sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kohti Kattilaa

Viikonlopun luontoretki lähti Vihdin Etelälahden ulkoilualueelta varhain aamulla. Aurinko oli hiljalleen  nousemassa.



















Reitti kulki Salmen ulkoilualueen reittejä Iso-Sammakon ohitse kohti Takalan laavua. Pikku-Sammakko jäi piiloon kauemmas metsätiestä. Matkalla tuli vastaan Nuuksion kansallispuiston merkki.














Laavulla oli yöpyjiä, jotka vielä nukkuivat. Kävelin ohitse suuntana Kaitlampi ja Kattilan uimaranta. Olin ajatellut pitää siellä evästauon ja uida lammessa.














Saavuttuani Kaitlammelle oli yllätys nähdä, että siellä oli mökki. Mökki oli varattu ja uimarantaan ei saanut mennä, jäi aamu-uinti väliin. Mökki sijaitsee lammen toisessa päässä ja sitä reunustaa ylös nouseva kalliorinne. Kiipesin ylös  pitämään taukoa.








Kevät on muuttumassa alkukesäksi. Metsässä kukkivat jo suloiset orvokit ja kevätlinnunherneet.













Palasin takaisin omia jälkiäni. Laavulla nukuttiin yhä.

10 kommenttia:

  1. Aamuvirkulle heräävä luonto esittäytyy herkimmillään. Hienoa silloin on poluilla kulkea.
    Vähän eri syystä kuin sinulta minun uintireissu jäi viikonlopulta ohi. Oli niin kylmää ja hirveä myrsky sateen ja rakeiden kera. Joten koetan tänään.
    Kevätlinnunhernettä on ilo nähdä ja kuvata.

    VastaaPoista
  2. Kaunista!

    Niistä Pirttimäen hiidenkirnuista. Minäkin jouduin etsimään niitä, ja lopulta ihan sattumalta löysin. Ovat paljon pienempiä kuin oletin. Ovat vasemmalla kalliolla siinä kohdassa, missä leveämpi polku loppuu ja kapeampi polku jatkuu eteenpäin.

    VastaaPoista
  3. Pekka, kiitos...=)

    Aimarii, totta haastat. Aamuinen luonto on ihastuttava ja mukava kulkea metsissä itsekseen. Aikaisin sinäkin aloitat uintikauden....=) Kevätlinnunherne on valtavan kaunis luonnonvarainen kasvi. Ilahduttaa aina pilkistäessään metsässä.

    Katja, juuri niin....=)

    Susi, kiitos ohjeesta hiidenkirnuille. Joku kerta vielä yritän ne löytää ohjeesi mukaan. Pirttimäki on minulle melko vieras ja etsin niitä silloin varoen eksymistä....=)

    VastaaPoista
  4. Aamut on parhaita. Lehmuksen lehti tuossa kehitysvaiheessa on kuin kukka.
    Kevätlinnunherne on minulla vielä näkemättömien listalla.

    VastaaPoista
  5. Jälleen hienot kuvat! Ikävää ettet päässyt uimaan... totta, nyt voisi jo puhua alkukesästä, niin vihreää ja uusi kasvu on kovassa vauhdissa :)))

    VastaaPoista
  6. Seita, aamuihmisenä olen samaa mieltä. Aamuissa on ihanaa rauhaa. Lehmus on viehko tuossa vaiheessa ja kevätlinnunherne hurmaa joka kevät.

    Jaana, kiitos. Tuntuu jo kesältä, kun lämpötilakin kipuaa lähelle 20 astetta. Ja vihreää on luonnossa ihan valtavasti....=)

    VastaaPoista
  7. Ihania tunnelmia ja luonnon tyyneyttä!

    Aamut ovat vuorokauden parasta aikaa. Kevätaamut huikaisevia. Koiramme herättivät minut tänään viideltä. Oli ihana tallustella niiden kanssa aamukasteisella tontilla lintujen livertäessä.

    VastaaPoista
  8. Ninnu, kiitos. Aikaisin koirasi sinut herättivät....=) Mutta kannattaa todella nousta varahin, silloin on kuten sanoit huikaisevaa. Sinulla oli varmasti ihana aamuhetki kasteisella pihalla.

    VastaaPoista

Mielenkiinnolla luen ajatuksiasi, kiitos!