Uusilla poluilla

Retkeilen paljon tutuilla reiteillä, mutta samaan aikaan etsin koko ajan uusia polkuja. Tänään lähdin etsimään uutta suuntaa ja yritin löytää laavun ja tulipaikan tietyltä, ystäväni vinkkaamalta alueelta. Olin etsinyt paikkaa jo kertaalleen mutten löytänyt. Lähdin patikoimaan pientä metsätietä tällä kertaa  hieman eri suunnalle.

En ollut kävellyt kauaa, kun silmäni erottivat seuraavan näkymän yläosasta jotakin....tuohan täytyi tarkistaa.

Ja totta vieköön, siellä oli tulipaikka ja pieni puukatos. Mutta ei laavua. Päätin siltä istumalta, että tänne tulisin joskus tulistelemaan.

Vielä oli energiaa jäljellä ja jatkoin  matkaa. Tiestä erkani sivupolku ja minne se veikään.

Laavulle ja varsin komeiden pöllien reunustamalle tulipaikalle. Tämä se oli, mitä etsin. Korkeahko harjanne suojasi paikkaa toiselta sivustalta. Kiipesin sinne.

Jäin pohtimaan, kenen tulistelupaikka on kyseessä. Metsähallituksen laavuilla on yleensä kylttejä ja maininta sen ylläpitäjästä. Lieneekö ollut  kaupungin laavu, mitään ei missään tosin lukenut.

Itse patikka oli jäänyt lyhyeksi, niinpä päätin  jatkaa sitä lähistön järven rantaa tutkimalla. Rantapolku vei suojaiseen ja kosteaan niemeen, jossa kahvittelin aamuauringossa. Lähistöltä kuului vedestä mulahduksia, mutta jatkoin evästelyä enkä viitsinyt ottaa kameraa hollille. Ajattelin, että nyt tietysti jokin harvinaisuus menee  sivu suun, mutta kahvi maistui niin hyvältä ruisleivän painikkeena.

Ja hetken päästä se mulahdus kuului ihan vierestäni vedestä. Käänsin päätäni ja parin metrin päässä uiskenteli tukkakoskelopari ohitseni. En ole koskaan nähnyt lintua niin läheltä. Päätin nauttia hetkestä vain katselemalla tarkoin enkä edes yrittänyt kaapata kameraa käsiini. Hetki oli  nautinnollinen, kauniit linnut joita sain katsoa rauhassa ja tarkkaan, lämmin aurinko ja mukava olo. Tuollaiset pienet luontokokemukset antavat minulle paljon ja kaivertuvat mieleen.

Samaisessa kosteikossa kukki jo raate.

Myös lakka on kukassa. Sitä kuvatessa silmiin osuin sudenkorennon toukan tyhjä kotelo. Itse korentojakin lenteli rantakosteikossa paljon.

Retki oli todella mukava. On jännittävää etsiä ja löytää uusia retkikohteita, varsinkin jos niiden löytämiseksi on tarvinnut nähdä vaivaa. Kukkivat kasvit ja keveät korennot, upeat tukkakoskelot ja kesäaurinko - voiko parempaa retkeä ollakaan.

Kohti Kattilaa

Viikonlopun luontoretki lähti Vihdin Etelälahden ulkoilualueelta varhain aamulla. Aurinko oli hiljalleen  nousemassa.

Reitti kulki Salmen ulkoilualueen reittejä Iso-Sammakon ohitse kohti Takalan laavua. Pikku-Sammakko jäi piiloon kauemmas metsätiestä. Matkalla tuli vastaan Nuuksion kansallispuiston merkki.

Laavulla oli yöpyjiä, jotka vielä nukkuivat. Kävelin ohitse suuntana Kaitlampi ja Kattilan uimaranta. Olin ajatellut pitää siellä evästauon ja uida lammessa.

