Lumikenkäillen lintuja kuuntelemaan

Lumikengät jalkaan ja suunta kohti Vantaa-joen tuntemattomampaa osuutta. Seurailin mutkittelevaa jokea rantaviivan tuntumassa, lumikengillä paksussa hangessa oli kohtuullisen helppoa edetä. Sen sijaan vesikkoinen  maasto antoi oman haasteensa, mutta minähän tykkään rehkimisestä eli tuollaisista paikoista läpi vaan.

Kevättalvi on ihanaa aikaa, pidän siitä entistä enemmän. Ei minua haittaa pakkasyöt eikä paksut kinokset. Linnut ovat heränneet kevääseen, ensimmäistä kertaa tänä vuonna kuulin harmaapäätikan  soidinlaulua.

Ensimmäisellä taukopaikalla istuin isoon kuuseen nojaten ja annoin hengityksen tasaantua. Ei mennyt kuin hetki, kun kaksi pyrstötiaista tuli lähipuihin toviksi lennähtelemään. Niiden ääni  oli todella lähteissä kuvatun kaltainen särisevä tsrr tsrr.  Pyrstötiaisen näkeminen sykähdyttää yhä, sen verran harvoin sen olen nähnyt.

Eräässä puussa vastarannalla oli telkän pönttö, ihmettelin mikä  sieltä kurkistaa, näin selvästi jonkin liikkuvan siellä. Sitten näin pöntön katollakin liikettä. Talitiaispari se siellä tutki pönttöä sillä silmällä, aika suurelta se niille näytti...=)

Äänimaailmassa löysin lisäksi tuttujen sini- ja talitiaisen keväisiä äännähdyksiä. Koskikara näyttäytyi, mutta pysytteli hiljaa. Vain pari kertaa olen viime vuonna kuullut sen ääntä.

Jännittävää, miten joki on erilainen eri kohdissaan. Koskipaikoissa äänekäs,  osin sula ja kuohuva, kapeissa kohdissa jään peitossa ja äänetön,  kevään aiheuttamia silloin tällöin kuuluvia rätinöitä  lukuunottamatta.

Kun rehkiminen alkoi väsyttää, istahdin taas puun juurelle. Paksu villapaita ja pipo  alkoivat  olla liikaa. Kuuma mehu ja eväsleivät esiin. Auringon lämmittäessä poskea siinä oli ihana istuskella, tukka sekaisin ja onnellisena.

Kyllä ilmassa on kevättä, olkoonkin kylmiä öitä vielä. Kevättä, päivä päivältä  enemmän.