lauantai 25. toukokuuta 2013

Komio - Lukkolampi ja Komionvuori

Retkeni Komion luonnonsuojelualueelle alkoi komeasti, tiellä tepasteli koppelo. Se ei pitänyt kiirettä, kameraa en kyllä ehtinyt saada kuvausvalmiiksi. Se pitäisi olla valmiina etupenkillä jo matkalla patikkaretkelle.

Komiolla lähdin kulkemaan Luutaharjun Samo-reittiä . Se risteilee vaihtelevissa harjumaisemissa alkaen polttamalla hoidetusta metsän alueesta. Poltetun alueen  lähellä uusi elämä versoo elinvoimaisena.




                    










Viehättävä reitti kulki  Lukkolammelle. Katajassa pilkotti jotakin kirkkaan oranssia sienimäistä.













Soistuva Lukkolampi on hiljainen ja mietiskelyyn houkutteleva paikka. Äänimaailmassa oli vain pari kertaa yli lentänyt yksinäinen joutsen. Pikkulinnutkin olivat kauempana.


















Matka jatkuu kunnon kiipeämisellä Komionvuorelle, jossa maisemat ovat nimen mukaiset. Vuorelta laskeuduttaessa ohitetaan suppamuodostelmat. Pieni valkea sulotar kukkii vuoren rinteillä.













 Retki jatkui kohti erämaista Luutalampea, siitä lisää huomenna.




6 kommenttia:

  1. Mukava retkeillä virtuaalisesti sielläkin puolen Suomea. Puolukkakin jo nupulla! Ja ihania valkoisia kaunokaisia olet poiminut muistikortille.

    VastaaPoista
  2. Kauniita maisemia siellä. Antoisaa retkeilyä sinulle =)

    VastaaPoista
  3. Näistä kuvista tuli taas niin rauhallinen olo, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Seita, hämmästyttävän moni laji kukkii täällä jo. En vielä odottanut esim. lakan olevan kukassa, mutta niin se vain oli.

    Kiitos Birgitta! Ihanaa viikonvaihdetta sinulle.

    Vikki, luonto rauhoittaa kuvaajankin, etenkin niin rauhallinen paikka kuin tuo Komio.

    VastaaPoista
  5. Kaunista! Tuollaiset luontoretket ovat aivan parhautta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Hannah! Parhautta, josta en saa kyllikseni...=)

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!