Saavuttuani Kaitlammelle oli yllätys nähdä, että siellä oli mökki. Mökki oli varattu ja uimarantaan ei saanut mennä, jäi aamu-uinti väliin. Mökki sijaitsee lammen toisessa päässä ja sitä reunustaa ylös nouseva kalliorinne. Kiipesin ylös  pitämään taukoa.

Kevät on muuttumassa alkukesäksi. Metsässä kukkivat jo suloiset orvokit ja kevätlinnunherneet.

Palasin takaisin omia jälkiäni. Laavulla nukuttiin yhä.

Lemmikkini sinisilmä

Kevät on edennyt niin pitkälle, että lähilehdon  lemmikit ovat kukassa. Pieni suloinen sinisilmä ilahduttaa kulkijaa.

Lehdossa raikuu muiden laulajien joukossa  satakielen laulu . On ilo avata aamulla ikkuna ja kuulla sisään satakielen laulantaa. Lähilehdon äänimaailmaan on kuulunut aiempina vuosina myös käki, vielä en ole sitä kotipihasta kuullut, sen kukuntaa olen havainnut vain muissa metsissä.

Omenapuut ovat nupullaan ja vaahtera kukkii täyttä päätä.

Tuomi aloittelee kukintaansa ja tummahipiäinen kuoriainen tuli housun lahkeessa sisään asti.

Hyvää viikonvaihdetta!

Kytäjän metsissä

Kytäjän metsät Hyvinkäällä ovat Uudenmaan rauhallinen, erämainen sopukka. Siellä voi patikoida näkemättä ketään, vaikka parkkipaikalla on useita autoja. Ja juuri siksi ne ovat aina kiehtovia retkikohteita.

Olin varautunut siihen, että koko retken ajan sataa vettä. Ja sitä satoikin heti aamusta.

 
Tämä kasvi on vielä tunnistamatta. Liekö puutarhakarkulainen vai mikä, en tunnistanut kosteassa puronvarressa kasvanutta lehtiruusuketta.

Löysin uuden tulistelupaikan syrjäisen lammen läheltä.

Löysin muutakin, korvasieniä! Sienikausi on siis avattu.

 Ihastuksekseni aurinko tuli esiin pilvien takaa.

Kiersin Piilolammen ja sieltä nousi köydellä tuettu reitti kallion laelle. Polku vie valtion luonnonhoitometsään.

Piilolammin toiselta reunalta on lohkottu mustaa graniittia. Kallion kupeessa on kiehtovat näkymät tulistelupaikkoineen.

Komeita kallioita on Piilolammin parkkipaikan lähelläkin.

Rehkittyään metsäpatikalla useita tunteja retkellä kerätyistä korvasienistä valmistettu sienikastike maistui taivaalliselta perunoiden ja pihvin lisukkeena. Ei ole patikoijan suu tuohesta tehty.

Saaren Musta

Mielikuvitustani kiehtoi  tämä  nimi. Millainen  on  järvi, joka omaa  moisen nimen? Ei muuta kuin liikkeelle ja patikoimaan kohti mystisen nimen omaavaa järveä metsän keskelle.

Saaren Musta on  pieni järvi   reitti 2000    varrella  Vihdissä. Reitti 2000 kulkee Uudellamaalla usean kunnan alueella ja tällä  kertaa kävelin  osuuden Espoon Lakistosta Vihdin puolelle Kämmenlammen laavulle.

Lakiston metsissä oli  sammaleisen satumetsän tunnelmaa kaatuneine puineen ja solisevine puroineen. Metsästä kuului tiltaltin ääni ja pyy pyhähti lentoon kiireesti ihmisen lähestyessä.

Kallioiden keskeltä pilkisti  Saaren Musta .

Polku kulkee kallioita pitkin Kämmenlammen laavulle. Sen rannalla oli mukava istahtaa lepäämään ja kuuntelemaan kevään äänimaisemaa. Jos haluaa patikalle lisää pituutta, reitti  2000 jatkuu laavulta kohti Salmin ulkoilualuetta. Minulle riitti tällä kertaa tämä pätkä ja Saaren Mustan kokeminen.