivellä keinutellut rantasipi parin metrin päähän, minustahan näkyi vaan pää veden pinnan yläpuolella, vähän kuin joku poiju....=) Kuikat pysyivät kauempana harmi vaan. Vesijuoksu on hiljaista ja hitaasti etenevää, ehkä siksikin linnut päästävät niin lähelle.

Sattuneesta syystä en saanut lintuja kuvattua tai niin, voisihan sitä laittaa sellaisen pääkameran. Olisi muilla uimareilla hauskaa seurata puuhiani, kun jo vesijuoksuvyökin kerää katseita....=)

Seitsemän veljeksen vaellusreitillä

Hellepäivän patikka oli kilometreiltään lyhyt, mutta reitin korkeuserot nostivat hikikarpaloita helteisenä aamuna otsalle. Kohteena Vantaanjoen varsi Nurmijärvellä, lähtien Myllykoskelta Seitsemän veljeksen vaellusreittiä pitkin Pikkukoskelle ja takaisin.

Tunnelma jokivarressa oli kostea ja kuuma trooppisen yön jäljiltä jo varhain aamulla. Taikinamarjan ja lehtokuusaman koreat marjat hehkuivat punaisina. Valo kiipesi mäen takaa polulle paikka paikoin, varjossa oli hyvä hetki levähtää.

Pitkokset seuraavat jokivartta lähellä. Kuljin hitaasti ja katse löysi pitkosten viereltä herkkiä kurjenkelloja.

Polun yläpuolisessa puussa pullotti suuri pahka, kiipesin katsomaan ja koskemaan sitä.

Korte siivilöi aamuvaloa.

Vuohenpääkoskella on laavu ja tulipaikka. Joessa on vähän vettä ja kaikki kivet näkyvät hyvin. Ulpukka ja rantakukka mm. ovat rehahtaneet vahvaan kasvuun ja peittävät jokiuomaa leveinä kasvustoina.  Olen melonut tätä osuutta kevätaikaan, jolloin virtaama on runsaampi.

Pikkukoski on lähellä siltoineen, reitti jatkuu siitä moottoritien viereen ja jatkaa kulkuaan Nurmijärvellä jatkuen aina Hyvinkäälle asti. Palailen kuitenkin omia jälkiäni takaisin. Tamppikoskella on zenmäisen seesteinen tunnelma, kunnes näen joen ylle kaatuneen puurykelmän. Tuosta ei taitaisi päästä melomaan edes kierrellen.

Aurinko pilkistelee lehtien lomasta ja kuumentaa ilmaa varjossakin portaita  kiivetessä.

Opastaulun kalastusohjeita  retken päätteeksi tutkiessani siihen ilmestyy toinenkin tutkija....=)
 

Helsinki-Tampere moottoritieltä on helppo poiketa Myllykoskelle ja Seitsemän veljeksen reitille. Kuumana kesäpäivänä se on mukava retkikohde ja alueella on lyhyt reitti myös lapsiperheille.

Kypsää kesää

Kesä  kypsyttää satoaan ja minuun iskee jokavuotinen hamsteri. Nakkasin koppaan evästä, kahvia, hyttysmyrkkyä ja pokkarin ja menoksi. Mustikkapaikat olin katsonut etukäteen lenkillä valmiiksi. Mustikat olivat aika isoja ja niitä oli ihan kohtuullisen paljon, keräsin  mukavasti maassa istuen, jotta sain kaikki marjat noukittua....=) Vielä tekisi mieli hakea mustikkaa metsästä vähän lisää....

Kävin myös hortoilemassa eli keräämässä hortaa talven varalle. Mesiangervon laitoin kuivumaan ja aion valmistaa siitä teetä flunssa-aikana, sen pitäisi  auttaa flunssasärkyyn ja myös päänsärkyyn. Lisäksi keräsin siankärsämöä, joka helpottaa vilustumisoireita ja tunnetaan tulehduksia parantavista ominaisuuksistaan. Siankärsämö auttaa myös vatsavaivoihin ja migreeniin.

Siankärsämön lehtiä olen maistellut salaatissa ja erinomaisen hyvin ne maistuivat myös graavilohen kanssa.



Mesiangervo

 Mesiangervoja kuivattavaksi ja vähän luonnonkukkia maljakkoon

 Siankärsämö

Nyt seuraillaan, koska lakat kypsyvät!

Vesiltä käsin

Vesiltä käsin maisema on erilainen, kuin uusi ulottuvuus. Tyyni, laaja vesistö huokuu seesteisyyttä.

Katson rakasta maisemaa ja painan sen jälleen kerran mieleeni. Vesistö, metsä kuusineen ja naavoineen. Metsässä asuva metso ja polun vierustan  herkkä tähtitalvikki. Saukon polut rantakasvustossa ja rosoiset kalliot. Mökin vieressä rannassa vilvoitellut  hirvisonni. Kuikan äänet ja oravapirpanan touhut. Kaiken tämän painan mieleeni ja olen iloinen, että sain kokea sen.

Haikeus tuntuu sydämessä jättäessäni ne taakseni, mutta on yhä kesä ja uusia kokemuksia edessäpäin.

Tuttua metsää samoilemassa

Kyllä on hyvä samoilla metsässä ja maisemassa, joka on ollut osa elämää yli neljäkymmentä vuotta. Mieli rauhoittuu, kun hitaasti kulkee  puunrunkojen välissä. Sammalmättäät jalan alla ja hiljaisuus, joka saa ajatukset syvenemään. Koskettaa kädellä isoa keloa, tuumii asuuko sen koloissa pöllöjä. Halaa kuusia ja mäntyjä vain huomatakseen, etteivät kädet yllä ympäri. Katselee jalkoihinsa ja mihin astuu rosoisilla kallioilla. Katsoo kauas, sinne missä horisontti siintää.

Hetkiä, jotka ravitsevat sielua ja sydäntä.