keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Korpimökillä

Matkasin pohjoisemmas kohti talvea. Pitkä matka osoitti jälleen, että pelivaraa matkassa pitää olla - tunnin perillä oltua alkoi lunta pyryttää tuulen kanssa.  Lumikenkäillen pulkka-ahkion kanssa olisi ollut jännittävää suunnistaa pyryssä mökille.

Vastaranta katosi näkyvistä tuiskussa  nopeasti.













Vielä piti kuitenkin lämmittää mökki nolla-asteisesta, kerätä lunta saunaan pesuvedeksi ja lämmittää sauna.

















Tuuli myrskysi ulkona viuhuen ja saunankiukaassa tuli ratisi humisten. Istuin ja lämmitin saunaa ääniä kuunnellen. Kiire oli kaikonnut. Saunan jälkeen mökki oli lämmennyt mukavaksi. Yöllä uni piti sylissään lempeästi.

Aamulla pyry oli hiljentynyt ja läksin noutamaan juomavettä. Lumikenkäilin lähteelle suojahangessa. Lumikenkä upposi pehmeään ja märkään lumeen, hengästyin. Linssikin taas huurtui, kun siihen hönkäisin kahlatessani.








Lähteessä oli runsaasti kirkasta vettä, seuraavassa kuvassa näkyy niukin naukin hiekkainen veden pulppuamiskohta lähteessä.
















Lumikenkäilin takaisin mökille, sauvat toisessa kädessä ja vesikanisteri toisessa. Puhdasta vettä arvostaa, kun sen eteen joutuu tekemään töitä. Välillä oli levähdettävä ja samalla katseltava kevättalvista metsää, punatulkku jypytti lähellä.








Myrsky oli kaatanut puita, nämä lähdepolulla olivat pienimmästä päästä, sen tulin huomaamaan tulevina päivinä. Tuli mieleen laulu: Sitä ei voi ylittää....sitä ei voi alittaa....sitä ei voi kiertää.....täytyy mennä lävitse. No, minä kiersin....=)







Mökille päästyä vielä tiskilumien keruu. Sitten olin ansainnut mielestäni hyvät pullakahvit.







Ja uskotte varmaan, kun sanon, että se lähdeveteen keitetty kahvi maistui rehkimisen jälkeen taivaalliselta.


4 kommenttia:

  1. Korven hiljaisuus, lumen puhtaus, lähdeveden kirkkaus, tulen kodikas rätinä, vähitellen lämpenevää...
    Mikä suloinen mahdollisuus!

    VastaaPoista
  2. Hienoa tunnelmointia. Olitko juuri lauantaina matkalla pohjoisemmaksi? Meillä oli silloin aivan hurja keli.
    Jopa olisin mieluusti istahtanut kahvittelemaan kanssasi lähdevesi kaffeille ja jutustelemaan tulistellessa.
    viihtyisiä hetkiä korpimökillä. ♥

    VastaaPoista
  3. Ellinoora, kiitos kauniista ajatuksista. Suloinen mahdollisuus, hyvin sanottu.

    Pekka, kivaa oli, sopivassa suhteessa rehkimistä ja lepoa. Tuisku meinasi tehdä retkestä liiankin jännittävän.

    Aimarii, lauantainapa juuri matkasin, kävi tuuri, että ehdin mökille ennen lumipyryä.Kyllä olisi mukava istahtaa kanssasi tulille ja tarinoida luonnosta. Korpimökiltä jo palasin, alkoi jää pehmetä nopsaan alta.

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!