perjantai 21. joulukuuta 2012

Sydämeen taltioidut

Niin, joulu on ovella ja on talvipäivänseisaus. Katse on kääntynyt  kaksinverroin valoon. Ja siltä se tänään todella tuntui. Ulkona paukkui kipakka pakkanen ja aurinko  kajasti  utumaisen pilven takaa. Monien monien pyrypäivien jälkeen auringon pilkahduskin muistutti päivän taas pitenevän kohta.

Luminen maisema pysäytti katseen. Taivaalla persikansävyyn taittuva punerrus puunlatvojen takana. Kyläjoki kaarteli maalauksellisesti  peltojen keskellä. Ajaessani töistä kotiin näin kaiken sen kauneuden luonnossa ja  maisemassa ympärilläni. Harmittelin, ettei kamera ollut mukana, mutta sainhan kokea sen hetken. Niin kuin sinäkin koet vastaavia hetkiä varmasti. Kaikkea ei saa taltioitua kuviksi, mutta sydämeensä saa.

Kuten taltioin sydämeeni tämän päivän ja ne monet lämpimät ja aidot joulun toivotukset ja halaukset, jotka sain. Ajatuksen jo karkaillessa joululomaan tiedostin taas  yhteisöllisyyden voiman ja energian. Tuntui hyvältä olla siellä muiden kanssa ja viettää yhdessä hetkiä joulua odottaen.

Vaikka ensimmäiset joulusuunnitelmani menivät mönkään, huomaan hyväksyneeni asiantilan. Odotan joulua silti kovasti, mistähän tämä levollinen mutta samalla hykerryttävä joulutunne oikein tuli? Olisinkohan löytänyt joulurauhaa omasta sisimmästäni?


6 kommenttia:

  1. Hyvä, että olet löytänyt joulurauhan mieleesi. Minulla on kolme hetkeä elämässä, jolloin harmittelin, kun kamera puuttui, mutta ehkä juuri siksi muistan ne hetket vielä paremmin ja vielä kauniimpina. Hyvää joulua.

    VastaaPoista
  2. Tuo on varmaan juuri noin, että mieleen kaivertuu erityisen vahvasti ne kauniit ja kamerattomat hetket.

    Kiitos Mayo ja hyvää joulua sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Pakkaspäivien ilta on täynnä erikoista turkoosia väriä, mukana punaista ja oranssia.

    VastaaPoista
  4. Totta. Juuri tänään katselin auringon laskevan puiden latvojen taakse ja ihailin värikirjoa.

    VastaaPoista
  5. Hyvin kerroit sen miten asiat saavat kauniin lopun, kun ei jää kiinni siihen mikä ei mennyt ihan putkeen. Hyvä joulumieli tulee joskus pienistä asioista, vaikka niistä halauksista, hyvistä toivotuksista ja siitä miten kaunis luonto näyttää meille ihmeellisyyksiään.

    Upea kuva =)

    Oikein ihanaa joulun aikaa sinulle <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos Birgitta taas kauniista sanoistasi! Kyllä se niin on, että toiset ihmiset ja luonto ovat hyvän mielen tuojia. Ja ilman niitä elämä olisi paljon, paljon köyhempää.

    Kiitos toivotuksesta ja suloista joulunaikaa sinullekin Birgitta....=)

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!