Uusi alku

Kuvastimessa jatkan samoilla linjoilla kuin aiemmassa  Hipaisuja -blogissani. Vielä on ajatuksia ja mietelmiä jaettavana teidän kanssanne, niin ja kuvia tietysti.

Kun katsot kuvastimeen, mitä näet? Niin, kuvasi, itsesi, ulkoisen olomuotosi, mutta ehkä jotain muutakin. Ehkä näet sisimpääsi ja sieluusi, jos pysähdyt katsomaan tarkasti.

Se vahva nainen

valonsäteitä sormissaan,

aukinaisena,

hohteessa paistatellen,

tunsi äkkiä maan heiluvan,

jalkojen alla huojuvan,

suuta kuivaavan.

Liikahteli tukea hakien,

nuolaisi  kuivia huuliaan

epätoivoisesti toivoen,

että selviäisi, 

jaksaisi vielä hetken,

pysyisi pystyssä

muiden edessä.

Nainen lyyhistyi

lattialle

heikkona hämärässä

suojattomana,

ilman vaihtoehtoja,

myttynä kyyhötti kumarassa

toisten ojentuessa ylös.

Mutta, pelko katosi,

meni menojaan ja antoi tilaa

omalle itselle ja rajoille,

erityislaadulle,

ja tietoisuudelle,

hauraallekin  on paikkansa, oma kolonsa,

tähtien alla.