Pieni sieniretki

Koppa kainaloon ja lähimetsään sieniä etsimään. Niitä löytyikin, mutta jotenkin metsässä samoiluni menee enemmän kaiken kauniin katseluun ja kuvaamiseen. Pysähtelen nähdessäni jotain kaunista, erikoista, merkillistä tms. tms. Pienet hetket ja pienet havainnot saavat kaikki aistini aukeamaan.

Paikka paikoin puolukka alkaa olla kypsää, maistelin niitä tottakai. Ja toisaalla ne vasta alkavat punertua.

Tätä kääpää olen kuvannut ennenkin, pisarat sen pinnalla eivät ole vettä, vaan jotain käävän omaa nestettä, näin luulen.

Metsässä aistii jo syksyn, on kosteaa, tuoksuvaa ja raikasta. Kylmä ei ole, varsinkin jos suurimman osan retkestä rämpii umpimetsässä. No, kävelin minä pienen pätkän metsätietäkin ja voi miten helppoa se onkaan!

Tarkoitus oli kuvata ne keväällä kukkineet näsiät, mutta en nähnyt marjan marjaa enkä montaa näsiääkään tutulla paikalla. Harvoin tulee näsiää huomanneeksi muutoin kuin kukinta-aikaan.

Sienisaalistakin tuli, että sain siitä ruuan valmistettua. Ja päälliruuaksi mustikkaherkkua. Voiko sitä ihminen onnellisempi ollakaan!