lauantai 29. maaliskuuta 2014

Luontokeskuksessa ja luonnossa

Päiväretken kohteena luontokeskus Haltia, josta seuraava kuvakimara.Kiintoisaa oli mm. olla sisällä linnunpöntössä Karhunpesäsalissa, jonka suuaukossa kävi erilaisia kurkistajia, osa niin nopeasti että karvat vain vilahtivat.
























Tekniikkaa oli hyödynnetty paljon, suuressa Sotkan munassa  oli  myös taidokasta puurakentamista.


























Mukava on kuitenkin katsella perinteisempääkin eläinten esittelyä.

















Ja aivan huippua oli  Hannu Hautalan valokuvanäyttely Metsän poika . Suosittelen sen katsomista, jos noilla seuduilla liikkuu.

Päätin tehdä pienen lenkin, kun kerran Solvallan metsät olivat vieressä. Läksin kävelemään Nuuksion suuntaan Haukkalammelle. Näyttely ja luontokeskus olivat upeat, silti liikkuminen luonnossa itse ja kaiken kokeminen omakohtaisesti on aina hienoa. Äänet, kuten tällä kertaa tuuli, korppi ja palokärki. Hengästyminen näissä rapuissa ja paluumatkan kovassa nousussa. Jäisen liukkaat pitkospuut.










Rannan jäät ja korret.

































Ja sitten, ihana yllätys. Sinivuokkoja!















8 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä. Hauskasti katoksi nousseet jäälevyt.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Haltian esittelystä. Kun siellä päin on käyntiä, niin täytyy poiketa.
    Siis sinnekin on tehty harjateräsportaita. Mitä tykkäsit niistä?

    VastaaPoista
  3. Ute Lias, minäkin ensimmäiseksi rannalta kiinnitin huomioni noihin lasikattoihin....=)

    Seita, jotenkin piti olla harjateräsportaita kiivetessä tarkempana, niiden läpinäkyvyys hämää silmää hieman. Maastoon ne piiloutuivat hyvin.

    VastaaPoista
  4. Pesäpönttöihin on nyt monenlaista uteliasta kurkistelijaa.

    VastaaPoista
  5. Pekka, niin on. Se on sitä aikaa nyt...=)

    VastaaPoista
  6. Varmasti elämyksellisiä hetkiä. Kevätkuhina käy jo kuumana, varinkin pesäpöntöissä. Ja sinivuokot, oiii!

    Suloista kesäajan alkua.

    VastaaPoista
  7. kevät saapuu vauhdilla:) Luontokeskuksessa ja sen ympäristössä liikkuu paljon väkeä, kerran olen siellä käynyt.

    VastaaPoista
  8. Hannah, kyllä oli elämyksellisiä ja kauniita hetkiä, sellaisia hetkiä jotka kantavat arjen kiireissä ja murheissa.

    Sussi, oli tosiaan väkeä paljon, niin Haltiassa kuin metsässäkin, ehkä jopa liikaa minun erakoituneeseen makuuni....=)

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!